Kävi niin, että meitä on kaksi köyhää eläkeläistä. Käymme ruokajonossa usein.
Ennen soten vaaleja haimme ruokaa ja Antti Rinne oli siellä jakamassa ruokakasseja. Minä satuin siihen jonoon jossa Antti jakoi, ystäväni meni toiseen jonoon.
Voi jettä se Antti oli sitten ystävällinen ja hymyili, hyvät päivät ja jatkot toivotti pussin antaessaan.
Vertailimme myöhemmin kassien sisältöä ja huomasimme, että ystäväni oli valinnut jonon, jossa kassiin oli laitettu lihasäilykkeitä ja rusinapaketteja. Minun kassistani ne puuttuivat. Kyllä minua harmitti.
Myöhemmin käyskentelin kaupungilla ja näin SDP:n vaalikojun. Minut pysäytettiin ja kovin uteliaita olivat terveysasioista ja hieman huolissaankin, mutta lupasivat että minun ei kannata olla huolissani jos SDP saa paljon paikkoja sotessa.
Ja lopuksi vielä ilahduin kovasti kun sain mukaani lihasäilykepurkin ja rusinapaketin. Niissä oli SDP:n kaunis punainen logo, muuten olivat ihan samanlaisia kuin ystäväni oli ruokajonosta saanut.
Että kyllä kävi tuuri, kun minua niin oli harmittanut säilykkeen ja rusinoiden puuttuminen. Ja ihan sattumalta sain SDP:ltä samanlaiset.
Anttia ei kojussa ollut, joten en häntä päässyt jututtamaan. Mutta ajattelin kysyä täältä palstalta minkälainen mies se Antti oikein on. Onko rehti? Ihan eduskuntavaaleja ajatellen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Rehellinen on demariksi, rikosrekisteriä löytyy, tai ainakin on tuomittu ja saanut rangaistuksen. Siis ihan hyvä tai ainkin normaali demariksi.
Eihän demariksi edes pääse ilman rekkaria.
Et sitten huomannut kysyä Antti Rinteeltä minne tuo on ne teikäläisen, eläkeläisen, vappusataset piilottanut?
Ihan yhtä rehti kuin pääministeri aamumurojensa suhteen. Yhteinen on omaa kunnes käry käy ja kun niin tapahtuu on reilua syyttää avustavia virkamiehiä tai antaa monoa ministeri-kollegalle. Normi sosiaalidemokratiaa.
Rinteen täytyy kyllä olla todella rehellinen mies jos persull ruokakassin antaa, minä lisin antanut nyrkin puhua suoraan etuhampaisiin.
Kyllähän tuo tekosi demareille kelpaisi, mutta talousrikokset ovat siellä kyllä ykkösiä. Mutta ehkä älysi ei vaan riitä siihen.
Oliko hän itse kustantanut tuon ruuan? Tuskin. Hyvä on siellä kiillottaa kilpeään toisten rahoilla ostetulla ruualla. Antaako tuo punainen ukko edes kymmenyksiä tuloistaan kuten useat uskovaiset? Tuskin.