Voi syntyä kuva, että muka tietäisi, miten toinen ajattelee, mutta todellisuudessa ei ole keinoa paneutua toisen ajatusmaailmaan, ei edes erilaisten ihmisten kohdalla.
Kansanomaisen HYVIN SUOSITUN perinteen mukaan se kuitenkin on mahdollista. Olen huomannut sen erityisesti alkoholismikysymyksen kohdalla. Alkoholisti tuntee eräissä asioissa AIVAN ERI TAVALLA kuin normaali. Silti ei-alkoholisti kansanomaiseen tapaan luulee tuntevansa kuin tämä.
Kun kaksi alkoholistia tapaa, syntyy pian oivallus, että puhekumppanihan on alkoholisti. Juttu luistaa toinen toista ymmärtäen.
Suosittu kuvitelma, että normaali pystyisi paneutumaan alkoholistin kokemusmaailmaan, ei ole haitaton. Alkoholisti kokemuksesta jo ennalta tietää, että sairaudesta kertominen EI MENE PERILLE. Siksi hän ei yleensä ryhdy keskusteluun, joka yleensä muuttuu pian väittelyksi.
Ns. normaalin virhepäätelmä on, että toinen ei edes halua parantua. Todellisuus on kuitenkin, että alkoholisti, jos on vähänkin saanut jo vuosia, on ehtinyt lukuisia kertoja hakeutua hoitoihin, jotka eivät ole auttaneet. 🌹👀
Mitä krokodiili, triceratops (muinoin), satuilija, skitsofreenikko ja alkoholisti ajattelevat?
8
50
Vastaukset
- Anonyymi
Kokemuksen syvä rintaääni puhuu. Paljonko kuluu päivässä?
Olen ollut jo pitkään kuivilla, mutta kentällä ollessani kului keskimäärin 17 pulloa olutta päivässä. Laskin sen myös olutpulloina, koska olut oli halvin ja melkein ainoa alkoholijuoma, jota join,
Normaali-ihminenhän ei olisi voinut juoda tällaista määrää, sillä maksa polttaa vain noin 7 g tunnissa, mutta alkoholistin kouliintunut maksa kaksinkertaisen määrän, noin 15 g tunnissa. 🌹👀
- Anonyymi
Alkoholismi on siitä v-mainen vaiva, että se tuhoaa muutkin ihmiset kuin vain alkoholistin. Mua ei kiinnosta, miksi jeppe juo, mutta syvästi säälin perheenjäseniä ja yhteisöjä, jotka sitä joutuu sietämään. Fiksut alkoholistit ymmärtävät juoda itsensä hengiltä joko hiljaa itsekseen tai muiden kaltaistensa kanssa.
- Anonyymi
Alkoholisti tosiaan voi tietää eräs tietty alkoholisti ajattelee. Kaikkien muiden alkoholistien ajatuksista hänellä sen sijaan ei ole sen suurempaa käsitystä. Alkoholisteilla ei suinkaan ole mikään yksi yhteinen jaettu laumaäly.
- Anonyymi
Jeps. Oikeastaan jokaisella meistä on jotain yhteistä ajatus- ja kokemusmaailmaa lähes jokaisen toisen kanssa. He joilta on kuollut lapsi, ymmärtävät toisiaan yhdellä tasolla. He jotka omistavat kesämökin, ymmärtävät toisiaan toisiaan toisella tasolla. Koulukiusatut ymmärtävät jotain toisissaan ja alkoholistit taas jotain toista toisissaan. Kukaan ei kuitenkaan tunne kenenkään toisen ajatuksia kokonaan, eikä kukaan ymmärrä ketään toista kokonaan.
Yksi alkoholisti ei todellakaan mitenkään automaattisesti tajua toista alkoholistia. Romantisoitua fantasiahöttöä tuollainen kuvitelma. Voimakasta vetoa alkoholiin voi kokea vain, jos on alkoholisti. Muut eivät ole sitä koskaan tunteneet, eivätkä koskaan voi tunteakaan. Muissa suhteissa alkoholistit ovat erilaisia. 🌹👀
Anonyymi kirjoitti:
Jeps. Oikeastaan jokaisella meistä on jotain yhteistä ajatus- ja kokemusmaailmaa lähes jokaisen toisen kanssa. He joilta on kuollut lapsi, ymmärtävät toisiaan yhdellä tasolla. He jotka omistavat kesämökin, ymmärtävät toisiaan toisiaan toisella tasolla. Koulukiusatut ymmärtävät jotain toisissaan ja alkoholistit taas jotain toista toisissaan. Kukaan ei kuitenkaan tunne kenenkään toisen ajatuksia kokonaan, eikä kukaan ymmärrä ketään toista kokonaan.
Yksi alkoholisti ei todellakaan mitenkään automaattisesti tajua toista alkoholistia. Romantisoitua fantasiahöttöä tuollainen kuvitelma.En ole väittänyt, enkä väitä, että me alkoholistit tunnemme toisemme joka suhteessa. Vain veto alkoholiin on meille varmasti yhteinen tunne, jota varmasti muut eivät voi kokea. 🌹👀
- Anonyymi
"Juttu luistaa toinen toista ymmärtäen."
Kunhan muistaa tukea toisen alkoholistin riippuvuutta ja syyttää omasta alkoholismistaan muita "ärsyttäviä" normaaleja ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2195016- 1912705
- 671582
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss521480Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91292Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?991268- 1321247
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1551185Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1091184- 821163