Oikeustiedettäkö vai politiikkaa

Elokapinan tukkiessa eduskuntatalon edessä valtaväylän yksikään professori ei arvioinut sen lainvastaisuutta, sisäministeristä puhumattakaan. Kas kummaa tänään lehdissä jo pohditaan mihin kaikkiin rikoksiin rekkojen mielenosoitus saattaa kauheimillaan johtaa. Onkohan tarkastelukulma poliittinen vai juridinen. Nyt mepit äkkiä Puolan ja Unkarin oikeuslaitosten kimppuun tutkimaan oikeusvaltioperiaatteen noudattaamista.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Suomi on banaanivaltio, jossa lait ovat kuin tuuliviiri.

Tällaiseen tilanteeseen päädytään aina kun punikit ovat vallassa.

Äänestä
  • Jos olisi, ottaisin ihan siksi että pääsisi edes hetkeksi pakoon tätä vasemmiston aiheuttamaa todellisuutta.

    Äänestä

  • komukat ottaa pillereitä

    Äänestä

  • Tähänhän on päädytty?
    Ja punikit ovat vallassa?
    Vai eikö muka?

    Äänestä

  • Aivan, onhan punikeillakin omat lakimiehensä. Juridiikka ei ole matematiikkaa, vaan mielipiteitä. Kun punikit ovat vallassa, niin tietysti silloin heidän mielipiteensä tuodaan ensin ja se voi voittaakin.

    Äänestä

Oli ihan eritasoinen mielenosoitukset.

Äänestä

valtamedia hehkuttaa siirapilla
saulin putin kuiskaaja taitoja ja
mariinin haluja presidentiksi!

VOIKO NUOLLA YHTÄÄN HOMOMMIN?

Voiko PM ja pressa tehdä yhtään massiivisempaa petosta,
kuin nuo kaksi ovat tehneet?

Äänestä

Katsoisin vähän Antifan, BLMn ja elokapinallisten
touhuja, ovatko ne maksettuja

poliittisia.

Äänestä

Lehdistöhän voi pohtia rauhassa ihan mitä vaan haluaa. Professori pohtikoon myös.
Mikähän yhteys näillä asioilla on?

Äänestä

Elokapinan mielenosoitus oli laillinen. Poliisi hajotti sen laittomasti.

Rekkamielenosoitus on myös laillinen, mutta sen seuraukset ovat eri luokkaa, jos koko Helsingin liikenne tukitaan. Kyse ei ole enää yhdestä kadusta.

Äänestä

istuminen kadulla meni vihdeiden piikkiin joka näkyi vaaleissa,

Äänestä

Niin, silloin Ohisalokin kiemurteli laillisuudesta kysyttäessä. Mutta onnistui olemaan vastaamatta esitettyyn kysymykseen. Eikä kukaan muukaan jaksanut aisaa valottaa.

Äänestä

Persut arvioi sitä kaikkien edestä. Miksi siis vaivautua?

Äänestä
  • Voi, että kun harmittaa, kun ei keksi mitään asiallista arvioitavaa. Voihan sen esittää noinkin, kun loppuu niin sanotusti sahasta öljy.

    Äänestä

Täh?? Ei se ole professorien vaan poliisin tehtävä. Poliisi oli elokapinan aikana paikalla arvioimassa tilannetta. Oikeus mielenilmaukseen on laillinen perusoikeus, mutta oikeus tehdä se missä tahansa ei ole.

Elokapinaa ja rekkakapinaa ei voi verrata toisiinsa. Kadulla istuvia voi pyytää siirtymään, tai heidät voi tarpeen mukaan vaikka kantaa pois. Rekat tukkivat tien hälytysajoneuvoilta ja syyllistyvät liikennerikkomuksiin pelkästään saapumalla paikalle.

Äänestä
  • Oletko todella sitä mieltä, että rekkamiehet saisivat tulla istuskelemaan eduskuntalon eteen ja tukkia liikenteen. Ja media olisi tekemässä suoraa lähetystä, kun seitsemän 60 kiloista naispoliisia kantaa satakiloista rekkamiestä maijaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Elokapinan tukkiessa eduskuntatalon edessä valtaväylän yksikään professori ei arvioinut sen lainvastaisuutta, sisäministeristä puhumattakaan. Kas kummaa tänään lehdissä jo pohditaan mihin kaikkiin rikoksiin rekkojen mielenosoitus saattaa kauheimillaan johtaa. Onkohan tarkastelukulma poliittinen vai juridinen. Nyt mepit äkkiä Puolan ja Unkarin oikeuslaitosten kimppuun tutkimaan oikeusvaltioperiaatteen noudattaamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu