Vellikellooni tuli asialliselta tuntuva kysymys, minkälainen mies kätkeytyy ruusun ja silmien taa. Kirjoitin siihen myös asiallisen vastauksen, mutta kun lähetin vastaukseni, kysymys olikin poistettu.
Siksi julkaisen vastaukseni uutena aloituksena. Siis:
Lähestyn 80 ikävuotta. Sain pahan aivoverenvuodon noin 15 vuotta sitten, enkä ole siitä lahtien pystynyt kuin kirjoittamaan vasemman käden yhdellä sormella.
Olen elänyt suloistakin suloisemman vaimoni kanssa jo yli 50 vuotta. Herttainen, jaksoi kestää myös syvenevän ja erittäin pahan alkoholismini, josta olen tosin ollut kuivilla jo yli 40 vuotta. Kärsin edelleen alkoholisteille ominaisesta voimakkaasta ja hoitoresistentistä ahdistuneisuudesta.
Yliopistossa jatkoin kuiville päästyäni opintojani ja suoritin kaksi maisterintutkintoa, kummatkin sivulaudaturein. Sivuopintoja on noin kymmenen opintokokonaisuuden verran. Erityisesti diggaan LUONNONTIETEELLISTÄ maailmankatsomusta.
Lapsuuteni oli erityisen kammottava, kun jouduin isärovastin silmittömän ja sydämettömän pahoinpitelyn uhriksi. Hakkasi minua USEIN mielipuolisesti milloin milläkin esineellä, jonka käteensä sai. Koin silloin JATKUVAA kauhua. Alkoholismin takana tietysti näen geeniperimän, enkä lapsuuden kauhukokemuksia.
Olen vapaamielinen, ja myös seksiasioissa, mutta erityissuuntauksiin en tunne vetoa. Käsitykseni seksistä tullee parhaiten esille kirjoittamistani novelleista, joita olen julkaissut samalla nikilläni Seksinovellit-palstalla. 🌹👀
VASTAUS kysymykseen ruusun ja silmien takana olevasta miehestä
0
98
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304123Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121362- 481159
- 761059
- 59933
- 45916
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901