Seurustelen ihanan miehen kanssa ja rakastan häntä todella paljon. On vain yksi mutta. Hän tupakoi. Itse en ole koskaan edes kokeillut, inhoan tupakan hajua enkä kestä savua koska olen allerginen.
En pysty hyväksymään miehen "harrastusta". Tuntuu todella typerältä että hän laittaa rahaa moiseen, varsinkin kun on varaton opiskelija. Suvussani on useampi ihminen kuollut tai sairastunut keuhkosyöpään tai muuhun tupakan aiheuttamaan syöpään. Lisäksi muutamalla on muita tupakan aiheuttamia vakavia sairauksia. Pelkään miehen terveyden puolesta. Vaikka tupakka ei häntä tappaisi, se vie terveyden ja vanhentaa ennenaikaisesti.
Mies tietää etten tykkää, mutta ei sitä miten paljon oikeasti inhoan tupakointia. Harmittaa kun hän on muuten aivan ihana. Tiedän etten voi häntä muuttaa enkä haluakaan hänen lopettavan minun takiani. Sellainen ei kuitenkaan onnistu ja sitten olisin vain pettynyt. Ymmärrän että irtipääseminen voi olla todella vaikeaa. Toisaalta tiedän myös monta jotka ovat onnistuneet pääsemään irti.
Miten voin oppia elämään tämän asian kanssa ja katsomaan vierestä kun hän tuhoaa elimistöään? Onko muita samassa tilanteessa olevia?
En pysty hyväksymään miehen "harrastusta". Tuntuu todella typerältä että hän laittaa rahaa moiseen, varsinkin kun on varaton opiskelija. Suvussani on useampi ihminen kuollut tai sairastunut keuhkosyöpään tai muuhun tupakan aiheuttamaan syöpään. Lisäksi muutamalla on muita tupakan aiheuttamia vakavia sairauksia. Pelkään miehen terveyden puolesta. Vaikka tupakka ei häntä tappaisi, se vie terveyden ja vanhentaa ennenaikaisesti.
Mies tietää etten tykkää, mutta ei sitä miten paljon oikeasti inhoan tupakointia. Harmittaa kun hän on muuten aivan ihana. Tiedän etten voi häntä muuttaa enkä haluakaan hänen lopettavan minun takiani. Sellainen ei kuitenkaan onnistu ja sitten olisin vain pettynyt. Ymmärrän että irtipääseminen voi olla todella vaikeaa. Toisaalta tiedän myös monta jotka ovat onnistuneet pääsemään irti.
Miten voin oppia elämään tämän asian kanssa ja katsomaan vierestä kun hän tuhoaa elimistöään? Onko muita samassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jotenkin huono alku parisuhteelle (tai enhän minä tiedä, kauanko olette seurustelleet), jos pitää toista alkaa muuttamaan, että kelpaa. Tupakoinnin lopettamisessa olennaista on oma halu. Oletko kysynyt häneltä, haluaako hän lopettaa tupakoinnin? Jos ei halua, niin en kyllä oikein nää muuta vaihtoehtoa kuin että sopeudut tilanteeseen ja lakkaat kiinnittämästä huomiota asiaan tai sitten lopetatte suhteen. Valmiiksi tupakoimattomia miehiä on pilvin pimein.
Jos suhtaudut noin jyrkästi ja jos toisaalta mies ei halua lopettaa tupakointia, niin tuo rassaa suhdettanne jatkuvasti. Sinun näkökulmastasi tupakointi on eri asia kuin jokin muu tapa, koska et itse polta ja mies polttaa. Ulkopuolisen näkökulmasta voi rinnastaa esim. tilanteisiin, jossa itse harrastaa liikuntaa ja toinen ei harrasta - haluan siis, että hänkin alkaa harrastaa liikuntaa (vaikkei itse halua), koska liikkumattomuus on epäterveellistä. Tai toinen syö epäterveellisesti ja liikaa - haluan, että hän alkaa syödä terveellisesti ja vähemmän, koska minäkin syön, vaikka hän itse pitääkin epäterveellisestä ruuasta. Asiasta voi jutella, mutta ei toista voi muuttaa, jos hän ei itse halua muuttua. Hyväntahtoinenkin asiasta puhuminen voi johtaa siihen, että toinen kokee olonsa painostetuksi, ja sitten ei ole taas kellään kivaa.
Ymmärrän etten voi häntä muuttaa enkä sitä haluakaan. Kai mulla on niin suuri menettämisen pelko. Isäni on viimeisin joka sairastui keuhkosyöpään mutta onneksi ainakin näillä näkymin jäi henkiin. En voi mitään peloilleni. Olen vain kertonut miehelle että en tykkää tupakoinnista ja pelkään hänen terveytensä puolesta mutta muuten en sano mitään vaan pidän asian sisälläni.
Pakkohan minun on asia vain hyväsyä koska rakastan häntä mutta ei se helppoa tule olemaan. Jospa aika tekee tehtävänsä.
Aika tekee tehtävänsä ainakin siinä mielessä, että jos on kauan yhdessä, niin toisessa paljastuu yhtä ja toista, mikä ei aina sovi omaan pirtaan...Aina pitää valita, että onko tämä sellainen asia, joka kannattaa ottaa puheeksi vai hyväksynkö vain ja sopeudun. Asiaa helpottaa se, että myös minussa on piirteitä, joita toisen pitää samalla tavalla sietää...
Sekin helpottaa (?) asiaa, että varsinkin kun vanhetaan, niin tulee yhtä ja toista vaivaa, sellaisiakin sairauksia, joihin ei ole voinut itse mitenkään vaikeuttaa. En väheksy huoltasi, mutta menettämisen pelko on sellainen asia, jonka kanssa jokainen, joka aidosti välittää, joutuu elämään. Toisen voi menettää myös yht'äkkiä, ilman ennakkovaroitusta, ja se todennäköisin tapa menetttää niin kauan kuin ei olla hirmu vanhoja, on kuitenkin ero, ei toisen kuolema. Lopulta menetämme kaikki rakkaamme, tavalla tai toisella. Siinä vaiheessa ratkaisevaa on kai se, miten hyvää elämä yhdessä on ollut ja siihen taas voi vaikuttaa jokainen itse joka päivä.
Jos todella haluat olla tuon miehen kanssa, niin suosittelen, että puhutte asian kerralla selväksi. Ellei hän halua lopettaa, lakkaa ajattelemasta asiaa, ja keskity siihen, mikä elämässänne on hyvää.
Tiedän kyllä että toisen voi menettää vaikka jo tänään. Valitettavasti siitäkin on kokemusta. Senkin takia en ymmärrä kuoleman "uhmaamista", koska elämä mikä meille annetaan pitäis elää mahdollisimman hyvin.
Täytyy varmaan selittää nämä tunteet hänelle ihan kokonaan ja sitten vain elää tämän asian kanssa. Kiitos kommenteistasi.
Mulla on kanssa poikaystävä joka polttaa, on polttanut jo niin kauan että lopettaminen ei taida tulla kyseeseenkään. Inhoan tupakan hajua ja kyllä, pelkään myös hänen terveytensä puolesta. Meillä kun kuitenkin on noita suunnitelmia myös pitemmästä tulevaisuudesta yhdessä. Mielessä välkkyy kauhukuvia yksinäisestä vanhuudesta kun mies kuolee keuhkosyöpään tai jotain...ei ole kivaa kun toinen leikkii tahallaan hengellään. On se luvannut jo monta vuotta että lopettaa kun täyttää 30, mutta epäilen kyllä vahvasti onnistuuko se vaikka motivaatiota löytyisikin (ja eri asia taas on, löytyykö sitä). Olisi niin ihana päästä pussaamaan ja nuuskuttelemaan häntä ilman tuota iänikuista tupakan lemua. Ihmisen ominaishajukinhan muuttuu, jos tupakoi - haluaisin edes kerran elämässä päästä nuuhkimaan hänen OMAA hajuaan, en tupakoinnin vääristämää.
Mutta minkäs teet. Nyrpistelen joka kerta, kun hän sytyttää tupakan tai tulee suutelemaan juuri tupakoituaan, yritän herätellä ajatusta lopettamisesta ja sitä rataa, mutta tapa on jo niin pinttynyt ja tupakan sytyttäminen liittyy niin olennaisesti moneen tilanteeseen hänen elämässään että pelkään pahinta. Joskus seurustelumme alussa hän sanoi, että minä voisin saada hänet lopettamaan tupakoinnin, mutta silloin (ja miten sitä kadunkaan!) en muka nähnyt siihen 'pakottamista' tarpeellisena. Ja siinä kun olisi ollut niin hyvä elämänmuutos johon lopettamisen olisi voinut niveltää!
Odottelen sitä kolmeakymppiä. Ei enää montaa vuotta. Pelkään vain pahinta.
niin, ihana mieneni tupakoi myös =( hän aloitti joskus 13-14 vuotiaana ja nyt reilu 30 polttaa edelleen... Välissä oli vuosi ilman, mutta "leikki" sitten lomamatkalla ja jäi kiinni. Mua ei nyt niin hirveästi riso terveys tai raha tai haju (kun olen ne jo tottunut ja hyväksynyt) mutta enemmän se, että millaisen mallin antaa 3 lapsellemme (siis miten opettaa että tupakoiminen on tyhmää, mutta isi on silti ihan fiksu ja ihana vaikka tekeekin sitä tyhmää...) Valitettavasti kun melko usein näkee tapakoimisenkin siirtyvän suvuittain (kuten omat vanhempani eivät ole polttaneet minä tai sisarukseni eivät polta ja miehen vanhemmat ovat polttaneet ja kaikki heidän lapsena polttavat edelleen...)
Nooh =) eipä onneksi ole suurempia murheita, joten kyllä tämä tästä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että tää asia sua huolestuttaa ja harmistuttaa,
Tupakoiminen on oikeesti niin huonojuttu, että just tänään yksi lekuri sanoi, että jos tupakka keksittäisiin nyt se menis suoraan kiellettyihin aineihin kun on sellaista myrkkyä...
Vähän asia vierestä, mutta kuitenkin;
Niin harmittavaa, kallista, epäterveellistä kuin tupakointi onkin, me jotkut hölmöt olemme sen kuitenkin opetelleet. Tänäpäivänä tupakoitsijat on ajettu jo niin ahtaalle, että tupakoitsijakin alkaa hermostua tosissaan, vaikka kuinka tietää tupakoinnin haitat. Olen omalle tupakoimattomalle kumppanilleni sanonut, että ilmoittaa kun saa tarpeekseen, ja häipyy. Minä tupakoin kotonani sisällä, ja olen saanut siihen luvan myös kumppanini kotona. Koko suuri ystäväpiirini tietää, etten talviaikaan suostu kyläilemään paikoissa, joissa tupakalle on mentävä ulos. (Suurin osa itsekin tupakoivia)Kesällä tietenkin tilanne on toinen.
Toki jo ihan rahankin takia olisi hyvä päästä kessusta eroon, mutta se ei ole helppoa. Aina on muuta stressiä, ja tuntuu, että tupakasta luopuminen ei juuri tässä kohtaa onnistu. Varmaa on, että se joskus loppuu, mutta se ei lopu toisten ihmisten vuoksi/pyynnöstä. Oma tupakointini loppuu, kun omat motiivit lopettamiseen on kunnolla käsitelty. Toisten puuttuminen tupakointiini saa enemmänkin aikaan lapsellista uhmaa tyyliin" haistakaa...ja minähän poltan entistä enemmän."
Älä siis ainakaan moralisoi. Käytä enemminkin lapsiinkin tehoavia keinoja "pissalla käynnistä".., hellän hetken lähestyessä sano ilman ivaa; käytkö ensin tupakalla, ettei tarvitse heti sitten mennä... jne. Muista ILMAN IVALLISUUTTA!