mieheni

sain selville vahingossa, että mieheni oli käynyt kahvilla ja tekstaillut vieraan, ja kaiken lisäksi varatun, naisen kanssa. Itse väittää ettei ollut tehnyt muuta, mutta silti oli nainen oli tekstannut hänelle seksiviestejä. Itse olin poissa pari kuukautta kaupungista. Nyt epäilyttää, etenkin kun häätkin on tulossa toukokuussa. Myös seksi hänen kanssaan tuntuu nyt erilaiselta.
51080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hänellä on suhde sen naisen kanssa. Itse tein sen virheen että miehellä oli suhde (seksitekxtareita)toiseen naiseen, ja hänen selittelynsä upposivat minuun täysin, mentiin naismisiin ja pian huomasin olevani varsinaisen casanovan kanssa naimisissa. Ero tuli. Ole viisas jo nyt ja unohda koko mies. Parempia-uskollisia löytyy kyllä.

Äänestä
  • minäkin vähän ajattelin. Tuskin kukaan lähettelee seksitekstareita ihan noin 'tutuilleen'. Lisäksi hän puolustelee asiaa, että minun pitäisi syyttää tätä vierasta naista, kun on häntä houkutellut. Aloin myös epäillä, että on aiemminkin pettänyt...

    Äänestä

  • Myrteli4 kirjoitti:

    minäkin vähän ajattelin. Tuskin kukaan lähettelee seksitekstareita ihan noin 'tutuilleen'. Lisäksi hän puolustelee asiaa, että minun pitäisi syyttää tätä vierasta naista, kun on häntä houkutellut. Aloin myös epäillä, että on aiemminkin pettänyt...

    Ei sellaisia viestejä huvikseen kukaan lähettele, usko pois. Mieheni yritti keksiä vaikka mitä selityksiä näille viesteille, ja lopulta unohdin koko asian. Naimisiin menon jälkeen sain vahvistusta asialle, että monien kuukausien seksisuhdehan se oli ollut, joten ei selitykset auttaneet enää.....sorry vain.

    Äänestä

  • Myrteli4 kirjoitti:

    minäkin vähän ajattelin. Tuskin kukaan lähettelee seksitekstareita ihan noin 'tutuilleen'. Lisäksi hän puolustelee asiaa, että minun pitäisi syyttää tätä vierasta naista, kun on häntä houkutellut. Aloin myös epäillä, että on aiemminkin pettänyt...

    Tätä petetyn surua on vaikea kestää.
    Uskoin aikoinani naiivisti että minä olen se nainen, joka casanova-tyypin pysäyttää avioliiton onnelliseen satamaan ja täytän kaikki hänen tarpeensa.

    No, joo, ainakin huolto pelasi miehellä hyvin. Se vaan ei riittänyt.
    En tahtoisi kenenkään naisen kokevan tällaista saatananmoista surua.

    Äänestä

  • JÄTÄ MIES! kirjoitti:

    Peru ihmeessä häät. Joudut pian katumaan, jos menet avioon tuollaisen miehen kanssa, joka ei kihlausaikanakaan ole yhden naisen mies.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Myrteli4 kirjoitti:

sain selville vahingossa, että mieheni oli käynyt kahvilla ja tekstaillut vieraan, ja kaiken lisäksi varatun, naisen kanssa. Itse väittää ettei ollut tehnyt muuta, mutta silti oli nainen oli tekstannut hänelle seksiviestejä. Itse olin poissa pari kuukautta kaupungista. Nyt epäilyttää, etenkin kun häätkin on tulossa toukokuussa. Myös seksi hänen kanssaan tuntuu nyt erilaiselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu