Minun anoppini..

Minulla on sentäs suht kiva anoppi, kun vertaa tällä palstalla olleisiin juttuihin. Sen sanon, että jos miehellä on sisaruksia enemmän kuin yksi, ja mies ei ole kuopus, luultavasti ongelmia ei tule. Miehelläni on 2 sisarusta, isosisko ja isoveli.Hän on itse siis kuopus.Hänen äitinsä on ihan ok, tietysti alussa neuvoi mutta mieheni sanoo jokaiseen neuvoonkin: "Älä puutu tähän,kun et tiedä tästä mitään", mikä on mielestäni hyvä koska anopille pitää heti ALUSSA tehdä selväksi rajat. Olemme olleet 1½ vuotta yhdessä, josta naimisissa puoli vuotta, ja nykyään anoppi lähinnä kutsuu teelle ja tyrkyttää vanhoja ruokiaan meille. Mieheni on aina ollut hyvin itsenäinen ja ei oikeastaan anna muiden kuin minun neuvoa itseään.

Toisaalta, osaan arvostaa tätä. Ex-mieheni äiti oli aivan kauhea, en edes sitä ennen tiennyt että sellainen ihminen voi olla olemassa. Moni muukin minun lisäkseni on epäillyt että kyseisellä naisella todella viiraa päästä. Hän tuli asuntoomme aina kun mieli teki (mieheni antoi tietämättäni avaimet) ja haukkui jos en ehtinyt siivoamaan kahdelta työltäni ja koulun käynniltäni. Ex-mieheni ei tehnyt uhkauksille mitään, hän vain oli. Kun hän sitten loppujen lopuksi jotenkin sai sanottua äidilleen suorat sanat, se ei enää auttanut. Siitä opin katkerasti että anopille täytyy näyttää rajat välittömästi.

Puhuin viime vkl nykyisen anoppini kanssa ex-anopistani, hän tuntui ymmärtävän ja yhdessä naureskelimme asialle. En usko että hänestä ikinä tulee hirviö-anoppia. Asiaan voi tietysti vaikuttaa se että hän yritti mieheni siskoa kovasti ohjailla ja puuttui asiaan, jolloin mieheni sisko tulistui ja sanoi suorat sanat, ja tietty se myös helpottaa mua että anopillani on 7 lastenlasta =)
91318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Varmasti tärkeintä onkin, että poika näyttää äidillensä kuka päättää ja sen sinun miehesi on ilmeisesti tehnyt! Tämä on niin totta... ja nimenomaan sen pojan on se tehtävä itse, ettei se miniä saa leimaa "hankala miniä".

Äänestä
  • Puhutte anopista kuin se olisi joku koira: Heti on pantava rajat!
    Onneksi ette ole minun miniöitäni.
    Muistakaa itse sitten kun aikanaan anoppioidutte, että teille pannaan rajat HETI.
    Hyvä kun sen tietää.

    Äänestä

  • anoppi itsekin kirjoitti:

    Puhutte anopista kuin se olisi joku koira: Heti on pantava rajat!

    Miten ihmeessä tulitkin rinnastaneeksi anopin ja koiran?

    Koiran voi sentään kouluttaa, ja sen jälkeen se osaa käyttäytyä.

    Kaikille niille, jotka kohtelevat sinua huonosti, täytyy näyttää sietokykysi rajat! Tällä palstalla ihmisryhmäksi on kutenkin rajattu appivanhemmat, joten luonnollisesti täällä keskustellaan anoppia ja appea koskevista kysymyksistä...

    Äänestä

  • Professoriminiä kirjoitti:

    Miten ihmeessä tulitkin rinnastaneeksi anopin ja koiran?

    Koiran voi sentään kouluttaa, ja sen jälkeen se osaa käyttäytyä.

    Ammatti-ihminen tarvitaan koiran kouluttamisessa, mutta anoppia saa kouluttaa kuka tahansa miniäksi pyrkinyt ja päässyt.
    Tulokset ovat sitten mitä ovat.
    Tältä palstalta sen on saanut todeta. Luojalle kiitos, seuraavassa sukupolvessa kaikki anopit ovat jo valmiiksi koulutettu itseopiskelulla.

    Äänestä

  • anoppini kirjoitti:

    Kaikille niille, jotka kohtelevat sinua huonosti, täytyy näyttää sietokykysi rajat! Tällä palstalla ihmisryhmäksi on kutenkin rajattu appivanhemmat, joten luonnollisesti täällä keskustellaan anoppia ja appea koskevista kysymyksistä...

    Anoppien sietokyvyllä on rajansa, ja se on asia, jotka miniän on vaikea käsittää.
    Miniälle pitää suoda oikeus näyttää mieltään ja sanoa "selvät sanat" anopille, mutta anopin pitää siis vain totella ja niellä kaikki kuin koulutetun koiran.
    Sääli anoppianne.
    Voin vain kuvitella millä mielellä hän teitä tapaa. Luuletteko, että kun joka sanaa mietitte ja etsitte taka-ajatuksia, laskette lasten kanssa leikkimiset ja olemiset vallanhaluksi ja hinnoittelette saadut ja saamatta jääneet, että se ei jäisi anopilta huomaamatta. Anopilla on tarkemmat silmät kuin luulettekaan. Halveksuntanne ei todellakaan mene hänen silmiensä ohi. Teitä viisaampana hän ehkä salaa tunteensa, mutta kohtelunne on kuitenkin sen mukainen.
    Koiran tehtävä on olla kotilauman alempiarvoinen jäsen. Siihen ei anoppinne rupea.

    Äänestä

  • anopin puolesta kirjoitti:

    Voi voi, kun on yleistävää kirjoitusta! Kaikenlaisia luonnehäiriöisiä mahtuu anoppien karderoobiin, eikä viisaudesta voi läheskään aina kaikkien kohdalla puhua. On keskenkasvuista kiukuttelijaa, syyllistäjää ja oikuttelijaa.
    Onko muuten viisautta salata tunteensa? Mielestäni käy niin, että jos tunteita kovastikin patouttaa niistä syntyy ennemminkin enemmän harmia kiertoteitse kuin jos asiat selvitettäisiin rehellisesti suoraan.
    Meillä koirakin osaa käyttäytyä viisaammin kuin anoppi. Kohtelu on sen mukaista..

    Äänestä

  • junaan kirjoitti:

    ...pidän sinua röyhkeänä, itsepäisenä, huonokäytöksisenä. oppimattomana ja huumorintajuttomana. Tunteitani en peittele, joten sääli poikaani kohtaan on esillä.
    Koska omien salaamattomien tunteittesi mukaan minun paikkani on koirankopissa, niin saat pitää oman koppisi rauhassa. Tunnen syvästi, että en halua tulla kotiisi ja säälin kiivaasti poikaparkaani, joka joutuu tuossa kodissa olemaan.
    Jos on vähänkään äitiinsä tullut, on koirankopissa tuota pikaa hänkin.

    Äänestä

mukava anoppi, ja todella mukava ja ihana tapaus onkin..kertaakaan ei oo tullu sanomista yhtään mistään ,koskaan hää ei oo sanonu musta poikittaista sanaa, enkä mäkään hänestä..me ollaan alun alkaen tultu juttuun ihan loistavasti, viime kesänä esimerkix oltiin muutaman kerran kuukaudessa mökkeilemässä yhdessä, kihlattuni oli tietysti mukana mutta kuitenkin..saunottiin ja juotiin viinaa=)ja juteltiin ihan kaikesta maan ja taivaan välillä..en oikein osaa ees kuvitella et millasta olis jos hän ei mua hyväksyis...enkä ymmärrä anoppeja jotka ei siedä miniöitään..esimerkkinä mun äidin anoppi, eli mun mummo, on todella paskamainen akka mun äitiä kohtaan..on jopa yrittänyt kääntää mut omaa äitiäni vastaan valehtelemalla asioita joita ei ole ikinä tapahtunukaan...
mutta oli kiva kuulla et jollain muullakin on mukava anoppi=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen78 kirjoitti:

Minulla on sentäs suht kiva anoppi, kun vertaa tällä palstalla olleisiin juttuihin. Sen sanon, että jos miehellä on sisaruksia enemmän kuin yksi, ja mies ei ole kuopus, luultavasti ongelmia ei tule. Miehelläni on 2 sisarusta, isosisko ja isoveli.Hän on itse siis kuopus.Hänen äitinsä on ihan ok, tietysti alussa neuvoi mutta mieheni sanoo jokaiseen neuvoonkin: "Älä puutu tähän,kun et tiedä tästä mitään", mikä on mielestäni hyvä koska anopille pitää heti ALUSSA tehdä selväksi rajat. Olemme olleet 1½ vuotta yhdessä, josta naimisissa puoli vuotta, ja nykyään anoppi lähinnä kutsuu teelle ja tyrkyttää vanhoja ruokiaan meille. Mieheni on aina ollut hyvin itsenäinen ja ei oikeastaan anna muiden kuin minun neuvoa itseään.

Toisaalta, osaan arvostaa tätä. Ex-mieheni äiti oli aivan kauhea, en edes sitä ennen tiennyt että sellainen ihminen voi olla olemassa. Moni muukin minun lisäkseni on epäillyt että kyseisellä naisella todella viiraa päästä. Hän tuli asuntoomme aina kun mieli teki (mieheni antoi tietämättäni avaimet) ja haukkui jos en ehtinyt siivoamaan kahdelta työltäni ja koulun käynniltäni. Ex-mieheni ei tehnyt uhkauksille mitään, hän vain oli. Kun hän sitten loppujen lopuksi jotenkin sai sanottua äidilleen suorat sanat, se ei enää auttanut. Siitä opin katkerasti että anopille täytyy näyttää rajat välittömästi.

Puhuin viime vkl nykyisen anoppini kanssa ex-anopistani, hän tuntui ymmärtävän ja yhdessä naureskelimme asialle. En usko että hänestä ikinä tulee hirviö-anoppia. Asiaan voi tietysti vaikuttaa se että hän yritti mieheni siskoa kovasti ohjailla ja puuttui asiaan, jolloin mieheni sisko tulistui ja sanoi suorat sanat, ja tietty se myös helpottaa mua että anopillani on 7 lastenlasta =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu