Eivät pakanakristitty uskovaiset omaksu alla olevaa tietoa, mutta kiusa se on isompikin kiusa:
"6. Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.
7. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
8. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
9. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
10. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
11. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
12. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
13. Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. "
Paavalin valheellinen liitto sen omalla Jeesuksella on eri asia.
Jeesuksen kanssa pakanakristityillä on tullut pää vetävän käteen.
Ja yritän auttaa tällä tavoin messiaanisia juutalaisia.
Ei pelkoa epäjuutalaisista ikuisuudessa!
Saastaiset ympärileikkaamattomat ja vastaavat.
Paavali lupasi ettei ympärileikkausta tarvitse, mutta tiedämme että Jeesukselta poistettiin esinahka ja Jumala itse tuomitse hävitettäväksi ympärileikkaamattomat omillaan!
😁
Pakanasyntyiset kadotukseen pakosti menevät!
7
101
Vastaukset 7
- Anonyymi
Ja vanhan testamentin Jeesus uudessa testamentissa:
Raamattu, Matteus, 15/24: Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten."
😁- Anonyymi
Sanotaan näin, että valheella on lyhyet jäljet.
😼 kans.
Kristinusko ja Islam ovat megahuijauksia!
😁
- Anonyymi
Mr Hyvis kadotukseen
Aito.loin...aito.lainen kadotukseen
u-v kadotukseen
Kaikki epäjuutalaiset kristityt kadotukseen...
😁 - Anonyymi
Raamattuun kirjaimellisesti uskovaiset ja kreationistit.
Kissako kielenne vei!
😁 - Anonyymi
Mikä on pakanauskonto? Ei varmaankaan pahempi kuin kristinusko. Ainakin se on uskonnonvapauslain mukaan tasavertainen muiden uskontojen rinnalla.
Tiesithän, että Tuomaan evankeliumissa Jeesus itse sanoo, että jos ympärileikkauksesta olisi jotain hyötyä, niin lapset syntyisivät sellaisina.
Ei ympärileikkauksesta mitään hyötyä olekaan, se Jeesus joka eli ja opetti Juudeassa olisi sen tiennyt mutta ei se myöhempi hemmo jota myös Jeesuksena tarjotaan.
Ympärileikkaus oli alueella monien kansojen tapana jo ennen Israelin kansaa joka piti omaa ympärileikkaustaan liiton merkkinä.
Paavali alkoi selittää ettei ympärileikkaus auta mihinkään, eikä tietenkään autakaan. Olisihan kristinusko päässyt ympärileikkauksesta joka tapauksessa eroon koska siihen kääntyneet jo tuolloin valtaosin olivat ei-juutalaisia eikä etninen Israelin kansan liittoajatus siihen enää voinut kuulua. Teologia ja tavat muuttuivat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241302- 771263
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841211Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129995Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8985- 72916
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85831Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50682Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86667- 146584
- 50579
- 28578
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää53550- 37538
- 46533
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13529Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94526- 21520