Ollaan seurusteltu mieheni kanssa reilu puoli vuotta. Meillä molemmilla on lapsia edellisistä liitoista ja asumme eri kaupungeissa. Alussa näimme viikonloppuisin ja nopeasti kuvioon tulivat myös molempien lapset. Koska näimme vain viikonloppuisin, niin näkemisemme olivat ns. juhlaa ja pyrimme ottamaan kaiken näkemisistä irti.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut niin, että miehen huoltajuuskuviot muuttuivat niin, että lapset ovat hänellä vuoroviikoin. Silloin kun miehellä ei ole lapset, niin hän tulee minun luokseni. Asumme siis käytännössä puolet kuukaudesta minun luona. Tätä on jatkunut nyt pari kuukautta. Tuona aikana en ole käynyt mieheni luona kertaakaan enkä ole nähnyt hänen lapsiaan. Itse olen yksinhuoltaja, joten lapset ovat suurimman osan ajasta luonani. Mieheni siis elää arkea puolet kuukaudesta minun ja lasteni kanssa.
Minua tämä asumisjärjestely on alkanut vaivaamaan siinä mielessä, että itse en ole koko seurusteluaikanamme päässyt tutustumaan ja näkemään miehen arkea hänen omassa kotikaupungissaan. Koska en nykyisin enää näe hänen lapsiaankaan, niin tuntuu kuin heitä ei olisi olemassa kuin vain miehen puheissa. Miehen ollessa täällä näemme minun tuttujani ja sukulaisia, hänen vanhempansa ja sisaruksensa olen tavannut koko aikana vain pari kertaa. Kavereita miehelläni ei tunnu olevan, joten hänen kavereitaan en ole tavannut. Se mikä tässä minua vaivaa eniten, on juuri se, että mies tutustuu minun arkeen, minun lapsiini ja minun asumisympäristöön, mutta minä en pääse tai saa tutustua hänen ympyröihinsä ja kuvioihinsa hänen kotikaupungissaan. Mitään uusperhekuviota emme olisikaan virittelemässä, mutta mielelläni tutustuisin myös omalta osaltani paremmin mieheni lapsiin ja heidän arkeensa. Mieheni lapsetkin unohtavat minut, kun en heitä näe ja jos joskus vietämme lomat kaikki yhdessä, niin ollaan toisillemme ihan ventovieraita. Miehen mielestä tämä järjestely on hyvä, koska nyt voimme viettää enemmän aikaa yhdessä kuin pelkästään viikonloput.
Voiko tällainen parisuhde toimia pidemmän päälle, jossa mukana on vain toisen lapset ja toisen elämään ei pääse tutustumaan ollenkaan?
Arjen jakaminen parisuhteessa
12
790
Vastaukset
- Anonyymi
Kun rikot jonkun perheen tiedät seruaukset.
Mies ei halua rakkitaan näyttää sinulle, he ovat hänen aarteensa ja korvaamattomia eikä hlaua sinun pilaavan sitä isä lapsi eks vaimo suhdetta. lapset on miehelle tärkeimmät, sinä et koskaan korvaa hänen entistä perhettä. Olet ennemminkin iltojen huvi hänelle, näkee sinua kun hän haluaa, pitää arvottomana, huvina.
On hienoa että mies välittää lapsistaan eikä anna kenenkään tulla heidän väliin sotkemaan ja haukkumaan omiaan.
Kaikilla pitää olla laasari kun joku rikkoo perheen. Onneksi on fiksuja mihehiä jotka ajattelee omiaan eikä välitä laastareista tuon taivaallista.- Anonyymi
Rakit vai rakkitaat aarteita ja seruaukset siitä eikä hlaua huvia.
Rakit haukkuu, laasari turpaan mihelle joka ei välitä laastarista, buhaa hohhooo 😂😂
- Anonyymi
Tottakai tuo järjestelmä sopii miehelle: Sinä tyonnät kaiken nitä se haluaa , hopeatarjottimella!
Miehen ei tarvitse laittaa tikkua ristiin sopeuttaakseen sinut hänen yksityiseen elämäänsä!
jos tuo on miten sinä haluat jatkaa eteenpäin, niin siitä vaan, ilman valittamista.
jos taas haluat muutoksen kuvioihin, porttikielto mieheltä kotiisi. Sinne tullaan vain vuorotellen ( sinä hänen kotiinsa ja hän vuorostaan sinun). - Anonyymi
Minä olisin erittäin tyytyväinen , kun ei tarvii katsella ukon kakaroita , omissa ihan riittävästi.
- Anonyymi
Niin minäkin , tuohan on hyvä tilanne, jos ei halua suhteelta mitään uusperhettä, ja monta kertaa uusperhe on tuhoon tuomittu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin minäkin , tuohan on hyvä tilanne, jos ei halua suhteelta mitään uusperhettä, ja monta kertaa uusperhe on tuhoon tuomittu.
Lisäksi ihmetyttää se, että mies ei halua facebook-kaveriksi, kun on ex, sukulaiset, exän kanssa yhteiset kaverit ym siellä kavereina. Miksi piilotella, jos oon jo tavannut exän, vanhemmat ja sisarukset. Itse oon päivittänyt, että oon parisuhteessa. Mies ei oo päivittänyt edes sitä.
AP
Vastaus on ei.
Koko stoori kuulostaa siltä, että mies ottaa rusinat pullasta ja antaa sinun pitää pullan, kuvaannollisesti. Tavallaan voisi sanoa, että mies haluaa sinun kanssasi vain sitä juhlaa, koska onhan se kivaa, mutta se yleensä on ainakin jossain määrin epätodellista, riippuen tietysti millainen suhde on hakusessa.- Anonyymi
Tuntuu myös siltä, että ikäänkuin mies ei edes viitsisi tehdä sen asian suhteen mitään, että tutustuisin lasteni kanssa hänen lapsiinsa. Miehellä on useampi lapsi, joista vanhimmat jo teini-iässä. Tämän ikäiset lapset ei luonnollisestikaan omasta aloitteesta ota mitään kontaktia. Heitä näkee lähinnä ruokapöydässä. Pienemmät lapset ovat samanikäisiä omien lasteni kanssa. Viimeksi pari kuukautta sitten, kun vierailin lasteni kanssa mieheni luona, oli hänen nuorimmaiset lapset yökylässä kavereillaan. Niinpä vietimme viikonloppua mieheni luona vain minun lasten kanssa, pelailimme ja ulkoilimme. Olisin toivonut, että miehen nuorimmaisetkin olisivat osallistuneet ja olisimme voineet tutustua toisiimme paremmin.
Ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu myös siltä, että ikäänkuin mies ei edes viitsisi tehdä sen asian suhteen mitään, että tutustuisin lasteni kanssa hänen lapsiinsa. Miehellä on useampi lapsi, joista vanhimmat jo teini-iässä. Tämän ikäiset lapset ei luonnollisestikaan omasta aloitteesta ota mitään kontaktia. Heitä näkee lähinnä ruokapöydässä. Pienemmät lapset ovat samanikäisiä omien lasteni kanssa. Viimeksi pari kuukautta sitten, kun vierailin lasteni kanssa mieheni luona, oli hänen nuorimmaiset lapset yökylässä kavereillaan. Niinpä vietimme viikonloppua mieheni luona vain minun lasten kanssa, pelailimme ja ulkoilimme. Olisin toivonut, että miehen nuorimmaisetkin olisivat osallistuneet ja olisimme voineet tutustua toisiimme paremmin.
ApMitä tuolaisen kanssa päätäsi vaivaat , anna olla ja ala elää ihan omaa elämääsi , eroa niin ongelmat on poissa.
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu myös siltä, että ikäänkuin mies ei edes viitsisi tehdä sen asian suhteen mitään, että tutustuisin lasteni kanssa hänen lapsiinsa. Miehellä on useampi lapsi, joista vanhimmat jo teini-iässä. Tämän ikäiset lapset ei luonnollisestikaan omasta aloitteesta ota mitään kontaktia. Heitä näkee lähinnä ruokapöydässä. Pienemmät lapset ovat samanikäisiä omien lasteni kanssa. Viimeksi pari kuukautta sitten, kun vierailin lasteni kanssa mieheni luona, oli hänen nuorimmaiset lapset yökylässä kavereillaan. Niinpä vietimme viikonloppua mieheni luona vain minun lasten kanssa, pelailimme ja ulkoilimme. Olisin toivonut, että miehen nuorimmaisetkin olisivat osallistuneet ja olisimme voineet tutustua toisiimme paremmin.
ApNiin, kyllä tuo jotenkin erikoista on, vähän kuin sinut pidettäisiin etäällä isosta osasta (miehen) omaa elämää, samalla kun itse pyrit jakamaan koko oman elämäsi, kaikkine puolinensa.
Voihan tuolle olla ihan kelpoisia syitäkin, alkaen vaikka omasta epävarmuudesta ja toisaalta varovaisuudesta, mutta kaipaisi se kuitenkin avointa keskustelua syistä sekä suhteen tilanteesta ja tulevaisuudesta.
- Anonyymi
Entäpä jos kyseessä onkin aivan muu ongelma. Lapset.
Jos miehen lapset eivät tahdo tutustua sinuun ja lapsiisi. Ehkä he olivat aivan omasta vapaasta halustaan ja tahdostaan yökylässä kavereillaan, eivätkä isänsä sinne käskyttäminä.
Isän uusi nainen muutti meille asumaan lapsineen ja se oli kaikkea muuta kuin hyvä asia. Mun ja veljen elämä heikkeni radikaalisti, mutta eipä meidän mielipiteellä ollut mitään väliä.
Piti jakaa oma huone ja tavarat, oli pakko totutella kaikkeen sellaiseen mikä ei ollut kuulunut meidän perheen arkeen. Äidin hankkimat tavarat hävitettiin multa ja veljeltä mitään kysymättä, Äidin kuvia ei saanut olla missään näkyvillä jne jne jne.
Lapsuuskodista puolet on kuitenkin mun ja veljen, toinen puoli isän. Meidän mielipiteellä olisi pitänyt olla väliä, mutta eipä ollut.
Meidän kemiat eivät kohtaa, ollaan täysin eri planeetoilta sen naisen kanssa ja se näkyy kaikessa meidän välisessä kommunikaatiossa.
Ollaan veljen kanssa vähän sitä mieltä, että kohta on pakko pyytää isää maksamaan meille äidin perintöosa pois. Siitä se iso riita tulee, mutta ei haluta antaa kuitenkaan sitä meille täysin vieraalle ihmiselle. - Anonyymi
Perheenrikkojat aina haukkuu muut kuin itsensä, itsessä ei ole ksokaan vikaa. Lapset ei ole vaelovllisia näkemään pakolla isän sutturoita. Ei kuulu heille, jos isä hylkää lapsensa niin ei polelasten pakko nähdä naikkosia.
äiti on se joka on luotettava ihminen ja suttura vaan pilaa lapset ja koko perheen.
Miksi aikuset eroo kun sitten hylkää lapset ja alkaa leikkimään isää kun näkee kerrna vuodessa ja suttura saa vapaasti haukkua ieshen lapsiia ja heidän äitiä. Säälittävää. Sellanen ei ole isä joka antaa sutturoiden haukkua omia lapsiaan ja rkasta eksääsnsä. Pysy kaukana miehen lapsista ja heidän äidistä, enitten tässä mies kärsii kun pakotat häntä pois lasten luota.Onneksi lapset ymmärsivät olla näkemättä sutturaa ja sitenisäänsä, sinä rikoit heidän perheen ja haukut lapsia , sinä olet se jota pitäisi haukkua, Häpeä isosti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569