JUMALAN Pelastuslaitos

"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.

Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita."

Poika toteuttaa Isänsä tahdon:

"Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle,jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää.

Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt."

Pojan ilmoitus Isän valituille:
 
"Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle.
He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle.

He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi,ja saaneet osakseen maailman vihan,koska eivät kuulu maailmaan,niin kuin en minäkään kuulu.

"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. 

Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.

Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt.

Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."

Juuri valittiin edustajat perustamaan ihmisten ruumiin eli kehon Pelastuslaitosta.

Miksi ihmisten sielujen pelastus jätettiin edelleen Golgatalla Jumalan hylkäämille papeille, eikä siirretty samaan Pelastuslaitoksen taloon, johon Savitaipaleella on siirretty jo Neuvola?

17

1186

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli tunnet olevasi täysi pässi joka kuuluukin holhouksen alaisuuteen?

    • Anonyymi

      Jes.14:1-17 Sillä Herra armahtaa Jaakobia ja valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät heidän omaan maahansa; muukalaiset liittyvät heihin ja yhtyvät Jaakobin heimoon. Kansat ottavat heidät ja tuovat heidät heidän kotiinsa, ja Israelin heimo saa heidät Herran maassa omiksensa, orjiksi ja orjattariksi, ja he vangitsevat vangitsijansa ja vallitsevat käskijöitänsä. Ja sinä päivänä, jona Herra päästää sinut rauhaan vaivastasi, tuskastasi ja siitä kovasta työstä, jota sinulla teetettiin, sinä virität tämän pilkkalaulun Baabelin kuninkaasta ja sanot: Kuinka on käskijästä tullut loppu, tullut loppu ahdistuksesta! Herra on murtanut jumalattomain sauvan, valtiaitten vitsan, joka kiukussa löi kansoja, löi lakkaamatta, joka vihasasi vallitsi kansakuntia, vainosi säälimättä. Kaikki maa on saanut levon ja rauhan, he puhkeavat riemuun. Kypressitkin sinusta iloa pitävät sekä Libanonin setrit: Sinun maata mentyäsi ei nouse kukaan meitä hakkaamaan. Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaaksensa sinut vastaan, kuin tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikkki maan johtomiehet, nostattaa valtaistuimiltansa kaikki kansojen kuninkaat. Kaikki he lausuvat ja sanovat sinulle: Myös sinä olet riutunut niinkuin mekin, olet tullut meidän kaltaiseksemme......

      • Anonyymi

        wAS runkkuöljy
        ON PARAS AJANVEITE PORNOSIVUSTO
        EN OLE ENÄÄ TÄÄLLÄ

        T. TeuvoSuni


      • Anonyymi kirjoitti:

        wAS runkkuöljy
        ON PARAS AJANVEITE PORNOSIVUSTO
        EN OLE ENÄÄ TÄÄLLÄ

        T. TeuvoSuni

        Ilmoitettu on:

        Monet tulevat esiintymään minun nimelläni.

        Älkää lähtekö heidän peräänsä voideltaviksi.

        Teuvo Sunin nimi on aina taivaan sininen.


    • Anonyymi

      Ilm.5:8-10 Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset, ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä. Ilm.20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. Jes.61:6 Mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi, sanotaan meidän Jumalamme palvelijoiksi; te saatte nauttia kansain rikkaudet ja periä heidän kunniansa.

      • Kaikki Saatanan palvelijoiden Jeesuksesta vuodattaman veren ylistykset eivät ole alkuperäisten kirjoittajien kirjoittamia, vaan ne ovat Saatanalle heitettyjen Paavalin ja apostolien lisäämiä väärennöksiä.

        Tämän ilmoitti Pyhä Henki viimeisessä näyssään Uudenvuoden yönä.

        Koska tämä on totta:

        "Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä. "


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      474
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe