Äitini oli narsisti

Äitini on mielestään maailman paras ihminen. Hän osasi vaikka mitä. Vaikkei osannutkaan. Osasi kyllä kehua itseään. Minua hän arvosteli aina, enkä koskaan ollut hänen veroisensa. Eikä hänen veroistaan ollut muuallakaan.
Olin lihava ja ruma hänen mielestään. Sairastuin anoreksiaan, koska hänen ihastuttavat ystävättärensäkin olivat sitä mieltä, että minun pitäisi olla laihempi. Urheilin ja olin normaalikokoinen. Yritin miellyttää äitiä. Laihduin 16-vuotiaana olemalla syömättä. Kuukautiset loppuivat, siis olin aliravittu. Äidin kaverit ihastelivat, äiti ei, koska olin yhä ruma.
Aikuisena en osannut valita aviomiestä, vaan otin sellaisen, jota rakastin. Se ei häntä miellyttänyt .
Sain liian monta lasta. Valitsin väärän ammatin. Hän moitti aina miehelleni minua ja kehui lasteni ulkonäköä kertoen, etteivät ne olleet ainakaan äitiinsä tulleet.
Nyt äiti on jo iäkäs, enkä jaksa pitää häneen enää mitään yhteyttä.
Olen jo kuusikymppinen ja kärsin vieläkin itsetunto-ongelmista.
Ellei isäni olisi ollut kannustava, tuskin olisin hengissä enää.
Isääni äiti nimitti narsistiksi ja moitti siitä, että oli joutunut hänen takiaan hankkimaan lapsia. Isä on kuollut, lapsenlapset muistavat hänet mukavana pappana.
Äitiäni he käyvät tapaamassa joskus, mutta sanovat, ettei ole kivaa kun mummo puhuu koko ajan vain itsestään ja haukkuu muita.