Petin, idiootti olen

Anonyymi

Minulla ja kiintymyksen kohteella on ollut rankka menneisyys. Kaikki alkoi heinäkuussa. Tapasin hänet silloin, ja samalla pakahduin ihastuksesta heti kun näin hänen silmänsä. Sillä sekunnilla ymmärsin, että tämä on kuin lottovoitto. Kuitenkin, minulle tuli olo, että tällaista miestä minä en koskaan saisi. Hyväkuntoinen, pitkä ja mukava. Hurmasi minut todella. Sellaista (eritoten fyysistä) vetovoimaa meidän välillä en ole samanlaista kohdannut koskaan aikaisemmin.
Tapailtiin sitten välillä, panon merkeissä, sillä ei meillä muuta yhteistä ollut. Taidettiin silti ujostella toisiamme vielä silloin.
Päädyttiin yhteistuumin seurustelemaan. Sitten alkoi suhteen karikot. Olin aina ollut sitä mieltä, etten tulisi koskaan riittämään tälle miehelle. Päädyin pettämään, se ei ollut tarkoitus koskaan mutta niin vain tapahtui. Kerroin sitten mitä tapahtui.

Parisuhteemme loppui siihen. On kulunut 3 kuukautta ja silti harrastamme yhä seksiä.

Pelkään hänen jättävän minut kokonaan. En selviä päivääkään ilman häntä. Ja syy miksi tein niin suuren vääryyden, olin todella ajattelematon. Tämä on kamalaa.

4

1143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinä siis olet tuolle " Hyväkuntoinen, pitkä ja mukava. Hurmasi minut todella. " - miehelle vain FWB (friend with benefits = ilmainen huora).

      Kärsi nyt omasta käytoksestäsi johtunut "suhteenne" loppuminen ja ota opiksesi:
      Jos haluat kenenkään kanssa mitään kaunista ja pysyvää, lopeta huorailu. Kukaan ihminen joka on ehkä tosimielessä kiinnostunut jakamaan aikaansa toisen kanssa intiimisti, ei halua että hänen valittunsa jakelee kehoaan jokaisen vastaantulevan kanssa!

      Lopeta huorailu , FWB, laske mies menemään ja tyydyttämään tarpeensa kunnioittamansa naisen kanssa.
      Sinä et edusta sitä.

      jatka etsintää viisaampana.

      • Anonyymi

        Noin se on eli olet ilmainen hjora! T. Toinen mies


    • Anonyymi

      Hahahah!!! Annat jätkälle, johon olet ihastunut ja tällehän helppo reikä kelpaa.
      Sitten annat toiselle ja jatkat antamista myös edelliselle.

      Joillain on tuollaiselle nimityskin. Mutta itsepähän omat valintasi teet...
      Ei sinulla ainakaan itsekunnioitusta ole.

      Sinänsä seksihän on hauskaa ajanvietettä, eikä välttämättä tarkoita sitoutumista.

      • Anonyymi

        Eipä niin. Maine A ja Ö. Mutta tuskin tuo AP sitä jäänyt miettimään, todennäköisesti miettinyt….


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1137
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1110
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      940
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      110
      845
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      723
    Aihe