Suurimmat tappiot 1941 kärsi Puna-Armeija.
Se menetti koko alkuvahvuutensa verran eli noin 3,6 miljoonaa miestä.
Se korvattiin kutsumalla palvelukseen noin 5 miljoonaa miestä heinäkuussa -41. Ja toiset 5 miljoonaa lisää vuoden loppuun mennessä.
Sillä tavalla voitetaan suursotia.
Se menetti koko alkuvahvuutensa verran eli noin 3,6 miljoonaa miestä.
Se korvattiin kutsumalla palvelukseen noin 5 miljoonaa miestä heinäkuussa -41. Ja toiset 5 miljoonaa lisää vuoden loppuun mennessä.
Sillä tavalla voitetaan suursotia.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Puna-armeija voitti myös koko sodan tappiotilastossa.
Menetykset olivat laskutavasta riippuen 12-14 miljoonaa miestä.
Ikäluokat 1914-1925 hävisivät lähes kokonaan.Vain invaliideja jäi.
Samojen ikäluokkien naiset tiesivät, ettei "heillä ole miestä tässä elämässä".
Puppua, ei siellä syntyvyys minnekään romahtanut kuten olisi pitänyt jos jorinasi pitäisivät paikkansa.
Nuo"jorinat" ovat suoraan NL:n tilastoista.
Suvun jatkoon kykenivät myös invaliidit.
NL:n kokonaistappiot sotien aikana olivat noin 30-35 miljoonaa miestä, naista ja lasta.
Sodan loppuvaiheissa oli äärimmäinen pula niin sotilaista kuin työväestäkin.
Puna-Armeijaan pantiin 16-60 ikähaarukalla.
Siksi mm. saksalaiset sotavangit pidettiin vastoin kv. sopimuksia työvoimana 10 vuotta ja kauemminkin.
"Siksi mm. saksalaiset sotavangit pidettiin vastoin kv. sopimuksia työvoimana 10 vuotta ja kauemminkin."
PöhveIi horinoita, todellisuudessa:
Neuvostoliitto vangitsi noin kolme miljoonaa saksalaista sotavankia toisen maailmansodan aikana , suurin osa heistä Puna-armeijan suuren etenemisen aikana sodan viimeisenä vuonna. Sotavankeja käytettiin pakkotyönä Neuvostoliiton sotataloudessa ja sodanjälkeisessä jälleenrakennuksessa. Vuoteen 1950 mennessä lähes kaikki elossa olevat sotavangit oli vapautettu, ja viimeinen vanki palasi Neuvostoliitosta vuonna 1956. [1] Neuvostoliiton tietojen mukaan 381 067 saksalaista Wehrmachtin sotavankia kuoli NKVD :n leireillä (356 700 Saksan kansalaista ja 24 367 muista maista.
Kas,kas.+Stallarinkin+on+pakko+olla+melkein+rehellinen.
Hyvä+alku.
Sotavankien+vapautus+tosin+tapahui+paljolti+vasta+Stalinin+kuoleman+jälkeen+ja+useimmat+viettivät+siellä+kymmenkunta+vuotta.Läheskään+kaikki+eivät+palanneet.
Esimerkiksi+suomalaisten+vankien+kuolleisuus+oli+lyhyessä+ajassa+noin+40%.
Nyt Venäjällä säännöstellään väestön kasvua kieltäytymällä rokotuksista ja nostamalla näin kuolleisuus maailman kärkitasolle.
Venäjä - aina kehityksen kärjessä!
Kyllä sodan aikana romahti myös syntyvyys. Sodan jälkeen koettiin "baby-boom", kuten muissakin maissa.
Totta.
Mutta piansyntyvyys taas laski,sillä NL:n elintaso oli matala yhteisasuntoinen ja lapset otettiin aikaisin valtion hoteisiin.
Länsimaista perhe-elämää ei juuri voitu viettää,vaan valtio määräsi kaikesta.
Ei venäläiset kuole kaiken maailman räkätauteihin niin helposti kuin suomalaiset.
Katsohan kuolinlukuja ja valehtele vähemmän.
Kaikilla mittareilla suomalaiset ovat terveempiä kuin venäläiset.
Pandemiaan suomalaisia on kuollut erittäin vähän.
Nekin pääosin joko rokottamattomia tai sitten huonokuntoisia vanhuksia.
Venäläiset eivät luota hallintoonsa,eivätkä Sputnik-rokotteeseen.
Suomessa rokotteesta kieltäytyvät vain idiootit.
Venäjä on aina Venäjä,kommunistinen tai ei.
Se on takapajula ja pysyy sellaisena ikuisesti.
Nytkin se kaivaa verta nenästään,ikään kuin pystyisi haastamaan lännen tasavertaisena.
......Kaikilla mittareilla suomalaiset ovat terveempiä kuin venäläiset........
Kun suomalaislapsilla/-nuorilla on 1-tyypin diabetesta 6 kertaa enemmän kuin heti itärajan takana niin millä matematiikalla väännät suomalaiset terveemmiksi.
Ihan sillä,että Venäjällä on pandemiaan kuolleita suhteessa asukaslukuun moninkertainen määrä Suomeen verrattuna.
Muista taudeista nyt puhumattakaan.
Terveyttä ei voi mitata pekästään yhdellä mittarilla.
Venäjän kansanterveys ei ole hyvä millään mittarilla.
Paitsi stallareille syötetyssä propagandassa.
Venäjän todellisia koronalukemia ei edes uskalleta julkistaa.
-----Katsohan+kuolinlukuja+ja+valehtele+vähemmän.------
Kuolleisuus+on+Suomessakin+100+%,+onko+Venäjällä+enemmän?
Venäjällä on mm.lapsikuolleisuus Suomea suurempi suhteellisesti.
Samoin koronakuolemat ovat väkiluvun suhteessa moninkertaiset.
Poikkeuksena on Putin,joka ei kuole koskaan,vaan on valittu presidentiksi ainakin 95:n vuoden kypsään ikään asti.
Aika harvat venäläiset miehet elävät 95:n vuoden ikään, Putin ei tule olemaan poikkeus tästä säännöstä.
Suomen rintamilla Puna-Armeija kärsi suhteellisesti suurimmat tappiot sekä 1939-40 että 1944.
Tavoitteet jäivät saavuttamatta ja Suomi säilyi itsenäisenä.
Stallarit eivät sitä sulata vieläkään.