EUROALUEEN talous kasvoi reipasta 5,2 prosentin tahtia viime vuonna, kertoo tilastovirasto Eurostat. Kasvutahti kuitenkin hidastui loppuvuonna, kun koronaviruksen omikronmuunnos ja energian voimakas kallistuminen jarruttivat kehitystä. Koko EU:n tasolla kasvua kertyi 5,9 prosenttia, kun mukaan lasketaan myös euron ulkopuoliset maat, esimerkiksi Puola ja Ruotsi.
Erot eri maiden välillä repesivät suuriksi. Alueen talousjätti Saksa kyykkäsi 0,7 prosenttia miinuksen puolelle vuoden viimeisen neljänneksen aikana, mutta Ranska, Espanja ja Italia jatkoivat kasvua hyvää vauhtia.
Saksan hallitus korjasi viime viikolla alaspäin kasvuennustettaan tälle vuodelle ja perusteli sitä omikronin vaikutuksella toimitusketjuihin. Myös Ukrainan kärjistynyt tilanne synkentää näkymiä, ja Saksassa kasvaa huoli, että Venäjä voi rajoittaa kaasun vientiä EU-maihin juuri kun talvi on kylmimmillään. Saksa tuo 55 prosenttia kaasustaan Venäjältä ja maan koko energiankulutuksesta yli neljännes turvataan maakaasulla.
Yhdysvalloissa viime vuoden kasvuluvuksi kirjattiin 5,6 prosenttia ja Kiinassa 8,1. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF laski äskettäin koko maailman talouskasvuennustettaan 4,4 prosenttiin tälle vuodelle, koska ennakoi omikronin yhä haittaavaan talouden kehitystä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika selvää tekstiä.
EU-vihaajien mustamaalaus sai taas tyrmäyksen.
Ei yllätä.
Surkea yritys,EU-vihaaja.
EU-talous kasvaa, vaikka kuinka valehtelette.
Etkö tajua euroopan unioni on laittanut sinulle käskyn,jos oikeasti olet euroopan unionille kuuliainen niin lue ja noudata sitä
Pörssikurssit on tottuuven mukainen mittari ku puhutaan kansantalouvesta.
Ne kyllä näyttää miinusta EU:n kohdalla valitettavasti.
Eihän tuommoinen korruptoituneen yhteiskunnan talous voi kasvaa, ku
rahat menee korruptioon.
EU-vihaajien valeilla ei ole mitään vaikutsta EU:nt oipumiseen koronan vaurioista.
Jaksavat silti tuputtaa potaskaansa.
Ei niillä ole muutakaan.