Pattaya aukeaa ensi maanantaina

Anonyymi

Ilon aika koronasta täysin siemauksin nautiskelleilla vahingoniloisilla manaajilla on ohi.

Alkaa hymy hyytymään Hua Hinin Rasvamaksahuhdalla ja sihteerillään Puolivalo-Senseillä kun Thaimaa aukenee. Myrkkyhampaiden välistä kuuluu vihaista sähinää ja verenmaku nousee suuhun olutputkesta, joka on tulehtunut.

Kokonaankaan avaaminen ei ole kaukana ja uusia helpotuksia tulossa viisumeihin. Kohta on matkavakuutuskin jo valtion puolesta hintaan 300 THB. Pattayalla kaikki mestat auki ja se alkaa näkyä lentovarauksissa.

Walkkarin uusiminen melkein valmis ja paljon muutakin uutta. Pattaya herää eloon ja kukkaansa vauhdilla. Ravintoloihin riittää jo nyt asiakkaita ja turistit ottavat vahingon takaisin pitkän odottelun jälkeen.

Mikä hienointa, tapahtumien myötä sekä thaimaalaiset että ulkolaiset turistit ovat löytäneet laajennetun beachin uudelleen. Tapahtumien yhteydessä kojuja on myös siirretty rannan puolelle tukkimasta beachroadin kävelytietä.

Ei muuta kuin lämpimästi tervetuloa Thaimaahan! <3

T 2010

68

896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Thailand pass täytyy tehdä ja saadan hyväksyntä. Monet dokumentit yhä tarvitaan TEST & GO passiin. Kuinka kauan Thailand Passin (Thaimaan puolen) käsittelyssä käytännössä menee, onko tietoa?

      • Anonyymi

        Muutamasta sekunnista viikkon on thaipassin käsittelyaika. Jos automaatti käsittelee niin muutama sekunti jos menee manuaaliseen käsittelyyn niin parista päivästä viikkoon.

      • Anonyymi

        Tulee alle vuorokaudessa yleensä. Varmaan riippuu hakijoiden määrästä. Tutuille tulleet noin 12 tunnissa.

        Thaimaan puolella Thailand passia ei käsitellä, vaan sinulta otetaan lentoasemalla koronatesti ja sen ottaminen merkataan sähköisesti sinun Thailand passiisi.

        Passiin ei tarvi liitteeksi kuin fotot passistasi, (itse otetut), yhden yön SHA hotellin varausnumero, valokuva rokotetodistuksestasi ja matkavakuutuksesi numero ja yhtiön tiedot.

        T 2010

    • Anonyymi

      JESH !

      alkaako senseinumeropallisikaamalian 2026 nyt ?

    • Anonyymi

      OKEI, onhan täällä ihan oikeaa asiaakin,

      KIITOS !

    • Anonyymi

      Miten joku aukeaa mikä ei edes ole ollut kiinni.

      • Anonyymi

        Kyllä se oli kiinni. Erikoisasiantuntija Hua Hinin Arska sanoi että aukeaa aikaisintaan 2026 jos silloinkaan ja on konkurssissa ja kaikille tulee kusiset paikat ja ketään ei tule Thaimaahan ja se on aivan varmaa. Mutta nyt alkaa taas thailand passien myöntäminen ja baaritkin saa olla auki 23 saakka iltaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon Arnold Saarineggerin sihteeri Bumba toteaa että BAARIT BAARIT BAARIT.. EIKÖ MUUTA OLE MIELESSÄ KUIN BAARIT SBUGEILLA? Mutta Bumba ei kuitenkaan suostu kertomaan sitä miksi ne baarit häiritsee hänen sielunmaisemaansa ja mikä se on se hänen tapansa viettää lomaa Pattayalla, kun kieltolistalla on ranta, ravintolat, baarit, uima-altaat, kuntosalit, aktiviteetit, nähtävyydet, extremet, naiset ja kaikki muukin "betoniviihde".

        Myöskään rasvaton Hua Hinin Arnold Saarinegger ei ole kertonut sanallakaan, mitä hän on tehnyt lukemattomilla Pattayan lomillaan. Tai on hän kertonut että paheksui Ilen baarin umpeen teipattua vessaistuinta, juuri kun rasvatonta eturauhasta jomotti urea ikävästi.

        Ehkä sihteerikkö-sensei haluaisi että hänen paarit kannettaisiin baariin, niin ei tarvisi yksinää dokailla kelapäivänä. Ei muuta kuin pyytää vaan, niin kyllä miesporukassa veljeyttä riittää kantaa kaverin paarit baariin!

    • Anonyymi

      Ile on aivan ehdoton ykkönen, tunnelma aina katossa.

      • Anonyymi

        Seurastahan se aina riippuu ja ravintoloitsijan sekä henkilökunnan tehtävä on luoda myös lämmintä ilmapiiriä. Kopea käytös tarttuu ja karkottaa väen. Vieläkös tämä baari on olemassa uudessa osoitteessa? Eikös se muuttunut viinibaariksi ja joku kertoi sen lopettaneen?
        Koronan ajaksi tietty lopetti kaikki koska limppariasiakkaat ei riitä elättämään taloa.
        Ile oli juttujen perusteella mukavan miehen maineessa ja niin pitää ollakin, jos meinaa asiakkaita saada. Kaikella on aikansa. R.I.P. Ile.

        Juuripa näin. Olen 10-20 vuotta nuorempaa sukupolvea kuin Ilen baarin asiakkaat. En käynyt 2000- luvun ekalla vuosikymmenellä yhdessäkään suomibaarissa, joten ei tullut Ilekään tutuksi.

        Legendat kuitenkin kiinnostaa, niin olisi mukava kuulla elossa olevilta konkareilta tarinoita Ilestä. Sen verran katselin tuolta tietoja, niin Ile oli syntynyt 1950 ja olisi juuri vähän ajan päästä viettänyt 58- vuotis synttäreitä, jos ei toisin olisi käynyt.

        Tuo alkoholi on sellainen asia, että seiskakymppinen baarikärpänen on satuolento. Harvan elimistö kestää säännöllistä raskasta juomista sinne saakka, eli jos Ilen ikäisi kantiksia on hengissä, niin he ovat joko lopettaneet juomisen tai ovat tilastopoikkeuksia.

        Muistan hyvin lapsuudesta meidän kotikylän baarin kantikset. Kaikille oli rakentunut jokin maine ja toinen toistaan hauskempi lempinimi. Kaikki ovat jo tovin olleet mullan alla.

        Kotikylän ainoa baari kun sijaitsi siinä parin kilsan päässä kotoa kylän "sydämessä", eli rintamamiestalojen keskellä lähellä postia ja kauppaa. Siitä tuli ajeltua ohi kouluun fillarilla koko peruskoulun ajan ja jo silloin nämä kantikset tuli tutuiksi naamalta ja nimeltään.

        Siitä sitten rakennettiin eka talo 400 metrin päähän kyseisestä baarista, ja silloin tällöin siellä kavereiden kanssa piipahdettiin, varsinkin potkupallon korttelijoukkueen kanssa, joka koostui meistä kylän nuorukaisisista.

        Naureskeltiin vanhojen jermujen jutuille, mutta ei ne mitään nynnyjä olleet eikä väistelleet käsirysyä, jos kunniaansa joku loukkasi. Ne oli meidän kylän omia poikia, arjen sankareita ja heihin suhtauduttiin kunnioittavasti.

        Aloin olla nelissäkymmenissä, kun nuo vanhat sankarit alkoivat putoamaan yksi toisensa jälkeen muutamassa vuodessa kaikki. Kaikki oli noin kuusissakymmenissä, vain yksi taisi viettää seiskakymppisiä.

        Seuraava sukupolvi, eli broidini (60v) sukupolvi otti sitten enemmänkin tiukkaa samaisen baarin asiakkaine, kun nuo edellämainitut vanhat jermut oli kaljamäen miehiä. Broidin kaikki juomakaverit ovat kuolleet noin viiskymppisinä, broidi se vaan porskuttaa ja juoma maistuu edelleen.

        Oi niitä aikoja. Hienoa yhteisöllisyyttä, kaikki tunsi toisensa ja maineensa, kaikki tuli toistensa kanssa toimeen ja kaikki auttoi toisiaan tarvittaessa. Vaikka myöhemmin saatoin käydä siellä vain kerran vuodessa broidin kanssa yhdellä, niin kaikki me silti tunnettiin toisemme ja oltiin iloisia jälleennäkemistä.

        Vaikken itseäni voi luokitella mitenkään baarikärpäseksi, niin ymmärrän hyvin sen veljeyden ja ystävyyden, joka voi muodostua noissa kuvioissa.

        Ajat on muuttuneet, enkä oikein jaksa uskoa nuoremman sukupolven viihtyvän kantakuppiloissa samaan malliin kuin ennenvanhaan. Ehkä jossakin pienemmän kaupungin laidalla, en tiedä.

