WWD 6.0 Vapauden puolesta, ei totalitarismille !

Hallitus kurittaa vapaaehtoista poikkeusluvalla käytössä olevia piikityksiä ottamattomia ennennäkemättömällä tavalla. Ei järjen hiventäkään päätöksissä, vain oman ja EU-eliitin edun ajamista. Nyt eivät kuuntele enää THL:n ohjeistuksiakaan, joka Mika Salmisen suulla totesi että kulkutaudin levityslupapassin pohja putosi pois.

Ajavat jotain passia, jolta putosi jo pohja. Halooo! Tauti on enemmäkseen lievä, riskiryhmiä lukuunottamatta. Jos tällainen passi ajetaan läpi, sen tarkoitus on ihan muuta kuin kansalaisten terveydestä huolehtiminen. Ensi vuonna sen kriteeri voi koskettaa juuri SINUA. Älkään nyt hyvät ihmiset antako pois Perustuslaillisia kansalaisoikeuksianne, luuletteko että niitä saa takaisin. Ne on taisteltu aikoinaan meille! Näiden vuoksi kannattaa osoittaa mieltä!

Ikävää vain että kokoomuksen johtama hallitus jossa olisivat persut ja kepu eli porvarihallitus olisi vielä pahempi vaihtoehto. Nimenomaan kokoomus ajoi alusta asti voimakkaimmin koronapassia ja sen laajentamista kaikkiin työpaikkoihin, jopa Alkoihin. Kokoomus ajaa EK:n ja MaRan asiaa, joka ajoi koronapassia ja nyt rokotepassia kaikkialle. Hallituksessa myös kepu ajaa sitä kaikkein vahvimmin. Persut taas eivät missään puhu tai kritisoi koronapassia tai rokotuspassia tai pakkorokotuksia, ei päämediassaan Suomen uutisissa tai Hommafoorumissa hiiskaustakaan, koska muuten Orpo ei ota seuraavaan hallitukseen. Hallituskokoonpanon vaihtuminen johtaisi siis ojasta allikkoon.

Vapauden puolesta totalitarismia vastaan WWD 6.0 Helsinki
https://youtu.be/te3MaDKitIQ
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hallitus kurittaa vapaaehtoista poikkeusluvalla käytössä olevia piikityksiä ottamattomia ennennäkemättömällä tavalla. Ei järjen hiventäkään päätöksissä, vain oman ja EU-eliitin edun ajamista. Nyt eivät kuuntele enää THL:n ohjeistuksiakaan, joka Mika Salmisen suulla totesi että kulkutaudin levityslupapassin pohja putosi pois.

Ajavat jotain passia, jolta putosi jo pohja. Halooo! Tauti on enemmäkseen lievä, riskiryhmiä lukuunottamatta. Jos tällainen passi ajetaan läpi, sen tarkoitus on ihan muuta kuin kansalaisten terveydestä huolehtiminen. Ensi vuonna sen kriteeri voi koskettaa juuri SINUA. Älkään nyt hyvät ihmiset antako pois Perustuslaillisia kansalaisoikeuksianne, luuletteko että niitä saa takaisin. Ne on taisteltu aikoinaan meille! Näiden vuoksi kannattaa osoittaa mieltä!

Ikävää vain että kokoomuksen johtama hallitus jossa olisivat persut ja kepu eli porvarihallitus olisi vielä pahempi vaihtoehto. Nimenomaan kokoomus ajoi alusta asti voimakkaimmin koronapassia ja sen laajentamista kaikkiin työpaikkoihin, jopa Alkoihin. Kokoomus ajaa EK:n ja MaRan asiaa, joka ajoi koronapassia ja nyt rokotepassia kaikkialle. Hallituksessa myös kepu ajaa sitä kaikkein vahvimmin. Persut taas eivät missään puhu tai kritisoi koronapassia tai rokotuspassia tai pakkorokotuksia, ei päämediassaan Suomen uutisissa tai Hommafoorumissa hiiskaustakaan, koska muuten Orpo ei ota seuraavaan hallitukseen. Hallituskokoonpanon vaihtuminen johtaisi siis ojasta allikkoon.

Vapauden puolesta totalitarismia vastaan WWD 6.0 Helsinki
https://youtu.be/te3MaDKitIQ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu