Kirkot on Kirkkoja, Kyriekee=Kristuksen ruumiiseen kasteessa liitetyt muodostaa Jeesuksen Kirkon, joka on taivaassa. Herran omat.
1. Kor. 12:13
"Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."
Lahkot eli uskonnolliet yhdistyksen (ry:t) on jälkikäteen ilmestyneitä antikristillisiä Kristuksen vastavoimia, ja yrittävät syrjäyttää perinteisen Kristinuskon ja kristillisyyden kokonaan pois ja tulla sen tilalle omine oppeiheen ja rituaaleineen.
1. Kor. 12:13
"Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."
Lahkot eli uskonnolliet yhdistyksen (ry:t) on jälkikäteen ilmestyneitä antikristillisiä Kristuksen vastavoimia, ja yrittävät syrjäyttää perinteisen Kristinuskon ja kristillisyyden kokonaan pois ja tulla sen tilalle omine oppeiheen ja rituaaleineen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Kreikankielestä ei löydy sellaista sanaa kuin kyriekee. Katsotaanpa mitä Kristuksen kastettu on kreikaksi:
“Vai ettekö tiedä, että meidät kaikki, jotka on kastettu Kristukseen Jeesukseen, on kastettu hänen kuolemaansa?” (Room 6:3, FinRK)
ἢ ἀγνοεῖτε ὅτι ὅσοι ἐβαπτίσθημεν εἰς Χριστὸν Ἰησοῦν εἰς τὸν θάνατον αὐτοῦ ἐβαπτίσθημεν ?
Eli sanasta sanaan:
Vai (ἢ) oletteko tietämättömiä (ἀγνοεῖτε) että (ὅτι) niin moni kuin (ὅσοι) on kastettu (ἐβαπτίσθημεν) johonkin (εἰς) Kristukseen (Χριστὸν) Jeesukseen (Ἰησοῦν), johonkin (εἰς) (määräinen artikkeli = τὸν) kuolemaan (θάνατον) hänen (αὐτοῦ) on kastettu (ἐβαπτίσθημεν) ?
Eli Kristukseen kastettu on kreikaksi: "on kastettu (ἐβαπτίσθημεν) johonkin (εἰς) Kristukseen (Χριστὸν) Jeesukseen (Ἰησοῦν),"
Eipä tuossa ole sanaa kyriekee. Kyriekee on yhtä vähän Kristukseen kastettu kuin Kristuksen ruumis olisi suomeksi kirkko.
“Jumala on alistanut kaiken hänen jalkojensa alle ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle, pääksi SEURAKUNNALLE, joka on hänen ruumiinsa ja täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef 1:22-23, FinRK)
Tämän voi jokainen katsoa itse kreikankielen interlineaarista:
https://biblehub.com/interlinear/ephesians/1-22.htm
Siellä käytetään sanaa ἐκκλησίᾳ eli ekklēsia, joka toki kääntyy englanninkielellä sanaksi church mutta vaikka church on englanniksi myös kirkkorakennus, niin tämä church ei ole suomeksi kirkko vaan seurakunta, jonka jokainen vähänkin hengellistä tekstiä kääntänyt tietää.
Tämän todistavat useat suomenkieliset käännökset:
“Kaiken hän on asettanut hänen jalkojensa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnassa, joka on hänen ruumiinsa, sen täyteys, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef 1:22-23, FinSTLK2017)
“Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef 1:22-23, FinPR92)
[22] Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, [23] joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää. (Ef 1:22-23, KR33/38)
Luuleeko aloittaja tosissaan, että suomenkielisiä Raamattuja kääntää joku harrastelijaporukka? Kyllä siellä on kääntämässä useiden kirkkokuntien parhaat kreikankielen ja suomenkielen kääntäjät, jotka takuulla sinua paremmin tietävät miten ekklēsia käännetään suomeksi.
Lahkoja taas ovat Raamatun mukaan KAIKKI ei-juutalaiset yhteisöt.
Kristuksen ruumiiseen kasteessa liitetyt muodostavat Kristuksen ruumiin eli Kyriekeen; Kirkon, Herran omat.
Sana kirkko johtuu kreikan sanasta kyriake (κυριακή), jolla tarkoitetaan ”Herralle kuuluvaa” tai ”Herran omaa”.
