Kanerva ja Tuomioja kommentoivat Venäjän kirjettä

Samaa soopaa kuin ennenkin tuumasi Suomen johto

Venäjän kirjeessä on vaikea nähdä uutta, sen tarkoituksena lienee hämmentää länttä.

TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö puhui tänään valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa.

Puheessaan Niinistö ei maininnut Venäjän usealle EU- ja Nato-maalle lähettämää kirjettä, mutta otti itse asian esille tiedotustilaisuudessaan puheen jälkeen.

Niinistö hämmästeli Venäjän lähettämän kirjeen saamaa suurta huomiota. Presidentin mukaan Venäjä on sanonut samat asiat joulukuusta lähtien, ja Suomi antoi heti tuolloin Venäjälle oman vastauksensa.

– Kirjeessä toistetaan se, mitä moneen, moneen kertaan on kuultu. Mistään uudestahan tässä ei ole kysymys. Ainoa mikä on uutta, on se, että vaatimukset kohdistettiin aikaisemmin Yhdysvaltoihin, nyt halutaan sitten kysyä muiltakin käsitystä samasta asiakokonaisuudesta. Sen kummempaa merkitystä minusta tuo kirje ei oikeastaan herätä, Niinistö totesi.

– Vastaus siihen on annettu. Me olemme hyvin selkeästi Suomesta lausuneet, mitä me olemme tästä Venäjän pääasiasta mieltä. Sanottu moneen kertaan, ja myös hyvin suoraan. Eri maat tuumailevat vastauksensa antamista. Siksi on varmaan hyvä katsoa, mitä tässä vastataan muiden kanssa, Niinistö toisti.

Kirjeessään Venäjä vaatii, että mikään maa ei saisi lisätä omaa turvallisuuttaan muiden maiden turvallisuuden kustannuksella.

Venäjä on vaatinut turvatakuita, että Nato ei laajenisi itään. Venäjä valtasi Ukrainalta Krimin 2014, ja viime kuukausina Venäjä on keskittänyt joukkojaan Ukrainan rajalle.

KANSANEDUSTAJA, ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) jakoi Niinistön käsityksen Venäjän kirjeen merkityksestä.

– Olen todennut, että on hyvä koordinoida vastaus muiden EU-maiden kanssa. Ja Suomen osalta voi viitata eduskunnan yksimielisesti viime vuonna käsittelemään ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon, eikä ole tarvetta uusiin linjauksiin tai muutoksiin, Tuomioja totesi.

Tuomioja ei halunnut Niinistön tapaan suoraan sanoa, että Venäjän tarkoituksena on aiheuttaa hämmennystä lännessä.

– En spekuloi. Ilmeisesti näin. Parhaassa tapauksessa myös etsii ulospääsyä itse luomastaan tilanteestaan. Tästä ei minulle ole tietenkään näyttöä. Jää nähtäväksi, mitä seuraavaksi tapahtuu tai tästä seuraa, Tuomioja sanoi.

KANSANEDUSTAJA, ex-ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) muistutti, että Venäjän kirjeen tarkoituksena voi olla aiheuttaa hämmennystä EU:ssa.

– Tässä voi olla ajatus takana, että EU:n voi olla vaikea saada yhtenäistä kantaa aikaiseksi. Se vastaisi Venäjän etuja. Kyllä tästä jo tiistaina saatiin aika konkreettinen näyttö, kun Unkarin presidentti Viktor Orban kävi Moskovassa, ja EU ei ole sataprosenttisesti yhtenäisellä linjalla tässä asiassa, Kanerva totesi.

– Niinistö aprikoi sitä, että ei ole välttämätöntä, että kaikilla on yksi-yhteen -vastaus, kunhan olennaiset asiat ovat EU-mailla samat. Ei formulointi ole juju, vaan lähdetäänkö keskusteluun etupiirijaosta ja nähdäänkö tarpeellisena antaa köyttä kirjeen esittämässä hengessä, Kanerva jatkoi.

Kanerva arveli, että Ukrainan tilanne ja jännite maailmanpolitiikassa eivät Venäjän kirjeen jälkeen hetkessä helpotu.

– Kyllä se on varmaan jatkuakseen vähän pitemmän ajan. Hyvä, että vaihdetaan mielipiteitä ja ollaan vuorovaikutuksessa ja käydään diplomaattista dialogia. Parempi se kuin se, että ammuttaisiin niin sanotusti puskista.

– Länsi on tässä keskustelussa passiivinen. Se on ymmärrettävää. EU ei ole tehnyt siirtoja. Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaista keskustelua EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on halukas ja valmis käymään, kun torstaina Suomeen saapuu, Kanerva sanoi.

Von der Leyen tapaa torstaisella Suomen-vierailullaan Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin (sd).
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

NATOderLayenin jutut nyt arvaa kun Saksassa ja monessa EUmaassa on USAn ydinaseita joista ei julkisesti saa puhua EUssa eikä länsimedia niistä uutisoi.

Äänestä

Venäjä lähettää ensi viikolla saman kyselyn uudelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu