Ähtärin kaupunkikonsernin pahimmat riippakivet

Kaupunkikonsernissa on toimintoja, jotka roikkuvat kuin myllynkivet ähtäriläisen uimarin kaulassa: nämä myllynkivet vetävät koko kaupungin uppeluksiin. Listaan tähän pahimmat
- Ähtärin Eläinpuisto Oy
- Ähtäri Zoo Resort Oy
- Hotelli Mesikämmen Oy

Tappiollista toimintaa ja jatkuvaa uutta pääomittamista ulvovat kaupungin tytäryhteisöt pitää ajaa alas tai yrittää myydä jollekin ulkopuoliselle toimijalle. Jos niitä kukaan nyt suostuisi edes ostamaan. Myös näiden toimintojen lopettamisen edellytykset pitää tutkia. Ähtärillä ei nyt vaan ole varaa tekohengittämällä pitää pyörimässä raskaasti tappiollisia tyttäriä.

Myös Ähtärin Energia ja Vesi Oyn taseeseen on kertynyt ja upotettu epämääräistä tauhkaa vuosien varrella. Tämä pitäisi myös perata.
341490
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Niin pitäisi, mutta kun jotkut eivät vaan ota opikseen. Siperia opettaa, sitten joskus.

Äänestä
  • Pienimies ei ymmärrä!

    Äänestä

Erityistilintarkastus ???

Äänestä

Minisuomen lopetuksen jälkeen on tuo zoo tuottanut vuodesta toiseen tappiota ja vetänyt kaupungin talouden kuralle.Kaikki paikat rempallaan korjausvelkaa joka puolella mm.koulut tiestöt hallintorakennukset aivan kaikki päin persettä.Panda investointi oli viimmeinen niitti Ähtärin matkailutoiminnan arkkuun nyt vaan odotetaan ihmettä joka pelastais nämä puuhamiehet jotka tämän sopan keitti.

Äänestä

aha! jollekin oli liikaa listaus ähtäri-palstan kuumista keskustelun aiheista! ÖÖ

Äänestä
  • Surkea johto on pahin riippakivi.

    Äänestä

  • laittomat pääomitukset, laiton kaatopaikka, laittomat irtisanomiset, markkinaoikeuden päätös...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    laittomat pääomitukset, laiton kaatopaikka, laittomat irtisanomiset, markkinaoikeuden päätös...

    mm. näistä on keskustelu

    Äänestä

Kunpa ei koskaan olisi Ähtäriin kehittynyt Valittaja-änkyröitä, jotka kaikin mahdollisin keinoin vastustivat ja valittivat aivan kaikkea kaupungin tekemisiä.

Talous olisi aivan eri mallissa, jos ei kaikkea olisi vähintään jarrutettu kaikin voimin.
Aina on ollut sääntö, että kehitys kehittyy, mutta nämä änkyrät ovat täysin eri mieltä.

Äänestä
  • "kehitys kehittyy" mikä latteus! ollakko vaikko eikö olla.

    Äänestä

  • Pahemman luokan hurskastelua ja jeesustelua

    Äänestä

  • 120miljoonaavelkaa 5000 asukkaalla. Kehitystä sekin

    Äänestä

  • Talous olis aivan eri mallissa jos ei olisi tehty kuntalaisten rahoilla utopistisia, korkean riski sijoituksia matkailuun!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    120miljoonaavelkaa 5000 asukkaalla. Kehitystä sekin

    Höpö höpö mitä liioittelua.

    Äänestä

Ähtärin kaupunkikonsernin pahimmat riippakivet
1. Mummu
2. Veljekset

Äänestä
  • Huono johto, jolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin takertua tappiolliseen matkailuun.

    Äänestä

  • Minä voin vannoa että hän ei koskaan ollut kokouksissa luopuneena, eikä piereskellyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä voin vannoa että hän ei koskaan ollut kokouksissa luopuneena, eikä piereskellyt.