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
"Luuleeko aloittaja tosissaan, että suomenkielisiä Raamattuja kääntää joku harrastelijaporukka? Kyllä siellä on kääntämässä useiden kirkkokuntien parhaat"
Ei-helluntailaisen kommentti
En ole aloittaja. Tampereen Karisma-kirjassa (helluntailaisten kirjakauppa) myytiin joskus sellaista parallel tekstiä jossa oli rinnastettu Raamattu kansalle käännös, ja sellainen alkutekstiversio, jota tuo käännös ei vastaa. Minä olen sattumoisin perehtynyt näihin asioihin, keräillyt alkutekstiversioita ja lukenut niitä läpi.
Kirjassa, tuossa kaupassa, oli myös liimattu jokin korjauslappu jonkin tekstikohdan päälle. Jäi kirjaversio ostamatta. Vähän samantyyppinen asia kuin se, että tavalliseen kirjakauppaan tuli joskus 1900-luvulla valmistettua "Luther-käännöstä", kun yritin tilata alkuperäistä. Tämä uudempi käännös perustui erilaiseen alkutekstien traditioon.
Helluntailaisten kaste on pelkkää vettä ja ihmisteko, ei siinä liitytä mihinkään Kristuksen ruumiiseen eli taivaalliseen seurakuntaan, vaan ihan maallisen uskonnollisen yhdistyksen (ry:n) kovan kurin ja yhteisön paineen jäseneksi.
Jokainen käsittää, että helluntailaistten pelkkä vesiksaste, joka on ihmisen oma teko ei liitä ihmistä mihinkään Kristuksen ruumiiseen.
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Kristuksen ruumiiseen kasteessa liitetyt muodostavat Kristuksen ruumiin eli Kyriekeen; Kirkon, Herran omat.
Sana kirkko johtuu kreikan sanasta kyriake (κυριακή), jolla tarkoitetaan ”Herralle kuuluvaa” tai ”Herran omaa”.
Lahkolaisilla on omat lisäkasteet ja uudestikasteet. Ne eivät liitä ihmistä muuhun kuin maalliseen uskonnolliseen yhdistykseen (ry).
Käännyttämällä aikaansaatu päänusko ei liitä ihmistä Kristuksen ruumiin jäseneksi.
Kysyä sopii, milloin sitten ne lahkolaiset esim. helluntailaiset on liitetty Krituksen ruumiiseen, koska Raamatun mukaan se tapahtuu vain ja ainoastaan Krititttyjen kasteessa?
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ON KASTETTU YHDEKSI RUUMIIKSI. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Kristuksen ruumiiseen kasteessa liitetyt muodostavat Kristuksen ruumiin eli Kyriekeen; Kirkon, Herran omat.
Sana kirkko johtuu kreikan sanasta kyriake (κυριακή), jolla tarkoitetaan ”Herralle kuuluvaa” tai ”Herran omaa”.
Jeesuksen opetuslapsi on Herran oma eli Herralle kuuluva= Kyriake
Jeesuksen omat sanat on totuus.
" Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
Olen Jeesuksen opetuslapsi enkä kuulu kirkkoon. Repikää siittä.
Niin minäkin. En kannattanut kirkon oppeja. Itsellä on suorempi suhde jumalaan ja korkeimpaan voimaan. Avoin ja mutkaton. Mutta se toimii käytännössä ja tekee minusta onnellisen. Tai ainakin auttaa siinä. En usko auktoriteetteihin.
Olet vapaa Jeesuksessa. Amen !
Uskonasiat on hengellisiä asioita, ei mistään maallisista kirkkorakennuksista ole kysymys. Jumala kun ei asu ihmisen tekemissä rakennuksissa.
Kirkko (Isolla alkukirjaimella) eli Kyriakee tarkoittaa Jeesuksen ruumiiseen kasteessa liitettyjen joukkoa. Herran omat.
Ikuinen elämä saadaa lahjaksi, kun ihminen Kristillisessä kasteessa liitetään ikuisesti elävään Kristuksen ylösnousemusruumiin jäseneksi.
Ei samalla tavalla uskovien ja samanlaisen vakaumuksen mukaan ajattelevien epämääräistä joukkoa.
Kuin myös. Olen kiitollinen!
Kirkko-sana tuli Raamattuun vasta vuonna 92. Tämä käännös on muutenkin luterilaisen kirkon mukainen. Helluntailainen Israelissa asuva Ronningen jätti silloin raamatunkäännöskomitean.
Raamatun tutkimus ja alkukielen ymmärrys kehittyy lisää kun alkuperäisiä kirjakääröjä tutkitaan tarkemmin niiden omassa asiayhteydessään.
Helluntailaiset pastorit on yleensä viettänyt elämästään suuren osan pilvessä tai vankilassa.
Kaikilla Amerikasta tulleilla uskonsuunnilla on oma pyhät kirjat ja käännöksensä,,josta he pitävät kiinni kynsin hampain, koska ne on tehty heidän oppeihinsa soveltuviksi kirjoiksi.
Raamatun mukaan Kristillisessä kasteessa tehdään Jeesuksen eli Herran omia opetuslapsia, joita Jeesus alkaa opettaa kasteessa antamansa oman Totuuden Hengen välityksellä.
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ON KASTETTU YHDEKSI RUUMIIKSI. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Kristuksen ruumiiseen kasteessa liitetyt muodostavat Kristuksen ruumiin eli Kyriakeen; Kirkon, Herran omat.
Sana kirkko johtuu kreikan sanasta kyriake (κυριακή), jolla tarkoitetaan ”Herralle kuuluvaa” tai ”Herran omaa”.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heidät Isän ja Pojan
ja Pyhän Hengen nimeen.
Harhaoppiset helluntailaiset herjaavat Kristittyjen lapsien saamaa Pyhää Kastetta Jeesuksen opetuslapseksi.
Helluntailaisissa on vieras henki ja väärät opit, joita he yrittävät tuoda tänne Amerikasta.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
Sanon suoraan että sinulta jankuttaja puuttuu veljellinen rakkaus muita kristittyjä kohtaan.
Sen todisti Jeesus. Joh.13:35
1.Joh. 4:8
Amerikasta tulleet lahkouskonnot on pahasta.
Lahkouskoon tuleminen ja uskonlahkoon jäseneksi meneminen ei liitä ihmistä kuin maaliseen yhdistykseen ry:n jäseneksi ja lahko-orjuuteen joutumista.
2. Piet. 2:19
He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.
2. Tim. 3:6
Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.
Tuo viimeinen jae tarkoittaa varmaan kirkon jäseniä.
Kyllä, helluntaikirkon jäseniä
Älä anna kiihottaa itseäsi lahkossa uskonnoliseen hurmokseen ja nirvanaan.
1. Piet. 5:8
Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.
Kirkko nielee ymmärtämättömät vauvat kitaansa. Onneksi siitä pääsee eroon kun käväisee sivulla Eroa kirkosta.
Tässä kirkon esikuva: "lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi".
Vauvat - siinäpä taas uudestikastajien puheenaihe
Helluntailaiset eivät saa tappaa ketään.
Luterilaisten uskonto antaa luvan tappaa anabaptisteja ja juutalaisia.
Näin on historiassa tapahtunut. Tuhansia on tapettu.
Kirkko Isolla alkukirjaimella tarkoittaa Kristusta, johon kasteessa on liitetty kaikki Kristuksen opetuslapset kastamalla heidät Kristuksen ruumiin jäseniksi.
1. Kor. 12:13
Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
Kaikilla Kristuksen ruumiin jäsneksi kasteessa liitetyillä on Pyhän uskon Hengen lahja.
Kyriakee=Kristuksen ylösnousemusruumis, Herran omat=Kirkko.
Kyse ei siis ole pelkästään kirkkorakennuksesta.
Helluntailaisten lahko on yhdistysrekisteriin merkitty uskonnollinen yhdistys ry., jonka jäseneksi liitetään helluntailaisten omassa vesirituaalissa, jota he väärin nimittävät "kasteeksi", vaikka siinä ei tapahtu mitään sellaista, mitä Raamattu puhuu oikeassa Kristittyjen Kasteessa tapahtuvan ihmiselle Jumalan tekona.
STLK liittää vauvat väkisin kirkkonsa harhaoppiin. Ihmiset ovat orjia.
