Tunneihminen ja järki-ihminen ja riidat, voiko tämä toimia?

Mitähän jos laskisit miehen omaan kotiinsa , asuisitte erillään ja tapaisitte pari kertaa viikossa.
Tuo antaisi kummallekin aikaa tehdä rauhassa omia hommiaan ja tavatessanne voitte sitten tarinoida yhteisistä ja erilaisista asioista, kenties minierot lähentäisivät teitä?

Jos haluat pitää rakastamasi miehen, lakkaa kinuamasta - tiedät ettei hän oikein arvosta sitä. Hanki vaikka kissa tai muu lemmikki joka otaa vastaan halailuhalusi

Ellei tuo toimi, sitten ainoa vaihtoehto näyttää olevan , toisenlaisen ystävän etsintä.

Todella ikävää. Ihmettelen vaan, että noin lyhyen seurustelun jälkeen lyöttäydyitte yhteen, tuntematta toisianne ja tapojanne. Painostitko? Yrität niin kovasti miellyttää miestäsi, toteutat jopa talohaaveet. Rakastat niin kovasti, vai oletko läheisriippuvainen? Ei taida miehesi liiasta lempeilystäsi välittää, mutta kuitenkin sinusta niin paljon, että lähtee kanssasi terapiaan. Hieno homma. Ehkä siellä selviää, onko suhteellanne onnistumisen mahdollisuuksia. Ihmisen luonne ei kuitenkaan muutu.

Mihin syihin teidän molempien edelliset avioliitot ovat kaatuneet?
Oletko ottanut opiksesi aikaisempien erojen syistä?
Miksi sinulla oli iso tarve mennä heti eron jälkeen yhteen jonkun kanssa?
Etkö uskaltanut elää yksin/vain lastesi kanssa muutamaa vuotta?

Sinä ostit kodin jonka nykyinen miehesi halusi?
Eikö kyseessä olekaan teidän yhteinen kaunis koti?

Miksi ihmeessä menet nyt autotalliin itkeskelemään?
Oletko koskaan miettinyt miksi olet niin itkuherkkä?
Etkö osaa käsitellä ja puhua asioista ilman kyyneleitä?
Jotenkin tuntuu, että kuvittelet nyt mielessäsi juttuja jotka eivät ole totta?

Mistä juontaa tarpeesi olla koko ajan toisen iholla?
Korvaatko jotain lapsuuden hylkäämistä tai yksinjäämis-traumaa usein toistuvan seksin avulla?
Etkö uskalla olla hetkeäkään yksin parisuhteessakaan?

Kuulostaa aika tavanomaiselta ongelmalta. Ja ei, mitään helppoa ratkaisua tilanteesen ei ainakaan mulla ole.

Kaikkein tärkeintä nyt, tuon terapian lisäksi olisi se, että nimenomaan ette riitele tuon sanoisinko läheisyyseroavaisuutenne johdosta. Siihen liittyvät keskustelut tulisi kyetä hoitamaan tavallisina keskusteluina ilman riitaa. Se ei onnistu kuin sopimalla etukäteen ja erikseen, että vältätte molemmat eskaloimasta tilannetta riitelyksi, vaan pyritte pitämään keskustelun asiallisena ja ymmärtämään toistenne näkökannat sekä hyväksymään toisenne sellaisena kuin toinen mielipiteineen esiintyy, omana itsenään.

Ja jos totta puhutaan, ette te muuta tarvitsekaan, jos tuossa onnistutte. Olennainen asia on paljastaa sisimpänsä, se miksi kaipaa tai ei kaipaa läheisyyttä ja luottaa siihen, että toinen paljastaa itsensä, luottaa vuorostaan sekä miettiä sitten yhdessä missä on kohtuullinen kompromissialue.

Mä olen ollut hyvin samanlainen enkä tule ikinä olemaan sylissä könyävä, liki loputtoman läheisyyden sykkivä lähde. En. Olen enemmän pragmaattinen jäärä ja siinä missä perinteinen läheisyys pienissä paloissa on kivaa, niin yliannostus tulee herkästi. Olen opetellut siihen, että vierekkäin sohvalla, viinilasit kädessä kynttilän valossa elämästä jutteleminen viikon päätteeksi on oikeastaan aika kivaa. Toinen kiva läheisyyden muoto on tehdä (hyödyllistä) yhdessä, maalataan vaikka autotallia tai mennään sieneen, miksei kirppiskäyntikin.

Sanoit, että miehen kakkosvaimo halusi miehen viettävän enemmän aikaa heidän yhteisen lapsen kanssa? Mies otti mieluummin jalat alleen ja lähti.
Eipä kuulosta kovinkaan mukavalta mieheltä.

Samaten tuo, että heti muuttaa sisälle kuuntelematta sinun mielipidettä.
Sinä ostot omakotitalon, ilmeisesti sinä myös maksoit/maksat sitä yksin. Mies on parisuhteessanne vapaamatkustaja, ei huolehdi lapsestaan, ei ole halunnut sinultakaan muuta kuin seksiä ja asunnon.

Sanot haluavasi omille lapsillesi turvallisen ja hyvän lapsuuden.
Viestiesi perusteella mies ei taida olla kovin läsnäoleva aikuinen, eikä minkäänlainen tuki tai turva sinun lapsillesi.

Jos sinulle ja lapsillesi riittää sellainen joka on fyysisesti läsnä, mutta ei puhuteltavissa eikä kosketettavissa, niin se on lasten kannalta kyllä hyvin vähän.
Sinulla oli ensin alkoholisti, sitten väkivaltainen mies, nyt tyyppi jota ei voisi vähempää kiinnostaa sinä tai oma lapsi.
Sinuna harkitsisin vielä uudelleen. Ero olisi minun mielestä paras.
Jospa neljäs kerta toden sanoisi. Löytäisit lopultakin ihmisen joka on oikeasti kiinnostunut yhteisen elämän rakentamisesta sinun ja lastesi kanssa.

3 kertaa viikossa riittää

Oot vaan siinä jos ei muuta ongelmaa. Aloita vaikka suhde tai joku harrastus paremminkin.

Siis molemmille jo 3 liitto? Ettekä vieläkään osaa keskustella? Oisko vaan että ette osaa sitoutua täytyy hakemalla hakea jotain että pääsee eroamaan. 3 viikoittain on jo oikeastaan aika paljon perus arjessa . Kuitenkaan ette enää mikään vasta rakastunut pari ole.