PANOSTA PARISUHTEESEEN AJOISSA!

Anonyymi

Tällä foorumilla on todella paljon puhetta oman parisuhteen haasteista. Niitä kannattaa lähetä varhaisessa vaiheessa ratkomaan! Usein kyse on siitä, että ei ole arjessa aikaa kohdata aidosti toista eikä muisteta ottaa selvää toisen tarpeista. Aina omia tarpeita ei tiedosta itsekkään.... Etenkin perhearki vie mennessään tai sitä vain suoritetaan. Usein jos parisuhde kärsii, niin myös vanhemmuus kärsii ja tällöin siitä kärsii koko perhe tavalla tai toisella. Olo kuormittuu ja alkaa miettimään onko ruoho vihreämpää naapurin puolella.
Asioita kannattaa lähetä ratkomaan viimeistään siinä vaiheessa, kun vielä ei ole peliä menetetty eikä tehtyjä asioita tarvitse toivoa tekemättömiksi. Vielä siinä vaiheessa kun itsellä on tahtoa yrittää ja tahtoa tehdä muutoksia parisuhteen hyväksi. Usein sitä parempi mitä aikaisemmin. Asioita voi ottaa puheeksi ihan kahden puolison kanssa, ilman syyllistämistä tai kritisointia. Mieluiten minä-muodossa, omia toiveita, tunteita ja tarpeita esiin tuoden. Toista arvostavasti kuunnellen. Voi myös tarttua ammattiapuun tai vertaistukeen. Monia eri keinoja ja vaihtoehtoja on. Tarjoan niistä yhtä. Käy tsekkaamassa www.yhteinenonni.fi

4

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En jaksa ennee .

      Kun toinen ei vain ennee kiinnosta ulkoisesti.

      Varmo silti sannoo,että sisältä varmasti hän on kultoo mutta hän taitoo tietee sen nyt itsekkin kuten on sanonut asian laidan ol8van.

      Tästä minulla on erittäin positiiviset vaikutelmat.

      Nimittäin siitä, jos mies itse ymmärtee olovansa hiukan huonon näköinen tai muuta vikkookin on.

      Savolaista vikkoo minussa mutta tässä kompromissi.

      Jos siis yritän jotakuta , mutta todellakkoon en kerran naitua ota.

      Tässä naikkosessa on kolmet juuret , neljät poronsarvet sekä lianssi.

      Tyhmempikin varmasti tietee ettei aivan ensiaskelpoikoo kannata ottoo.

      Tämä todella raivostuttoo kun mies on kuin kolmijalkainen töllö.

    • Anonyymi

      Ei voi panostaa jos suttura vie miehen! Lupailee lapsetonta elämää niin kyllä se miehille äy. Lopulta miehen uusi ankea elämää kaduttaa mutta sittten on onneksi eksä ja lapset jo menneet eikä huoli katuvaa miestä takasin.
      Ei pdiä rikkoa toisen perhettä siitä kärsii eniten mies. Lpaset ovat syyttömiä joten miksi heitä aina haukutaan?

      • Anonyymi

        Ei voi panostaa jos häntäheikki vie naisen ! Lupailee hyvää elämää niin kyllä se naiselle k äy. Lopulta naisen uusi hyvä elämää kaduttaa , mutta sittten on onneksi mies ja lapset jo menneet eikä huoli katuvaa naista takasin.
        Ei pdiä rikkoa toisen perhettä siitä kärsii eniten NAINEN . Lpaset ovat syyttömiä joten miksi heitä aina haukutaan?


    • Anonyymi

      Just näin, mutta kun ukko on siitä oudoimmasta päästä että hetken muistaa ja sitten palaa uomiinsa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe