Varakkailla ja työllisillä on kauhee ongelma

Eivät voi keskittyä töihinsä kun pitää muistaa joka päivä haukkua ja mollata heikompitulosia. On se kauheeta ja rankkaa. No onhan heillä aikaa kun töissä ei tarvi tehdä mitään senkui huilaa ja istuskelee kahvilla, firman piikkiin kahvitkin, niin eihän sitä muta sitten. Kotoonta karkuun täihin ettei tarvi tehdä mitään.

Huh huh, onneksi en ole varakas, en käyhäkään, mutta ihmettelen näitä juttuja, että onko se työ haukkua joka päivä muita?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mistä puhut. Sulla on luulotauti jonka sdp on myrkyttänyt mieleesi. Suomalaiset on yksi ja yhteinen kokonaisuus. Sdp yrittää tuhota sen.

Äänestä

Kyllä on huoletonta kun on asemoitunut keskiverto kansalaiseksi.
Työelämässä pärjäsi mukavasti ja sai ostettua asunnot ja autot tarpeen mukaan.
Nyt sitten eläkkeellä saa roposia vain jonkin verran keskiarvon yli, mutta sehän riittää mainiosti kun on tottunut maltilliseen elintasoon, mikä tavikselle riittää.
Vaikeuksiin joutuvat ne "mulle kaikki heti" ihmiset, jotka vetää taloutensa tolkuttoman kireälle ja velkaantuvat pitkiksi ajoiksi. Toiset maksaa vielä eläkkeelläkin hampaat irvessä ylisuuria lainojansa. Vaikka pieni , edullinen ja pienikuluinen asunto riittäisi hyvinkin vanhuuden päiviksi

Äänestä

Kukas se itse räksyttää :D No hullut tykkää hullutella.

Äänestä

Työkyveläke karvan alle 2000er 53v ukolle hau hau hau.

Äänestä

Onneksi lähes kaikki ei edes välitä, nauravat vaan orjatyöllisille, että vielä jaksaa haukkua kun itse näke myös nälkää, tukia haetaan vaikka palkka on sitä varten että sen turvin pitäisi elää, mutta ei elä.

Jos työttömyyskorvaus on 35 e päivä ja orjapalkka 9 e päivä, NIIN MIETTIKÄÄ!!!!

Äänestä
  • Toimeentulotuki ehkä myös

    Äänestä

  • Mutta kaikilla mun eläkkeelle jääneillä työkavereilla on eläke siinä 80-100 €/pv.
    Eli me saadaan koko porukka eläkettä siinä 2400-3000 /kk , minkä ehtii saamaan kasaan tuollaisella ihan kohtuullisella 35 vuoden työrupeamalla. Täytyy olla siis tyytyväinen.
    Jos sillä ei pärjää, niin täytyy olla joko tyhmä, juoppo tai muuten velkainen tai sitten
    jopa kaikkia näitä yhdessä.

    Äänestä

  • "Jos työttömyyskorvaus on 35 e päivä ja orjapalkka 9 e päivä, NIIN MIETTIKÄÄ!!!"

    Niin, eli tulot 44 €(päivä, josta 9 €/päivä verovaapata tuloa).

    Kannattaa ihan suosiolla lopettaa valittaminen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jos työttömyyskorvaus on 35 e päivä ja orjapalkka 9 e päivä, NIIN MIETTIKÄÄ!!!"

    Niin, eli tulot 44 €(päivä, josta 9 €/päivä verovaapata tuloa).

    Kannattaa ihan suosiolla lopettaa valittaminen!

    Heheeeee, kuka nyt valittaisi hyvästä päivärahasta? työttömyysraha 35 e päivä, asumistuki, tt tuki ja ne ei ole pieniä. Hihaaa... olen elänyt miehen kanssa tuilla vuosia, ja meille riittäätodella hyvin. tuhlareita ei olla eikä alkoholisteja joten rahaa on. Pimmeesti voi tienaa päivä siellä toinen täällä sillon kun jaksaa, joten hyvin menee.

    Äänestä

Työkyveläkkeellä lun näitä juttuja ni prkl työkuntoset töihin ja saatanan äkkiä.

Äänestä
  • Heheeeee... pivn paras vitsi! K u k a t e k e e t ö i t ä ? Sehän on jo vanhanaikasta. Uusiutuksaa ihmiset ja valitkaa helpompi tie. Nautitte vauapudesta täysillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heheeeee... pivn paras vitsi! K u k a t e k e e t ö i t ä ? Sehän on jo vanhanaikasta. Uusiutuksaa ihmiset ja valitkaa helpompi tie. Nautitte vauapudesta täysillä.

    Olen nauttinut vapaa-ajasta jo 12 vuotta eikä ole huolen häivääkään.
    Keva huolehtii toimeentulosta ihan jokaisena kuukautena maailman tappiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eivät voi keskittyä töihinsä kun pitää muistaa joka päivä haukkua ja mollata heikompitulosia. On se kauheeta ja rankkaa. No onhan heillä aikaa kun töissä ei tarvi tehdä mitään senkui huilaa ja istuskelee kahvilla, firman piikkiin kahvitkin, niin eihän sitä muta sitten. Kotoonta karkuun täihin ettei tarvi tehdä mitään.

Huh huh, onneksi en ole varakas, en käyhäkään, mutta ihmettelen näitä juttuja, että onko se työ haukkua joka päivä muita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu