Itse olen pitkään pohtinut tuota kysymystä siitä lähtökohdasta, että kasvoin helluntailaisuudessa, ja ehkä myös tuon liikkeen mittapuun mukaan varsin tiukoissa piireissä. Kysymys tuli taas mieleeni luettuani Kuukausiliitteestä kirjailija Jukka Viikilän haastattelun, jossa hän kertoi helluntailaisen taustansa synnyttäneen hänelle "vapaudenkaipuun" seksuaalisissa asioissa ja että tämä asettaa haasteita parisuhteelle.
Kummallisella tavalla seksi, seurustelu ja kaikki siihen liittyvä nostettiin erittäin näkyvään asemaan nuortenilloissa, nuorisopäivillä ja nuortenleireillä, ja varoiteltiin esiaviollisista kokeiluista. Itse en kokenut tyttöjen kanssa oikeastaan mitään ennen kuin tapasin tulevan puolisoni. Mentyäni naimisiin ajauduin jonkin ajan jälkeen toimintaan, jota moni "maailman ihminenkin" piti moraalittomana, ja myös törkeänä minuun ihastuneita naisia kohtaan (vaikka halusin olla kaikkea muuta kuin törkeä, olin näissä asioissa täysin moukka). Tätä toki selittää sekin, että monen helluntailaisen tapaan menin naimisiin "liian nuorena", ja tuossa vaiheessa olin jo ottanut etäisyyttä noihin piireihin, ja alkoholillakin oli ainakin aluksi osuutta asiaan.
Mutta helluntailaisuuden voimakas maailmaa kahtiajakava ajattelu (pahat ja hyvät, pelastetut ja tuomitut) saa ajattelemaan, että moraali tulee pelkästään Jumalasta, ja maailman ihmisillä ei mitään moraalia ole vaan siellä kaikki teot (vaikka dokaaminen itsensä ojan pohjalle tai kaverin vaimon kanssa puuhailu) ovat ihan yhtä ok (kunhan lakia ei varsinaisesti rikota). Tähän kun vielä yhdistetään armon ja anteeksiannon korostaminen, niin pieni lipsahdus lavealle tielle saakin sitten kulkemaan tuota tietä heti koko sen leveydeltä, vastaantulevienkin kaistalla ja välillä hieman pientareen ja jopa metsän puolelle eksyen. Kun nyt tässä lavealla tiellä kerran ollaan seuraavaan parannuksentekoon asti (sikäli kuin sellainen tulee), niin antaapa mennä täysillä.
Kokemukseni mukaan minä ja Viikilä emme ole ainoat esimerkkitapaukset edellä mainitusta.
Myöhemmin olen oppinut, että todella monella alusta alkaen "maailmassa" olleella ja usein ateistisesti ajattelevalla ihmisellä moraali on paljon korkeampi kuin minulla. Väitän, että osin se on kohdallani tulosta helluntailaisesta taustasta, vaikka muitakin syitä lienee.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Yksinkertaisimmillaan se on siirretty murkkuikä. Murkkuiän patotutuneet tunteet purkautuu pahimmillaan vasta jopa viisikymppisenä. Se on menoa silloin. Jossain vaiheessa sekin on sitten eletty, ja se oli siinä.
Ei ole "helluntailaisuutta" vaan jokaisen vastuu tekemisistään joihin myös opettaminen kuuluu.
Kirkoilla ei ole mitään vastuuta sillä ne eivät kärsi helvetissä. Ihmiset kärsii.
Ei ne varoittelut auta jos nuorelle ei opeteta eikä nuori usko, että hän ansaitsee helvetin synneillään ja joutuu sinne ellei usko Jeesukseen ja lopeta pahan tekemistä ja kuoleta himojaan. Väärät opit ja viettelykset eivät tee syntiä vaan ihmisen paha sydän tahtoo tehdä synnin ja ihminen toteuttaa synnin kun ei halua totella Jumalaa. Jeesus puhdistaa synneistä ja varjelee niiltä, ei ihmisen oma voima. Jumala nöyryyttää kaikki jotka omalla voimallaan luulevat voittavansa synnin ja pelastavansa itsensä. Hän pelastaa ja parantaa, ei kukaan muu. Ateisti on yhtä syntinen kuin kristitty. Mutta joka tulee Jeesuksen omaksi, on menossa kohti ja menee kohti kaikkea mitä Jeesus on, kun taas jumalaton vajoaa hänestä poispäin. Jumala antaa vanhurskauden sille joka luottaa ja uskoo Jeesukseen, ei sille joka on "moraalinen" ja noudattaa ihmisten käskyjä.
Helvettioppi ja kaiken (kuten normaalin seksuaalisuuden) synnillistäminen kuuluvat helluntailaisuudessa niihin moraalittomuutta edistäviin asioihin. Moraali luodaan vain helvetinpelon varaan ja sitten kun jossain vaiheessa tajuaa, millaisella perustalla tämä tulijärvioppi makaa, ei enää mitään moraalia ole. Moraalin tulisi perustua muihin asioihin kuin oppiin tuonpuoleisesta kidutuksesta, joka on yksi älyttömimpiä koskaan ihmismieleen pesiytyneitä ajatusloisia.
Sitten sellaiset ex-helluntailaiset, jotka irrottautuvat opista muulla tavoin mutta eivät pääse eroon tuosta ajatusloisesta, eivät välttämättä pysty selvin päin olemaan kovin pitkiä aikoja kerrallaan.
t. Aloittaja
Helvetti on todellinen rangaistus kaikille jotka eivät ota kuninkaakseen Jeesusta. Jeesus on totuus, laupeus, rauha, rakkaus, oikeus, viisaus, armo, hyvyys ja viattomuus. Ne ihmiset jotka eivät ota Jeesusta kuninkaakseen hylkäävät kaikki nuo ja ansaitsevat tulla rangaistuksi kuten Jeesusta on rangaistu. Heidän rangaistuksen on oltava iankaikkinen koska Jeesus on iankaikkinen ja hänen kärsimyksensä ja armonsa (jonka he hylkäävät) on siten myös iankaikkinen. He eivät halua rakastaa Jeesusta kenessä on kaikki hyvä ja kaikki totuus. Helvetissä rangaistusten tasot ovat verrannollisia synteihin, mutta se on jokaiselle "iankaikkinen häpeä ja kauhistus" kuten Danielin kirjassa sanotaan.
Helluntailaisuudessa muiden ihmisten seksuaalisuuden aihepiiriä määrittelee vanhat papparaiset ja heidän helvetillä ihmisraunioiksi peloitellut oppilaansa, saarnaajat ja pastorit.
On siellä nuorella murrosikäisellä nuorella pää sekaisin kun kaikesta muusta paitsi avioliiton sisäisestä heteroseksistä, itsetyydytyksestä ja varsinkin homoseksuaalisuudesta kärisee helvetissä.
Kyllä helluntaiseurakunta on hyvää elämää. Ongelmat tuli ennen perheiden sisältä pikemminkin kuin seurakunnasta. Kontrolloivat vanhemmat ja jatkuva kyttääminen ja epäily että mitähän se jälkikasvu taas on saanut päähänsä. Silloin normaaliin seksuaalisuuteen kasvaminen ja vaikkapa alkomahoolin kanssa eläminen jää vajavaiseksi. Eräille on käynyt hyvin toisille huonommin. Katson kuitenkin että parempi oli kasvaa helluntaiperheessä kuin kuin juopporemmeissä tai muuten vain kovin turvattomissa olosuhteissa. Kaikesta huolimatta, vaikka en enää olekaan aktiivihellari, olen sydämeltäni helluntaalaanen. Helvetti on tietysti olemassa mutta en minä sitä pelkää. Uskon Jeesuksen pelastaneen minut helvetin kärsimyksistä ja pääsenkin taivaan riamuihin. Muuten, jos ei usko helvettiin mutta jaksaa kuitenkin jauhaa siitä, niin silloin ilmiselvästi pelkää lopulta joutuvansa siihen paikkaan johon ei usko.
aloittajan kanssa täysin samaa mieltä.
helluntailaisuuden "läpikäynyt".
No hölökön kölökön. Ei kannata yleistää omia ongelmiaan muihin.
kumma kun uskovaisuudessa on rakennettu seksualisuus sellaiseksi möröksi, että jopa avioliitossa on synnissä siintyneitä lapsia joka pitää pakkokastaa- sekä
kaikki avioparin kuksimiset on pakanallisen kirkkoisien omien sanotusten kautta häpeä.
Eli ikäänkuin Jumala olisi ihmisen seksualisuuden luonut rumaksi.
Juuri muotouskonnollisuus ahtaudessaan on itse kasvattanut rikkaruohopuunsa hengelliselle kentälle ja pornoteollisuus elää tämän farisealaisen ahdamielisten miesten maailmassa.
Ongelma on vanha-aatami ja sen omat munat. Ne roikkuu liian syntisen heitin silmien edessä näyttämässä aikaa ja tapahtumia. Alkaa sitten perisyntisaarnat.
helluntailaisuus on ihmistekoinen oppi.
ulkonaiset asiat siellä on "uskonto, uskomus.
Väärät hengen ilmenemismuodot aiheuttaa kaikkea Raamatun vastaista ja saa uskovaiset pahan valtaan ja tässä yksi sellainen, joka tässä ajassa vaikuttaa ja menestyy. https://www.youtube.com/watch?v=CO072-V-Ods
"Myöhemmin olen oppinut, että todella monella alusta alkaen "maailmassa" olleella ja usein ateistisesti ajattelevalla ihmisellä moraali on paljon korkeampi kuin minulla. Väitän, että osin se on kohdallani tulosta helluntailaisesta taustasta, vaikka muitakin syitä lienee."
Eli koska sinä et halunut elää niinkuin sana opettaa niin vedät siitä johtopäätöksen että helluntailaiset ikäänkuin näin ooettaa?
Raamattu opettaa että älä tee huorin. Älä varasta. Älä himoitse toisen aviopuolisoa eikä hänen omaisuuttaan. Jos näissäkin olet rikkonut niin se johtuu vaan siitä ettet ole paneutunut sanaan?