No yleensäkin uudestikatajie ärsyttää kun lapsi pääsee Kristuksen luo
Ja Krisuksen yhteydessä ja Hänen Sanansa yhteydessä kasvaminen on uudestikastajille orjuutta!! Kertoo kaiken.
Kun pakanoiden täysi luku on tullut Jumalan valtakuntaan, niin Antikristus lahkoapureineen heitetään tuliseen järveen.
Ei ihme ollenkaan, miksi vihollinen lahkoapureineen yrittää kaiken valhein keinoin vastustaa lapsien pääsemistä kasteessa Jeesuksen opetuslapsiksi Jumalan valtakuntaan.
Joh.3:5
"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos IHMINEN ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Hepr. 2:14
"Nämä lapset ovat IHMISIÄ, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli IHMISEKSI, heidän kaltaisekseen."
Höpönlöpön, kirkkaus on ihan jostain muualta.
Täällä kirjoittelee pöljiä luterilaisia vauvakastettuja.
Täällä kirjoittelee pöljiä uudestikastettuja joille usko Kristukseen on orjuutta
Kristityksi yhden kerran kastetun ei pidä mennä uskonnollisten yhdistysten eli lahkojen uudestikasteille.
Raamattu varoittaa monessa kohtaa Kristuksen palvelijoina esiintyvistä uskonlahkoista ja niiden julistajista.
Puhuvat ylöstempauksista ja esiintyvät hyväntekijöinä ja profeettoina, ennustelevat, levittävät salaliittoterorioita, esiintyvät evankelistoina, parantajina, kielillä puhujina ja ties mitä keksivät.
"Lahkot", että ne jotka sellaista harjoittavat, eivä peri Jumalan valtakuntaa." (Gal.5:20)
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Kyllä mielipiteesi on jo kuultu.
Jumalan sanan varoituksia Raamatusta. Ei mitään mielipiteitä.
Totta kyllä, mutta sovelluksesi siitä on kuultu
Pentecostalismin eli
Helluntailiikkeen vaiheet, historia ja juuret on selvitetty täydellisesti.
Ne päättyvät sadan vuoden päähän Amerikkaan pimeyteen ja henkivaltoihin.
Helluntailaisuus ei ole jatkumoa eikä haaraudu mistään Kristillisestä kirkkokunnasta.
Tuo kaikki on totta eikä tarua.
Amerikkalainen Daniel Silliman (googlaa) on parhaiten perehtynyt sen uskonlahkon juuriin Amerikassa.
Sana kirkko johtuu kreikan sanasta kyriake (κυριακή), jolla tarkoitetaan ”Herralle kuuluvaa” tai ”Herran omaa”.
Kristukseen kastetut on Kristuksen ruumis eli Kirkko.
Oikea "seurakunta" eli Kirkko eli Kristuksen ruumis, joka on taivaassa. Ei missään maan päällä.
Jeesus ei perustanut maan päälle, mitään seurakuntaa, koska Jeesus nousi taivaaseen.
Jeesus käski 11 apostolia vain kastamaan itsellen opetuslapsia, jotka kasteessa Jumala puhdistuksen jälkeen liittää Jeesuksen taivaassa olevaan ylösnousemusruumiiseen.
Amen.
Kunhn vain muistamme, että vauvakaste ei ole kristillinen kaste.
"Jumala ei katso henkilöön"
Room: 2: 11
Jumala ottaa lapsen kaikkein mieluiten kasteessa Jeesuken opetuslapseksi Jumalan valtakunnan puolelle ja antaa lapselle siitä vakuudeksi kasteessa Pyhä Hengen lahjansa. Kaste on kallis lahja.
Helluntailaisuuden henkivalta ja henkiiike on Amerikasta 100 v. sitten lähtenyt pahojen miesten perustama kristittyjen eksytysliike, jolla ei ole mitään tekemistä Raamatussa puhutun helluntain kanssa, jotka olivat ainutkertaisia tapahtumia.
Jeesuksen hautaamistavasta lahkolaisten väittämä kastetapa "upottamalla" ei saa mitään tukea. Lahkolaisten "upotuskasteen" tapa on kopioitu Hindujen tavasta kastaa ihminen upottamalla Gagnes virtaan.
Mark. 16:4
"Ja katsahtaessaan YLÖS he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri."
Vanhimmat säilyneet argeologiset piirrokset kuvaavat Jeesuksen kastetta Jordanilla.
Jeesus seisoo ja on kumartuneena eteenpäin kun Johannes valaa käsistään vettä Jeesuksen pään päälle. Pyhä Henki tuli samoin Jeesuksen pään päälle näkyvässä Kyyhkysen hahmossa.
Häh: "Vanhimmat säilyneet argeologiset piirrokset kuvaavat Jeesuksen kastetta Jordanilla."
Ovatko ne siinä Asterix ja Obelix kirjassa?
Alla olevan tutkimuksen mukaan uskovia nuoria on vain vapaissa suunnissa.
Vauvakaste ei auta mitään!
"Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan."
Lahkolaiset hilluu ja huutaa: Nyt minä VAPAUTAN sinut olkapään aluelle olevasta kivusta!
Sinä paranet nyt, huusi Ylivainio. Kukaan ei kuitenkaan parantunut niiden puoskareiden käsittelyssä.
Monet jätti lääkkeet ottamatta ja taudit paheni.
Puoskarit pitäisi laittaa vastuuseen teoistaan?
Mutta Luther ei tyytynyt vain huutamaan, vaan hän antoi tarkat ohjeet siitä, miten ihmisiä tulee käsitellä.
Luterilaisuuden perustaja oli malliesimerkki murhanhimoisesta nimikristitystä. Luther kirjoittaa ja puolustaa tappokäskyään:
": ”Myös kapinallinen ihminen, josta sellaista voidaan todistaa, on jo Jumalan ja keisarin pannassa, niin että se tekee oikein ja hyvin, joka ensimmäisenä sellaisen tappaa. Sillä itse kukin ihminen on sekä ylituomari että pyöveli, kun on kysymyksessä julkinen kapinannostaja,.. Sen tähden on nyt iskettävä, kuristettava ja pistettävä kuoliaaksi – salaa ja julkisesti – kuka vain osaa, ja ajateltava, että ei voi olla toista sen myrkyllisempää, vahingollisempaa, saatanallisempaa kuin kapinallinen ihminen; niin kuin lyödään kuoliaaksi hullu koira: ellet sinä tapa (häntä), niin hän tappaa sinut ja koko maan sinun kanssasi"
Monet valeparanemisen kokoneista kuoli ennen aikojaan.
1403 helluntailaisten väittämää paranemisihmettä osoittautui valeparanemisiksi.
"tunnelmointiefektejä"
Kukaan ei parantunut yhtään mistään Ylivainion kokouksissa.
Uskonnonvapauden määritelmää tulisi tarkentaa lainsäädäntöön.
Valeparantaja lupaa terveyden eli antaa valheellisen tiedon ihmiselle.
Ylivainio kuoli pahan äkkikuoleman Espanjassa sairauden kohtaukseen, josta taudista väitti parantuneensa täydellisesti omassa kokouksessaan.
Sananl. 12:19
Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion.
Eiköhän jo jätetä 1500-luvulla selibaatissa hiljaista elämää elänyt Raamatun täydellisesti tunteva munkki rauhaan. Hän lopetti Katolisen kirkon rahan keräämisen aneiden kaupan.
Nyt kun katsot sitä TV7 niin se on täynnä helluntailaisten ja vastaaien viritysten rahapyydyksiä, kuvaruudussa pyörii koko ajan tilinumerot, maksulliset rukouspalvelut, maksulliset tekstiviestit, maksulliset sähköpostit, maksulliset puhelinnumerot, testamentit, lahjoitukset. Todella törkeätä rahastusta lupailemalla sairaille ihmisille paranemista ja taivaspaikkoja kun lähettävät rahaa lahkolaisille ja epämääräisille "missioille".
Nyt tarvittaisiin Jeesusta ja Lutheria ruoskat kädessä lahkojen rahanhimon hillitsemiseksi.
Uudestikaste ei auta mitään!!!
Uudestikastajainttäjäeksyttäjä on nimikristitty. Hän vihaa oikieta kristittyjä kuten oppi-isänsä parham