        Nostetaanpas tästä maljaa kaikille Renkomäen edesmenneille legendoille! ... Kas näin Blendikolaa jäämurskan kera! <3

        T 2010

    • Anonyymi

      Tosiasiassa Thaimaan highseason on läpytelty. Helmikuun alussa vapautettu matkailu on liian myöhään ilmoitettu, ja lisäksi viidennen päivän pakollinen pcr-testi ja majoittuminen sha -hotelliin on liikaa suurimmalle osalle turisteja.
      Ihan faktasti tilastoja katsoessa, keskimääräinen aika viettää lomaa Thaimaassa, on alle 2 vkoa. Ok, ehkä lukemia siivottua, keskim Suomalaisen viettämä aika on 3 vkoa, ja jos siitä joudut viettämään suurimman osan ylihinnoitellussa hotellissa, niin jees, hyvä valinta.

      • Anonyymi

        Pari huomiota tuohon. High seasoneilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, moniko lähtee nyt kun Thaimaa aukenee. Kaksi vuotta menty tyhjäkäyntiä, niin kukaan ei edes muista mikä on high season. Itse olen käyny kesäisin juuri siksi että olisi rauhallisempaa. Se on toiminut minulle hyvin ja minua ei haittaa yhtään se jos kaupungista puuttuu kiinalaiset ja massaturismi. Kaikki pelaa muutenkin.

        Koronatesti vie minuutin aikaa. Jos ei sitä lomalaisella ole, niin ei kannata kyllä lähteä ollenkaan ja sen takia matkasta kieltäytyminen on pelkkä tekosyy. Sulla vaan ei ole varaa matkustaa ja sillä selvä. Eka yö on mukava huilata muutenkin. Jaksaa sitten riekkua. Hotelleita on halvalla (SHA) lentokentän vieressä tai Pattayalla oman valinnan mukaan. Aamulla viimeistään olet vapaa menemään. Testitulos tulee yleensä jo samana iltana kuten Anna Abreulle tuli.

        Hotellit on alennuksessa edelleen ja roimasti. Viiden tähden hotellia 1200 patilla on tarjolla vaikka kuinka paljon, joten älä puhu roskaa. Olet vaan kade kun et itse pääse, sensei.

        No miksi et ole riekkumassa, vaan riegut sbuge koko ajan forkalla 24/7 sensei mielessäsi tänään, huomenna ja loppuelämäsi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        No miksi et ole riekkumassa, vaan riegut sbuge koko ajan forkalla 24/7 sensei mielessäsi tänään, huomenna ja loppuelämäsi?

        Senhän arvasi taas että sinähän se siellä olet puhelemassa "menneistä highseasoneista" kun et muuta negatiivista taas keksinyt, kun Thaimaan ystävät täällä iloitsee lomakohteen aukeamisesta. Olet vaan niin läpinäkyvän tyhmä ja et malta olla hiljaa sen jälkeen kun heittelet noita ainaisia negaprovojasi koettaen pilata tunnelmaa.
        Oletko ikinä vakavasti senssu ajatellut, mikä sinussa on mennyt pahiten vikaan? Vaikea alatiesynnytys vai jokin onnettomuus myöhemmin? Normaalia tuo ei ole.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Menes nyt Neito vaikka paikalliseen räkälään pätemään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Menes nyt Neito vaikka paikalliseen räkälään pätemään.

        Sulla on väärä neito ellet ole playboy, liukas playboy. Terveisiä Soi Muslimilta.

      • Anonyymi
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Sulla on väärä neito ellet ole playboy, liukas playboy. Terveisiä Soi Muslimilta.

        Pelaa peliäs ja jatka jutteluas itsesi kanssa ufopuolella Neito, se sopii paremmin sulle.

    • Anonyymi

      "Aamulla viimeistään olet vapaa menemään. "

      Muista tulla 5-6 pv jälkeen uuteen testiin :-) olitpa sitten vaikka saarilla tai Sianmaissa.
      Se siitä "vapaudesta..."

      • Anonyymi

        Testin voi tehdä missä vaan. Ei tarvi olla samassa paikassa. Mene sensei nukkumaan siellä tsiangmaissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Testin voi tehdä missä vaan. Ei tarvi olla samassa paikassa. Mene sensei nukkumaan siellä tsiangmaissa.

        Koska olet ajatellut testata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska olet ajatellut testata?

        Olen ottanut selvää ja siksi varasin liput neljälle jo nyt hintaan 2200 euroa. Ne nousee koko ajan. Kesäkuun alussa on takuulla jo käytössä pikatestit tai sitten ei testejä ollenkaan eikä ekaakaan yötä karanteenissa.

        Laiffila

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ottanut selvää ja siksi varasin liput neljälle jo nyt hintaan 2200 euroa. Ne nousee koko ajan. Kesäkuun alussa on takuulla jo käytössä pikatestit tai sitten ei testejä ollenkaan eikä ekaakaan yötä karanteenissa.

        Laiffila

        Muista aijata kuva poreammeesta ja linnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista aijata kuva poreammeesta ja linnasta.

        Onkos tää se sama heppu joka aijasi kuvan poreammeesta joka todellisuudessa oli siaminlahden toisella puolella.

    • Anonyymi

      Se että jopku viranomaisten päätoksella aukeaa ei kuitenkaan tarkoita että joku paikalle saapuu, ja tämä kausi on menetetty joka tapauksessa,

      • Anonyymi

        Se on tämä Neidin kloonilaiffi kesäkuussa yhtä hiljaa kuin tällä hetkellä neidin kloonit TT ja 44.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on tämä Neidin kloonilaiffi kesäkuussa yhtä hiljaa kuin tällä hetkellä neidin kloonit TT ja 44.

        Minulla on lippujen varaukset jo toki nyt sähköpostissa. Haittaako jos piilotan niistä nimet ja syntymäajat?

        Laiffila

      • Anonyymi

        Jopku saapuu? Muttei saavu? Mene katkolle sensukka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on lippujen varaukset jo toki nyt sähköpostissa. Haittaako jos piilotan niistä nimet ja syntymäajat?

        Laiffila

        Ei haittaa mutta laita kans viime reissun neljän passin leimasivut, koska varaus ei ole matkustamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei haittaa mutta laita kans viime reissun neljän passin leimasivut, koska varaus ei ole matkustamista.

        04:38 aamuyöllä torstaina esittää tämän pyynnön tavallinen thaimaalainen perheenisä kesken perhearjen, vaan itsellään on tarjota millainen kuva vastikkeeksi sitten vai leimasivu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        04:38 aamuyöllä torstaina esittää tämän pyynnön tavallinen thaimaalainen perheenisä kesken perhearjen, vaan itsellään on tarjota millainen kuva vastikkeeksi sitten vai leimasivu?

        Ei ollut vaikea arvata vastausta, koska leimasivuja ei ole, sekä en ole tilannut mitään, vaan vastasin Neidin kloonilaiffin kysymykseen .... haittaako ja kovasti tuntui haittavan katsos kun hotellien poreammeita ominaan ei aijaile oikeasti matkalla olevat, joten jatkakaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on lippujen varaukset jo toki nyt sähköpostissa. Haittaako jos piilotan niistä nimet ja syntymäajat?

        Laiffila

        Onhan se hienoa että saadaan laiffila nostamaan paikan älyllistä tasoa, ja oikein reilusti.

    • Anonyymi

      "Testin voi tehdä missä vaan. Ei tarvi olla samassa paikassa"

      Montako hyväksyttyä testi hotellia on Isaanissa?
      Sinne te opettuslapset menette Jumalaanne kuulemaan...

      Vastaus; Nolla.

      • Anonyymi

        Pattiksella on, se riittää.

        Farmille yleensä siirrytään pienen rantaloman jälkeen.

        Ja palataan usein kesken farmi-"loman", siis työtä vuorotta, kuten siellä Suomessakin. Niuvassa potilaat eivät työskentele, suljetulla.

      • Anonyymi

        Mitä se saarimakkara nyt sekoilee? Siis mistä testistä puhut? Ensinnäkin tuskinpa "laiffilan" perhe on Isaniin tulossa ja toiseksi ei sen tarvi olla hotelli missä viidennen päivän testi tehdään.

        Kesällä on suhteellisen varmaa ettei mitään viidennen päivän testejä enää tehdä turisteillekaan. Todennäköistä on että se eka testi tehdään lentoasemalla, mutta sekin on siinä vaiheessa jo pikatesti, joten ei tarvita enää sitä SHA hotelliakaan.

        Isan on suuri alue ja täällä on satoja klinikoita ja sairaaloita.

        Annas kun isi kertoo sinulle vähän tilastoja. Thaimaassa on tuhat valtion sairaalaa, 363 yksityistä sairaalaa, 9800 valtion terveyskeskusta ja 26000 yksityistä klinikkaa ja nämä kaikki ottavat sen viidennen päivän testin kun marssit ovesta sisään.

        Olikos tästä asiasta muuta kysyttävää? Isi mielellään kertoo kyllä jos on jotakin epäselvää. Jokos se kuolemanpelkosi on mennyt tuolle tasolle että alat viljelemään Jeesusjuttuja?

        T 2010

        PS: Katsoin huvikseni nopeasti niin pelkästään Buriramissa on ainakin kymmenen SHA hotellia. Kuten sanottu, testiä ei tarvitse tehdä hotellilla, vaan sen voi tehdä vaikka klinikalla ja on todennäköistä että kohta sitä ei tehdä ollenkaan.

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi käydä lähetystössä, kaikki voi hoitaa postin kautta, tai immissä90vrk välein senkin voi hoitaa netissä, oletko ollenkaan ajantasalla... ainostaan kerran vuodessa on pakko käydä immissä, kun uusit extensionin, ei muuten.

        Sitä minä tässä ihmettelinkin että miksi numballi paasaat koko ajan imissä käynnin vaikeuksista, kun siellä ei edes tarvi käydä nykyään jos osaa käyttää nettiä. Mutta se paasaaminen kuuluikin siihen kampanjaan, jolla koetat uskotella ihmisille että thaimaassa asuminen on mahdottoman vaikeaa.

        Mitäs luulet ressukka on olin jy:llä tietokantaasiantuntijana kymmenisen vuotta osaanko käyttää tietokonetta, 5555. En ole missään väittänyt että Thaimaassa asuminen on vaikeaa tai mahdotonta, ei se on helppoa kunhan hoidat vaan velvollisuutesi. Tosin on olemassa virkavaltaa ja thaimaassa mielivaltaa, joten välillä tuntuu että farangi on thaimaassa toisen luokan kansalainen, kaikennäköisine velvollisuuksineen.

        johtuu siitä että et ymmärrä mitä sinulle sanotaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs luulet ressukka on olin jy:llä tietokantaasiantuntijana kymmenisen vuotta osaanko käyttää tietokonetta, 5555. En ole missään väittänyt että Thaimaassa asuminen on vaikeaa tai mahdotonta, ei se on helppoa kunhan hoidat vaan velvollisuutesi. Tosin on olemassa virkavaltaa ja thaimaassa mielivaltaa, joten välillä tuntuu että farangi on thaimaassa toisen luokan kansalainen, kaikennäköisine velvollisuuksineen.

        Noin tyhmä mies ei ole ollut asiantuntijana yhtään missään. Älä nyt naurata.

    • Anonyymi

      Onko täällä kaikki erään Hellakoukun aliaksia ufo-osastolta kun tuntuu olevan yhtä höyrähtänyttä poppoota? Käsi ylös!

      • Anonyymi

        Hellakoukku on aito Pattayaboy ja hänellä on viiden makuuhuoneen altaallinen talo Sukhumvitin toisella puolella. Siellä hän on paraikaakin Facebookista päätellen.

        Talo on ostettu suomalaiselta rahamieheltä, joka lähti vaimoineen Suomeen viettämään eläkepäiviään. Kaksi isoa ruokasalia kahdessa kerroksessa, iso keittiö, iso terassi kakkoskerroksessa ja nätti puutarha altaan ympärillä.

        Kävin aikoinaan katsomassa taloa kun se oli myynnissä. Myyntihinta oli kymmenenmiljoonan bahtin paikkeilla ja vuokrahinta 44000 baht / kk. Kaikissa vierashuoneissakin oma ilmastointi.

        Olen käynyt myös Mr Hellakoukulla kylässä. Koukku tuli tutuksi jo 90- luvulla Suomessa thainyrkkeilyn kautta. Hän lopetti sen jalkaongelmiin jo joskus 2000 ennen minua. Hieno mies. Ufoiluihin en ole itse pahemmin perehtynyt, kiitos kysymästä.

        Joo vaan ei ilmene tuttavuutenne ufopalstalla jossa aktiivisesti vaihdatte sanaa keskenänne.

        Minä en ymmärrä todellakaan että yli viiskymppiset seuraa toistensa elämää facessa ja kirjoittelevat forkalle mitä ovat jostain toisesta facekyttäystensä perusteella havainneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellakoukku on aito Pattayaboy ja hänellä on viiden makuuhuoneen altaallinen talo Sukhumvitin toisella puolella. Siellä hän on paraikaakin Facebookista päätellen.

        Talo on ostettu suomalaiselta rahamieheltä, joka lähti vaimoineen Suomeen viettämään eläkepäiviään. Kaksi isoa ruokasalia kahdessa kerroksessa, iso keittiö, iso terassi kakkoskerroksessa ja nätti puutarha altaan ympärillä.

        Kävin aikoinaan katsomassa taloa kun se oli myynnissä. Myyntihinta oli kymmenenmiljoonan bahtin paikkeilla ja vuokrahinta 44000 baht / kk. Kaikissa vierashuoneissakin oma ilmastointi.

        Olen käynyt myös Mr Hellakoukulla kylässä. Koukku tuli tutuksi jo 90- luvulla Suomessa thainyrkkeilyn kautta. Hän lopetti sen jalkaongelmiin jo joskus 2000 ennen minua. Hieno mies. Ufoiluihin en ole itse pahemmin perehtynyt, kiitos kysymästä.

        T 2010

        Hieno mies kuten sinäkin ?
        By NumBall HHN 61v.

        Mikäli puhumme samasta henkilöstä niin korvakynttilöitä myyvä itseään julkisesti pelleksi mainostava clowni ei voi olla vakavasti otettava ihminen edes ufoasiantuntijana.

    • Anonyymi

      "Olen ottanut selvää ja siksi varasin liput neljälle jo nyt hintaan 2200 euroa. Ne nousee koko ajan. Kesäkuun alussa on takuulla jo käytössä pikatestit tai sitten ei testejä ollenkaan eikä ekaakaan yötä karanteenissa."

      Kuka hullu Thaimaan "hikisaunaan" kesällä menee!
      Etenkin Suomesta - Maailman paras paikka kesällä!

      • Anonyymi

        heh heh, noin lyhyt on muistisi. Suomi oli viime kesäkuussa Thaimaata kuumempi,

        toissavuonna juhannuksena satoi rakeita ja lunta

    • Anonyymi

      Joo, mutta "ei se kuumuus mutta se kosteus!"

      Thaimaassa ei ole missään yhtä kaunista luontoa, rauhaa, turvallisuutta ja puhtautta kuin Pohjoismaissa.
      Pohjoismaissa uskaltaa hypätä uimaan mihin veteen vaan.
      Thaimaassa käärmeet ja muut vie pallit! Tai veteen lasketut myrkyt potenssin....

      JOS kaverilla olisi Piparimatka ymmärtäisin sen, muuten en.

      Mutta hyvää Matkaa! Thaimaata kannattaa auttaa. Ovat kokeneet kovia ja se kansa ei valita pienistä.

    • Anonyymi

      Älkääpä hätäilkö vielä.

      Esimerkiksi lintututkijat, jotka ovat seuranneet lintukantoja sääteleviä epidemioita, ovat todenneet seuraavaa: Virus tekee yleensä vaimean vaiheen jälkeen jättiepidemian.

      Tämän kaltaisen viruksen kautta luonto säätelee maan kehän elinvoimaisuutta. Näin katosi mm. Tunturipöllö, jonka tunnettu kanta on nyt 8 yksilöä Suomessa.

      SuperCoronaa Odotellen, Linkola Pentti, joka osallistui useaan kantatutkimukseen, ennusti kuolinvuoteeltaan 5 -7 miljardin ihmisen kadosta (ja toivoi sitä, elonkehän vuoksi).

      • Anonyymi

        Toivottavasti noin ei käy, saisi alkaa jo helpottamaan.... tämä tulee niin saatanan kalliiksi
        by numball hhn 61v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti noin ei käy, saisi alkaa jo helpottamaan.... tämä tulee niin saatanan kalliiksi
        by numball hhn 61v.

        Paljonko tullut sinulle maksamaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko tullut sinulle maksamaan?

        Eiköhän saariston lekentaarinen lentokapteeni ole säästänyt silkkaa rahaa, kun ei ole yli vuoteen käynyt ulkosalla laisinkaan. Itse hän sen kertoi että 2020 jouluna on viimeksi käynyt suomalaisia moikkaamassa ravintolassa.

    • Anonyymi

      Jos se jäljelle jäävä miljardi jatkaa samaa kasvushowta, ei mene kauaa, kun ollaan vielä pahemmassa tilanteessa.

      Pena sen sanoi, jätetään vain Pattaya tytöt ja Pattayan Pojat, muut joutaa jo.

