Kaksoisliekki

Tapasin vajaa vuosi sitten Kaksoisliekkini. Sain hänestä ennusmerkkejä jo kesällä 2020. Kummallisella tavalla mitenkään tilaamatta aloin törmätä netissä aiheeseen Kaksoisliekki enkä ollut ennen kuullutkaan koko käsitteestä. Tätä Twin Flame-informaatiota tuli ovista ja ikkunoista ja aloin todellakin kiinnostumaan aiheesta. Olin varma että lähitulevaisuudessa tapahtuu jotain. Loppuvuodesta -20 aloin saamaan sitten jatkuvia enteitä tulevasta, numero 8 ja nrosarjat 111-999 sekä ns peililuvut alkoivat näyttäytyä milloin missäkin ja mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja mitä ihmeellisimmillä tavoilla, esim nro 8 oli saattanut narukerän muodossa näyttäytyä minulle.
Maaliskuussa -21 sitten tapahtui. Liityin Facessa erääseen ryhmään ja tämä nainen näyttäytyi minulle siellä. Tunsin ennennäkemätöntä vetovoimaa häntä kohtaan, tunsin että tässä ihmisessä on jotain erityistä. Koskaan aiemmin en ole vastaavaa tunnetta kokenut. Tutustuimme toisiimme siellä ryhmässä, heitimme läppää, viestittelimme ja pian jo soittelimme. Kiinnostus tuntui olevan molemminpuolista ja vajaan kahden kuukauden yhteydenpitämisen jälkeen tapasimme. Päivämäärä oli 5.5. ja sovimme treffit hänen kotipaikkakunnalleen. Söimme ja kävimme kahvilla ja vietimme aikaa yhteensä seitsemän tuntia ja puhuimme koko ajan. Pystyin puhumaan hänelle asioista mistä en ole koskaan aiemmin kenellekään pystynyt puhumaan. Tunsimme vetovoimaa ja aika kulki kuin siivillä. Tapaamisen lopuksi myös suutelimme ja hän tuntui alusta lähtien Kodilta. Yhdessäolo tuntui ihanalta ja ennennäkemöttömältä.
Aloimme sitten seurustelemaan heinäkuussa. Ennen heinäkuuta pidimme yhteyttä melkein päivittäin ja puhelut kestivät tunnista kolmeen tuntiin. Hän sanoi minulle kesäkuun loppupuolella ettei halua elää tätä elämää ilman minua ja haluaa jakaa elämän iloineen ja suruineen.
Mutta yhdessä olo on ollut myös vuoristorataa. Minut on torjuttu ainakin 5-10 kertaa mutta muutaman päivän jälkeen kaikki on alkanut alusta. On ollut juoksija-jahtaaja vaihe molemminpuolisesti.

Ongelmamme alkoivat nyt kolmisen viikkoa sitten. Hänestä tuli todella haastava. Hän syytti minua mistä milloinkin, vähätteli ja epäili mm uskottomuudesta. Mitään sellaista en ole tehnyt mitä hän väittää. En ole ketään rakastanut yhtä paljon kuin häntä ja tunnen suurta tyhjyyttä kun hän on taas poissa. Hän on ensimmäisenä mielessä kun herään ja ajattelen häntä koko ajan. Vaikuttaa siltä että Kaksoisliekkimatka on hänelle raskas ja hän pyrkii perättömillä syytöksillään irtaantumaan väkisin pois luotani mutta Kaksoisliekkiside ei ikinä katkea vaikka kuinka pyristelisi irti.

Tiedän että palaamme yhteen ja rakastamme toisiamme enemmän kuin ketään muuta aiempaa. Tämä on ollut myös minulle niin raskasta mutta silti maailman ihaninta.
4848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

oletko ihan ok?

Äänestä

Muista ottaa lääkkeesi.

Äänestä
  • Yleistä tuonmoinen tänä päivänä, johtuu transformaatiosta/ylösnousemuksesta mitä käymme läpi tällä hetkellä.

    Äänestä

Kuulostaa epävakaalta persoonallisuushäiriöltä. Kysy hänen lapsuudesta, onko mt-ongelmia. Jos on epävakaa niin ei toivoa tulevaisuudesta…

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tapasin vajaa vuosi sitten Kaksoisliekkini. Sain hänestä ennusmerkkejä jo kesällä 2020. Kummallisella tavalla mitenkään tilaamatta aloin törmätä netissä aiheeseen Kaksoisliekki enkä ollut ennen kuullutkaan koko käsitteestä. Tätä Twin Flame-informaatiota tuli ovista ja ikkunoista ja aloin todellakin kiinnostumaan aiheesta. Olin varma että lähitulevaisuudessa tapahtuu jotain. Loppuvuodesta -20 aloin saamaan sitten jatkuvia enteitä tulevasta, numero 8 ja nrosarjat 111-999 sekä ns peililuvut alkoivat näyttäytyä milloin missäkin ja mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja mitä ihmeellisimmillä tavoilla, esim nro 8 oli saattanut narukerän muodossa näyttäytyä minulle.
Maaliskuussa -21 sitten tapahtui. Liityin Facessa erääseen ryhmään ja tämä nainen näyttäytyi minulle siellä. Tunsin ennennäkemätöntä vetovoimaa häntä kohtaan, tunsin että tässä ihmisessä on jotain erityistä. Koskaan aiemmin en ole vastaavaa tunnetta kokenut. Tutustuimme toisiimme siellä ryhmässä, heitimme läppää, viestittelimme ja pian jo soittelimme. Kiinnostus tuntui olevan molemminpuolista ja vajaan kahden kuukauden yhteydenpitämisen jälkeen tapasimme. Päivämäärä oli 5.5. ja sovimme treffit hänen kotipaikkakunnalleen. Söimme ja kävimme kahvilla ja vietimme aikaa yhteensä seitsemän tuntia ja puhuimme koko ajan. Pystyin puhumaan hänelle asioista mistä en ole koskaan aiemmin kenellekään pystynyt puhumaan. Tunsimme vetovoimaa ja aika kulki kuin siivillä. Tapaamisen lopuksi myös suutelimme ja hän tuntui alusta lähtien Kodilta. Yhdessäolo tuntui ihanalta ja ennennäkemöttömältä.
Aloimme sitten seurustelemaan heinäkuussa. Ennen heinäkuuta pidimme yhteyttä melkein päivittäin ja puhelut kestivät tunnista kolmeen tuntiin. Hän sanoi minulle kesäkuun loppupuolella ettei halua elää tätä elämää ilman minua ja haluaa jakaa elämän iloineen ja suruineen.
Mutta yhdessä olo on ollut myös vuoristorataa. Minut on torjuttu ainakin 5-10 kertaa mutta muutaman päivän jälkeen kaikki on alkanut alusta. On ollut juoksija-jahtaaja vaihe molemminpuolisesti.

Ongelmamme alkoivat nyt kolmisen viikkoa sitten. Hänestä tuli todella haastava. Hän syytti minua mistä milloinkin, vähätteli ja epäili mm uskottomuudesta. Mitään sellaista en ole tehnyt mitä hän väittää. En ole ketään rakastanut yhtä paljon kuin häntä ja tunnen suurta tyhjyyttä kun hän on taas poissa. Hän on ensimmäisenä mielessä kun herään ja ajattelen häntä koko ajan. Vaikuttaa siltä että Kaksoisliekkimatka on hänelle raskas ja hän pyrkii perättömillä syytöksillään irtaantumaan väkisin pois luotani mutta Kaksoisliekkiside ei ikinä katkea vaikka kuinka pyristelisi irti.

Tiedän että palaamme yhteen ja rakastamme toisiamme enemmän kuin ketään muuta aiempaa. Tämä on ollut myös minulle niin raskasta mutta silti maailman ihaninta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu