Voi ei, toivottavasti joku jaksaa lukea tämän romaanin...
Olen 15-vuotias tyttö, jolla on olkapäille ulottuvat kerrostetut, tummanruskeat, suorat, kiiltävät, liukkaat hiukset ja pitkät otsahiukset. Ongelmana on mitä itsepäisin 'pyörre', joka on nenänpäästä mitattuna 1cm oikealle. Tämä kiusankappale on piinannut minua niin kauan kuin muistan, koska se tekee kaikkien kampausten laiton erittäin tuskalliseksi.
Otsani on aika korkea ja hieman näppyläinen, joten otsahiukset ovat mielestäni tosi kivat. Pyörrepä ei tunnu olevan samaa mieltä, vaan ponnahtaa muiden hiusten alta aina rumasti esille kaarina tai aiheuttaa kohdalleen silmiinpistävän vaon. Joka aamu minun pitää suoristaa se. Tai ainakin yritän suoristaa, se kun vaan ei taivu tahtooni, vaan hetken kuluttua hyppii jo milloin missäkin. Hermoni ovat kireällä ja itsevarmuuteni alkaa luhistua kun joka aamu kulutan monta minuuttia aikaa jonkin taipumattoman pikkupirun suoristamiseksi, lähes tuloksetta. Olen yrittänyt käyttää lakkaa, vahaa, vaahtoa ynnä muuta, mutta ne saavat hiukset vaan liimautumaan rumasti yhteen ja niistä tulee päivän mittaan pikkuisia rastantapaisia tikkuja, eivätkä nämä tökötit pidä pyörrettä aloillaan.
Sivuotsatukkaakin olen yrittänyt laittaa kummaltakin puolelta, mutta pyörre tulee aina tielle. Se pitäisi aina taivuttaa eri suuntaan kuin minne se itse tahtoo. Ja sen tahtohan kuuluu "Vasemmalle ja oikealle, ylös ja korkealle, täältä tullaan maailma oikein liput liehuen." Pyörteen mallin mukaisesti minun pitäisi siis kasvattaa otsahiukset pois ja pitää hienoista sivujakausta. Tylsää. En halua olla taas sen näköinen. Otsa tulisi jälleen esiin.
Helpoin tapa olisi ajaa siiliksi, mutta ei. Se ei sovi minulle.
Pyörre kiusaa minua. Ilman sitä hiukseni olisivat aivan ihanat. Onko teillä mitään vinkkejä, miten saisin kenties käännettyä tämän pienen virheen edukseni? Voiko pyörrettä mitenkään taltuttaa? Mitä minä teen hiuksilleni?? En jaksa enää. Kampaajat vain kampaavat ja taputtelevat pyörteen niin, että siinä tuolissa istuessani se näyttää oikein kivalta. Mutta (kappas!) ylös noustuani ja käveltyäni ilmoittaa pyörre taas olemassaolostaan ja pilaa kampauksen. Itkettää.
Apua! "Pyörre" ikuinen piina(ko?)
3
2756
Vastaukset
- -----------
Ilmeisesti geneettiistä, kuten kiharat ja piikkisuoratkin. Ikävää.
Kokeile sellaista japanilaista supersyoristusta, jonka on luvattu suoristavan PYSYVÄSTI (toisin kuin suoristuspermikset) millaiset tahansa hiukset. En tiedä, missä tehdään, ja saattaapi maksaakin jonkin verran...
Tai osta peruukki.- Ilovehair
Valitettavasti pyörre on hiusten kasvusuunta, eli se asento, jossa hius kasvaa ulos päästä. (Pyörteitä on siis suorassakin tukassa, suoristuksesta ei mitään iloa ole)
Ja muuta apua ei tosiaankaan ole, kuin yrittää kääntää hiuksia toiseen suuntaan rullilla, piippausraudalla, föönillä ym, ja sitten lakata hiuslakalla tai muulla kiinnitysaineella paikalleen. Usein kuitenkin kasvusuunta pian taas kääntää hiukset entiselle paikalleen.
Hetkeksi apua saa laittamalla vaikka vain otsahiuksiin pehmennyksen, joka helpottaa hiusten taivuttamista haluttuun suuntaan. Kuukauden sisällä hius on kuitenkin jo kasvanut noin sentin tyvestä permanenttaamatonta hiusta, ja kääntyy taas kasvusuuntaansa.
Sekavan tuntuinen selitys... toivottavasti ymmärsit :)) - meitsi
Ilovehair kirjoitti:
Valitettavasti pyörre on hiusten kasvusuunta, eli se asento, jossa hius kasvaa ulos päästä. (Pyörteitä on siis suorassakin tukassa, suoristuksesta ei mitään iloa ole)
Ja muuta apua ei tosiaankaan ole, kuin yrittää kääntää hiuksia toiseen suuntaan rullilla, piippausraudalla, föönillä ym, ja sitten lakata hiuslakalla tai muulla kiinnitysaineella paikalleen. Usein kuitenkin kasvusuunta pian taas kääntää hiukset entiselle paikalleen.
Hetkeksi apua saa laittamalla vaikka vain otsahiuksiin pehmennyksen, joka helpottaa hiusten taivuttamista haluttuun suuntaan. Kuukauden sisällä hius on kuitenkin jo kasvanut noin sentin tyvestä permanenttaamatonta hiusta, ja kääntyy taas kasvusuuntaansa.
Sekavan tuntuinen selitys... toivottavasti ymmärsit :))Kiitsa, yritän pärjäillä:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11850Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45542Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501