    • Anonyymi

      Mainitsin ihan faktaa tietoa tilastojen valossa. Yksi, Thaimaan highseason on menetetty, maan poukkoilevan maahantulosäännösten vuoksi. Ei maahan tule massiivista turismia kesäkuukausina, miksi kukaan haluaisi matkailla maassa huonon sään, ja vähäisen turismin/tarjonnan vuoksi. Rahalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, päinvastoin, köyhempikin voi matkailla Thaimaassa kesäkuukausina.
      Toiseksi, suurin osa turisteista on maassa kahdesta kolmeen viikkoa, ja juuri tämä on suurin peikko turisteille tällä hetkellä. Kuinka moni haluaa viettää suurimman osan matkastaan karanteenissa, saatuaan viidentenä päivänä positiivisen tuloksen testistä?
      Kukin tekee mitä hyväksi kokee, itse siirsin Thaimaan matkani marraskuulle, nyt keväällä matkaan Eurooppaan heti kun saan lomani hyväksyttyä.

      • Anonyymi

        "miksi kukaan haluaisi matkailla maassa huonon sään, ja vähäisen turismin/tarjonnan vuoksi"

        Massaturismimies siellä taas satuilee.
        Et sinä sensei ole mitään mihinkään siirtämässä matkojasi, kunhan länkytät vaan kun et pääse ikinä Suomesta minnekään. Ketään ei kiinnosta sinun massaturismisi. Samaa höpinää kuukaudesta toiseen. Mikä se on se "huono sää" kesällä Thaimaassa? Enpä ole huomannut eikä ole haitannut ajoittaiset sadekuurot. Pari kunnon monsuunia sattunut kohdalle ja ne olivat hauska nähtävyys. Ukkosmyrskyt tropiikissa on upeita!

        Kukin tekee joo mitä haluaa ja mene sinä takaisin kuksasi viereen nukkumaan.

        Et todellakaan taida olla penaalin terävin kynä. Aika hankalaa väittää tilastoja vastaan. Suurin osa turisteista lomailee Thaimaassa max 2 vkoa, välillä marraskuu-helmikuu, johtuen juurikin Thaimaan huonoista keleistä, esim liiallisesta kuumuudesta keväällä ja sateisuudesta kesällä. En tunne ketään, kuka lähtisi lomalle Thaimaahan touko-elokuussa, mutta kukin tyylillään.

        Siinä on urbaania legendaa mukana kun jotkut puhuu "sadekaudesta". Olen viettänyt kesiä Chumphonista Buriramiin ja osa niistä ollut melkein kuivia.

        Kun "sadekausi" Pattayalla tarkoittaa yleensä sitä, että joka toinen ilta ropsahtaa auringonlaskun jälkeen tunti-kaksi vettä, joka ei haittaa ketään.

        Upeimpia ovat ukkosmyrskyt seurattuna Hiltonin krs14. ravintolan terassilta.

        Golfareille sateet ja ukkoset ei ole kivoja, mutta tosigolfari lähtee liikkeelle siten että on auringon noustessa jo pelaamassa, kun sade ja ukkonen alkaa aikaisintaa iltapäivällä.

        Huonokuntoisille tietty kuuma ja kostea on ikävää ja siksi sinäkin Suomimakkara olet kesät Suomessa.

        Muistan erityisesti yhden kuivan touko-kesäkuun thainyrkkeilyleirillä Hua Hinissa. Kahteen kuukauteen ei tullut juuri tippaakaan vettä ja lämpö oli jokaikinen päivä 36 astetta.

        Taisi olla 2015 kun taas marraskuussa satoi kaksi viikkoa. Ainoastaan aamut oli kuivia.

        Sesonki on sesonki ja sesonkina Thaimaassa on normaalisti jotakin 5 x enemmän ihmisiä kuin kesällä, mutta Pattayalla on riittänyt kesäisinkin hulabaloota aina, paitsi nyt koronan aikaan tietty. Niin pienessä kaupungissa se parisataatuhatta turistia on kuitenkin ihan hyvä määrä kerrallaan.

        T 2010

    • Anonyymi

      Koronan tappamia miljoona Venäjällä!
      Venäjän ylikuolleisuus vuosina 2020 ja 2021 miljoonan vainajan tasolla (noiden vuosien kuolleisuudesta vähennetty vuoden 2019 kuukausittainen kuolleisuus). Tämä on luotettavin tapa määrittää koronan vuoksi kuolleiden määrä (EDIT: erityisesti maissa, joissa ylikuolleisuus poikkeaa olennaisesti normaalista vuositason vaihtelusta ja/tai kuolinsyytilastot ovat puutteelliset). Kun Venäjän väkiluku on noin 140 miljoonaa, tämä kuolleisuus on koko väestöstä noin 0,7%. Suomessa tämä sama kuolleisuus olisi tarkoittanut lähes 40 tuhatta ylimääräistä vainajaa. Pandemia ei vielä ole ohi, joten Venäjän ylikuolleisuus saattaa ylittää prosentin rajan. Globaalisti tuo taso tarkoittaisi 80 miljoonaa ja alkaisi lähestyä sitä, mitä olen parin vuoden ajan pitänyt ylärajana siitä, miten paljon tähän voisi kuolla, jos kaikki hoidettaisiin päin h....ttiä. Risto Linturi

    • Anonyymi

      Pattaya on Paratiisi !

      UPEAA

    • Anonyymi

      Phuket ja lähialueet elää pelkästä kausiturismista, mutta Pattaya porskuttaa kesät talvet kellon ympäri.

      Suurempi vaikutus on Venäjän ja Kiinan massaturismin loppumisella ja maiden sulkeutumisella. Jos OTAN ei ajaudu sotaan, iloinen suomi-poikain matkailu jatkuu niinkuin ennenkin. Jos OTAN ajautuu, jää matka Pattaya -> HELL tekemättä.

      eikä ole paljon välii vaikka jäisikin

    • Anonyymi

      Älytöntä pelleilyä tuo toinen yön varaaminen test&go hotellista.

      Täytyy odotella että siellä järkinnytään säännöissä ennen kuin lähden seuraavan kerran.

      • Anonyymi

        Sinut Saaristomakkaran jutut tunnistaa aina. Varsinkin kun heitä noita kuittejasi kerralla joka ketjuun ja menet sitten ottamaan uniapneat.

        Normaalijärkiselle ihmiselle hotellin varaaminen ei ole mikään ongelma, ellei siitä itselleen sellaista tee. Sinä lusit siellä kopissasi vaan, senkun lusit, mutta anna muiden matkustella rauhassa.

        Eli et vieläkään ymmärrä tilastoja, mistä mainitsin kirjoituksessani. Turistien keskimääräinen loma Thaimaassa on n 2 vkoa, tämäkin faktaa, mitä et näemmä tajua. Jos turisti saa negatiivisen tuloksen viidentenä päivänä, niin kuinka monta lomapäivää sinun mielestä jää jäljelle?
        Ja sitten toi kommentti, anna muiden matkustella rauhassa, lol. Minäkö olen kieltänyt ketään matkustamista minnekään, ainoastaan nostan kriittisiä pointteja matkustamista Thaimaahan tähän aikaan, ja riskejä liittyen siihen.

        Jokainen kyllä tietää että joutuu jäämään SHA hotelliin karanteeniin, jos testi on positiivinen. Sylitansseja en ajatellut minäkään ottaa ainakaan ennen viidennen päivän testejä. Sen jälkeenkin rauhallisemmin, rällätä ehtii sitten loman loppuvaiheessa, olenhan kuitenkin kolme kuukautta reissussa, eikä maailmani siihen kaadu jos joudun karanteeniin. Sitten katsellaan leffoja ja soitellaan kavereille ja lapsille.

        Sairaspohkeinen mies

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli et vieläkään ymmärrä tilastoja, mistä mainitsin kirjoituksessani. Turistien keskimääräinen loma Thaimaassa on n 2 vkoa, tämäkin faktaa, mitä et näemmä tajua. Jos turisti saa negatiivisen tuloksen viidentenä päivänä, niin kuinka monta lomapäivää sinun mielestä jää jäljelle?
        Ja sitten toi kommentti, anna muiden matkustella rauhassa, lol. Minäkö olen kieltänyt ketään matkustamista minnekään, ainoastaan nostan kriittisiä pointteja matkustamista Thaimaahan tähän aikaan, ja riskejä liittyen siihen.

        Niin ja vakuutus maksaa karanteeniajan hotellin. Siksipä valitsin viidennen päivän hotelliksi viiden tähden Avanin.

        Sairaspohkeinen mies

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja vakuutus maksaa karanteeniajan hotellin. Siksipä valitsin viidennen päivän hotelliksi viiden tähden Avanin.

        Sairaspohkeinen mies

        Miksi nimität päätäsi pohkeiksi?

    • Anonyymi

      Kyllä täällä Savon Pattayalle Niuvan suljetun osaston ovet ovat eselleen lukitut.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      205
      5004
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      37
      4353
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      200
      2711
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      132
      2308
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      60
      1911
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1811
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1774
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1654
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1222
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      964
    Aihe