    Antaa luopua tai piereskellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä voin vannoa että hän ei koskaan ollut kokouksissa luopuneena, eikä piereskellyt.

    Istuitko vieressä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antaa luopua tai piereskellä.

    Joo,saahan ihminen piereskellä ja (luopua) mistä?änkyröinnistäkö?

    Äänestä

Kaikesta huolimatta zoon suunnitelmat tuntuvat olevan jäissä, joka tietysti vaikuttaa matkailumäen houkuttelevuuteen.

Äänestä
  • UUSI UPEA Ähtärin matkailulehti on ilmestynyt!!

    Äänestä

nyt on kiire varata pandoille menolippu kiinaan toimikaa .

Äänestä

Markkinointi on hyvä, nyt on Hiihtoloma viikot.

Äänestä
  • Joo,+hyvältä+vaikuttaa+kyllä.+Uutisten+perusteella+tulevalla+hiihtolomalla+matkaillaan+kotimaassa.+Vain+12+%+matkustaa+ulkomaille.+Eli+zoohon+tulossa+siten+massoittain+turisteja,+nyt+tulee+kyllä+mahtava+sesonki+ja+rahaa+jää+Ähtäriin.+Voidaan+investoida+varmasti+tulevaan+kesäsesonkiinkin+turvallisin+mielin.+Tästä+lähtee+zoon+nousukausi.

    Äänestä

kyllä kaupungin häpeätahra on tappiollinen matkailun pakkopyörittäminen yli 40 vuotta vetänyt tappiota velat vain kasvaa ,hotellistakin maksettiin valtava ylihinta .

Äänestä
  • Paskapuhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paskapuhetta.

    Rehellisen totuuden lausuminen näköjään kirpaisee

    Ähtäri-Matkailu-Eäintarha kolmiyhteys on todella ollut kaikille osapuolille
    puhdas lose-lose-lose tilanne.

    Äänestä

Kun haluttiin ensimmäinen zoohotelli Suomeen. Ulkomailla on vetomagneetti yöpyä eläintarhan hotellissa, mitäs taas suomessa ei onnistu? Eikö zoo pelastanut kunnan talouden juuri perustamisvuosina?

Äänestä

Pääasia että väkeä tulee ja investoinnit voidaan toteuttaa.

Äänestä

Mitä puuhamiehet sanoivat luennoilla, että jos ei toimi suunnitelmien mukaisesti niin mitä tehdään, entäpä jos toimii mikä on investointitahti matkailumäellä sekä muualla Ähtärissä??

Äänestä

Elekee uikuttako! Rahhaa tulee ja turisteia, ja paljo! tämä vuos on rynttäysvuosi pantalassa ja mäjellä!

Äänestä
  • vitsi vai sarkasmia

    Äänestä

  • Näin sitä varmaan kerrottiin ulkomailla, mutta ei sitä että joka vuosi pandojen jälkeen uutta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaupunkikonsernissa on toimintoja, jotka roikkuvat kuin myllynkivet ähtäriläisen uimarin kaulassa: nämä myllynkivet vetävät koko kaupungin uppeluksiin. Listaan tähän pahimmat
- Ähtärin Eläinpuisto Oy
- Ähtäri Zoo Resort Oy
- Hotelli Mesikämmen Oy

Tappiollista toimintaa ja jatkuvaa uutta pääomittamista ulvovat kaupungin tytäryhteisöt pitää ajaa alas tai yrittää myydä jollekin ulkopuoliselle toimijalle. Jos niitä kukaan nyt suostuisi edes ostamaan. Myös näiden toimintojen lopettamisen edellytykset pitää tutkia. Ähtärillä ei nyt vaan ole varaa tekohengittämällä pitää pyörimässä raskaasti tappiollisia tyttäriä.

Myös Ähtärin Energia ja Vesi Oyn taseeseen on kertynyt ja upotettu epämääräistä tauhkaa vuosien varrella. Tämä pitäisi myös perata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu