Suomalaisten janon sammuttamiseen kului viime vuonna 232 miljoonaa litraa mallasjuomia.
Keskiolut oli edelleen ylivoimaisesti kysytyintä. Yli kahdeksantoista vuotta täyttänyt kansalainen joi sitä noin 140 pulloa vuoden mittaan. Lisäksi hän kulutti viitisenkymmentä pulloa vahvempaa A-olutta.
Ylivoimaisesti suosituin A-olut oli viime vuonna peräisin Mallasjuoman sammioista. Keskioluista taas menivät parhaiten kaupaksi Sinebrychoffin kolmosolut. Pilsnerin kulutuksen alamäki jatkui.
Jano tuntuu vaivaavan erityisesti kesällä. Panimoiden myyntikäyrät hipovat kattoa aina sydänsuvena ja loma-aikoina.
Suomalaisten janon sammuttaminen on selvästi maan kolmen suurimman panimon harteilla. Sinebrychoff, Mallasjuoma ja Hartwall panivat kaikesta myydystä oluesta yli 80 prosenttia.
Keskiolut oli edelleen ylivoimaisesti kysytyintä. Yli kahdeksantoista vuotta täyttänyt kansalainen joi sitä noin 140 pulloa vuoden mittaan. Lisäksi hän kulutti viitisenkymmentä pulloa vahvempaa A-olutta.
Ylivoimaisesti suosituin A-olut oli viime vuonna peräisin Mallasjuoman sammioista. Keskioluista taas menivät parhaiten kaupaksi Sinebrychoffin kolmosolut. Pilsnerin kulutuksen alamäki jatkui.
Jano tuntuu vaivaavan erityisesti kesällä. Panimoiden myyntikäyrät hipovat kattoa aina sydänsuvena ja loma-aikoina.
Suomalaisten janon sammuttaminen on selvästi maan kolmen suurimman panimon harteilla. Sinebrychoff, Mallasjuoma ja Hartwall panivat kaikesta myydystä oluesta yli 80 prosenttia.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ei pidä paikkaansa. Meillä ei olutta ole ostettu 30 vuoteen pisaraakaan. Joten joku, jossain, joi ainakin tuplasti.
Minulla kestää kaljalava viikolla kun on töitä noin 2 päivää. Viikonloppuisin kun on vapaata, niin menee sitten noin 3/4 lavaa vuorokaudessa. Mitä tuosta nyt tulee. 5*0,5 2*0,75 on noin neljä lavaa. Eli juon suunnilleen kahdessa viikossa keskimääräisen suomalaisen kaljat. Aika paljon tulee samalla maksettua kaljaveroakin.
Miten joku voi kiduttaa itseään tuolla tavalla, menee terveyskin. Alkoholipöhnä on oikeastaan aika vittumainen olotila ja viina paska päihde rentoutumiseen.
Kärsitkö ahdistuksesta? Rentoutumiseen ei tarvitse yhtään mitään päihteitä. Viina ja tötsyttely vain pahentaa ahdistuksen oireita.
Miten niin kiduttaa? Minä nautin kaljasta. Se on hyvä elintarvike. Terveellistäkin. Suosittelen kuivavittuisimmillekin pientä rentoutumista.
Olet juuri sellainen jäykkäpaska, jonka ahdistuksen ja henkisen jumituksen voi laukaista vain jollakin rentouttavalla aineella.
Olet niin syvissä vesissä, ettet sitä itse tajua.
Joo, mutta alkoholin tuoma hetkellinen rentoutuminen maksetaan moninkertaisesti seuraavien päivien lisääntyneenä ahdistuksena ja huonona olona. Kokemusta on.
No minä olen juonut vuosikymmeniä päivittäin kaljaa, eikä minulla ole ollut koskaan mitään ahdistusta sen suhteen. Ahdistukset ovat latvalahojen ongelmia. Se porukka lappaa lataamoissa ja vastaavissa, kun eivät osaa ottaa elämää rennosti, vaan ovat paska jäykkänä koko ajan.
Olet vaan niin tottunut siihen alkoholin aiheuttamaan alavireisyyteen, ettet tiedä paremmasta, etkä osaa etsiä vaihtoehtoja. ;)
Eipä ole tuollaisia ongelmia ollut koskaan. Harrastan luultavasti liikuntaakin enemmän kuin raivoraittiit hermoheikot. Arkipyöräilyn lisäksi käyn talvisin hiihtämässä. Kesällä tulee sitten ajettua pyörällä pidempää matkaa.
Liikuntasuorituksen jälkeen kalja vasta maistuukin.
Kaljapäissään sitä tehdään vaikka mitä. ”Kyllä minä hoidan asiat” 😂😂😂
Ei se terveys mihinkään mene, jos alkoholia osaa käyttää OIKEIN! 👍🏾 ;)
Viina on viisasten juoma, ja siitä viisaasti rakennettu että se parantaa kaikkia yhteiskuntia joissa sen käyttö on sallittua, koska TYHMÄT tappavat itsensä sillä!
No jos sun asenne on se että alkoholi on saatanasta, niin totta VITUSSA sulle tulee pahat karmat sen käytöstä, vajukki! :/
Jos sä psyykkaat itsesi että lenkkeily tai vaikka baletti tai mikä tahansa muu harrastus on perseestä, niin sit sulle tulee joka lenkin tai balettitunnin jälkeen yhtä paska olo kun dokauksen!
Joo, mutta en minä ole niin paljon olutta juonut. Ehkä noin kuusi purkkia vuodessa menee.
0 purkkia. En ymmärrä kuka tuota oikein ostaa.
Sama juttu täällä. En ole kusikuraa ostanut.
terveiset taas Koskenkorvalta.
En juonut pisaraakaan.
Noo, tuo 140 pulloa (tai tölkkiä) pitää minun kohdallani suunnilleen paikkansa. Käyn saunassa pari- kolme kertaa viikossa ja saunan jälkeen hörppään yhden kaljan. nimenomaan keskioluen. A-olutta en muista ottaneeni vuosikausiin.
Ei tippaakaan.
52 tölkkiä vuodessa, eli saunakalja viikossa.
Keskiolutta menee ruokajuomana muutama kymmenen tölkkiä vuodessa.
Juntti juo minä en!
Viina ei ole viisasten juoma!
Rähinävettä tuo on, väkivaltaa aiheuttavaa.
En suosittele.
Eliitti haluaa kansan olevan tyhmää, siksi olutta on joka paikassa tarjolla.
Raivoraitis on henkisesti rikki oleva henkilö. Paska jäykkänä koko ajan.
Krapulassa hyvä täristä. 😂🤣
Siinä meni juopon juomisen puolusteluyritys numero 1568...
Perssumöhöjen juomaa
Kuko joi mun kaljat?
Pelkkää esimerkeistä matkimista.
Kuka stna ne meikäläisen lavallliset joi? Palauttakoon heti, eli ostakoon uudet tilalle.
Amatööri lukuja. Mulla mennee viikonlopussa tuon verran.
Kotikalja on hyvää mutta olut (kalja) on pahanmakuista ja ajaa ravinteita ulos elimistöstä.
Rollaattoriporukkaa 50-v. vaiheilla..
En minä ainakaan!?
Oisko menny maksimissaan 3?
Ja joku 10 lootaa lonkkua ja 50 pulloa erilaisia viinaksia? :P
PS: Ja minkä helvetin takia sä erottelet Mallasjuoman ja Hartwallin koska kyseessä on ollut prikuulleen yks ja sama firma jo varmaan parikyt vuotta!?
Lava, pari viikossa, Virosta tuotuna. Lisäksi kotona tehtyä olutta ja viiniä.
Latviasta saa vielä halvemmalla. Korona-aikana on tullut haettua lasti vähän harvemmin.
Selvisi sekin, että hymiöpelle on kuivavittuinen raivoraitis kiihkouskis.