Wim Hof, kylmäguru neuvoo ottamaan jääkylpyjä

Tai jääkylmiä suihkuja. Otinpa Wimin neuvojen mukaan tänä aamuna niin kylmän suihkun, kuin hanasta tulee. Kyllähän siinä alkaa henkeä haukkomaan ja hyperventiloimaan tms. mutta hengitystä pitää kontrolloida koko ajan. Kun keho selviää järkytyksestä suihkun jälkeen, niin olo on aika hyvä, jopa hieman euforinen. Kuulemma pari minuuttia riittää, jotta kehon luonnolliset mekanismit heräävät, jotka ovat osin piilossa kun olemme jatkuvasti lämpimässä ja käytämme lämpimiä vaatteita. Pääasia että se on riittävän kylmää ja saat kunnon shokin. Wim lupaa, että kun otat jääkylpyjä tai suihkuja (mikä sinulle sopii), niin et enää juuri sairastele. Kehon inflammaatio poistuu. Ajattelet selkeämmin ja olet rauhallisempi. Aattelin itse alkaa näitä ottamaan aamuisin ennen töitä. Katsotaan mitä tapahtuu, mutta ainakin nyt fiilis on hyvä! Sellainen, joka tulee avantouinnin jälkeen ne tietää jotka ovat kokeilleet.
Wim sanoo, että täytyy osata hengittää oikein, kontrolloida hengitystä. Hän jakaa ilmaiseksi neuvoja youtubessa. Wim on ollut tutkimushankkeissakin ja hän on todistetusti tehnyt sellaista mistä luultiin ettei ihminen pysty, esim. ollut jäävedessä 2 tuntia ilman ongelmia. Kiivennyt Mt Everestille ilman vaatteita.

Muistan itse kun 20 vuotta sitten Wim oli käymässä Suoemessa ja se oli pieni mediatilaisuus kun hän yritti jään alla vapaauinnin ennätystä tms.
5657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vieläkin tunnin jälkeen tuntee hyvän fiiliksen. Taidan ottaa tavaksi.

Äänestä

Näitä jo vuosia tehneenä voin suositella ja kannabista perään tulee huikea fiilis ! Ja näitä kannattaa tehdä myös seisaaltaan !

Äänestä

Mutta ei suomalaiset tämmösistä mitään yleensä tajua. ilta 7 uutiset ja valtion valmistamaa hermostomyrkkyä perään ja parit malboron miehen käärylee niin hyvä tulee :D

Äänestä

Täysin väärä tapa sillä kuuma suihku on helteellä parempi.

Äänestä

Kylmä suihku laskee kyllä ihon lämpötilaa, mutta tuo upea tunne yltää vain iholle ja sen vaikutus valitettavasti loppuu usein liian nopeasti.

Noin 33-asteinen suihkuvesi riittää tutkijoiden mukaan viilentämään kehoa.

Lämmin suihku puolestaan auttaa elimistöä viilentymään jopa hellepäivänä. Se vaikuttaa kokonaisverenkiertoon, ja varastoitunutta lämpöä vapautuu tehokkaammin, ihmisen fysiologian asiantuntijat kirjoittavat The Conversation -sivustolla julkaistussa artikkelissa.

Kesällä ennen nukkumaanmenoa lämmin suihku on erityisen miellyttävä – ja voi auttaa jopa nukahtamaan. Kun kehon lämpötila laskee iltasuihkun jälkeen, se antaa aivoille ikään kuin merkin siitä, että kroppa on rentoutunut ja valmis unille.

Mitään kuumia kylpyjä ei ihminen kuitenkaan kesällä kaipaa, vaan noin 33-asteinen suihkuvesi on tutkijoiden mukaan riittävä pidempiaikaiseen viilennykseen. Esimerkiksi useissa suomalaisissa hanoissa lämpötilasäätimen keskikohta on 38 asteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tai jääkylmiä suihkuja. Otinpa Wimin neuvojen mukaan tänä aamuna niin kylmän suihkun, kuin hanasta tulee. Kyllähän siinä alkaa henkeä haukkomaan ja hyperventiloimaan tms. mutta hengitystä pitää kontrolloida koko ajan. Kun keho selviää järkytyksestä suihkun jälkeen, niin olo on aika hyvä, jopa hieman euforinen. Kuulemma pari minuuttia riittää, jotta kehon luonnolliset mekanismit heräävät, jotka ovat osin piilossa kun olemme jatkuvasti lämpimässä ja käytämme lämpimiä vaatteita. Pääasia että se on riittävän kylmää ja saat kunnon shokin. Wim lupaa, että kun otat jääkylpyjä tai suihkuja (mikä sinulle sopii), niin et enää juuri sairastele. Kehon inflammaatio poistuu. Ajattelet selkeämmin ja olet rauhallisempi. Aattelin itse alkaa näitä ottamaan aamuisin ennen töitä. Katsotaan mitä tapahtuu, mutta ainakin nyt fiilis on hyvä! Sellainen, joka tulee avantouinnin jälkeen ne tietää jotka ovat kokeilleet.
Wim sanoo, että täytyy osata hengittää oikein, kontrolloida hengitystä. Hän jakaa ilmaiseksi neuvoja youtubessa. Wim on ollut tutkimushankkeissakin ja hän on todistetusti tehnyt sellaista mistä luultiin ettei ihminen pysty, esim. ollut jäävedessä 2 tuntia ilman ongelmia. Kiivennyt Mt Everestille ilman vaatteita.

Muistan itse kun 20 vuotta sitten Wim oli käymässä Suoemessa ja se oli pieni mediatilaisuus kun hän yritti jään alla vapaauinnin ennätystä tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu