Viipurin lääninvankilan joukkomurha tapahtui Viipurissa 27.-28. huhtikuuta välisenä yönä 1918, juuri ennen Suomen sisällissodan loppua. Vankilaan tunkeutui joukko punakaartilaisia, jotka surmasivat yli 30 henkeä. Viipurin lääninvankilan surmia pidetään suurimpana punaisten joukkojen suorittamana yksittäisenä joukkomurhana. Punakaartilaisjoukkiota johti Taipalsaaren rintaman päällikkö Hjalmar Kaipiainen. Tunkeuduttuaan vankilaan humalainen aseistettu joukko tappoi ensin Karjalan Kansalaisliiton johtajan ja kansanedustajan Leander Ikosen, tehtailija ja kansanedustaja Matti Pietisen, ratainsinööri Tallgrenin ja vankilan entisen vahtimestarin Ahlgrenin. Sen jälkeen pidettiin istuntoa, jossa silminnäkijäkertomuksen mukaan mukana ollut nainen olisi valinnut surmattavat. Joukko murhasi vankilan johtajan Johan Stråhlmanin, Vuoksenniskan asemapäällikön Edvard Tojkanderin ja joitakin muita. Lopuksi joukko meni vankien yhteistilaan. Vangit yrittivät puolustautua asein ja rytäkässä Kaipiainen itse haavoittui. Hän luovutti johdon Albin Piskoselle. Albin Piskonen oli entinen vanki ja juuri hän ampui vankilanjohtajan. Joukko heitti vankien yhteistilaan käsikranaatin surmaten 4–5 henkilöä ja haavoittaen useita. Myöhemmin yöllä tapettiin vielä vankilan uusi vahtimestari Mannermaa.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat