Helsingin Konalassa tapahtui: demari puhui totta

Joskus 70-luvulla pidin Konalassa pientä huoltoasemaa ja eräänä päivänä sinne ilmestyi demari kovalla kiireellä. Hän halusi päästä vessaan, oli hirveä hätä, on tavara justiinsa tulossa. Se oli asiakasvessa enkä halunnut päästää demaria sinne ja sanoin että se on tukossa ja putkimiestä odotellaan. Demari kuitenkin tiukkasi ja tiukkasi, että eikö mitenkään, on aivan karmea hätä. Sanoin vaan että ei se nyt onnistu ja samalla kuulin miten demarilta lurahti housuun. Hirveä haju ja lahkeestakin valui vähän lattialle.

Hitto, olisinhan minä sen demarin vessaan voinut päästää, jos olisin arvannut että se puhuu totta. Luulin, että se menee vain varastamaan vessapaperit.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Demari lisääntyi...tai niistä varmaan sanotaan että jakautui.

Äänestä

Minä olin se demari.
Muistan kun nauroit ivallisesti minulle. Suutuin ja sanoin. Nyt jos ei lopu niin vedän sulta housut alas ja työnnän ton hyllyssä näkyvän vaseliinituubin sun hanuriis. ilmeesi muuttui anovaksi ja sanoit. SÄ PUHUT VAA!

Äänestä
  • Mitäs te puoluetoverit vielä valvotte? Menkää äkkiä nukkumaan. Huomenna on rankka päivä, kun täytyy odottaa, mitä Putin sanoo, jos käyttää Nato- rintarossia urheiluhupparissa.

    Äänestä

  • Olit silloin iältäsi jotain 60-70 vuoden väliltä, joten mullissa olet jo. Mutta valehtelun henkesi ilmeisesti leijailee vieläkin maan päällä.
    No eipä niin isoa kuoppaa olekaan mihin demareiden valheet saisi haudattua.
    Ja lisäksi: vessapaperirulla hävisi. Miten ihmeessä onnistuit varastamaan sen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olit silloin iältäsi jotain 60-70 vuoden väliltä, joten mullissa olet jo. Mutta valehtelun henkesi ilmeisesti leijailee vieläkin maan päällä.
    No eipä niin isoa kuoppaa olekaan mihin demareiden valheet saisi haudattua.
    Ja lisäksi: vessapaperirulla hävisi. Miten ihmeessä onnistuit varastamaan sen?

    Väärin muistat.ikäni.
    Olin silloin gramassa kondiksessa oleva kundi. Virneesi jatku, joten duunasin tuubin hanuriis.. Tykkäsit siitä niin ,että käskit tankata auton ilmaisesksi lähtiessäni. Sen skiturullan käytit itse, pyhkiessäsi ulos tulleen vaseliinin hanuristasi.
    Viikon päästä palasin tankkaamaan. Mielesi kirkastui niin kun näit autoni, olit nostanut vaseliinituubin valmiiksi tiskille kun dallasin dörtsistä sisään.
    Minähän hoidin hommani ja läksin jatkamaan matkaa auto jälleen ilmaiseksi tankattuna ja sulla reva tietty täynnä vaseliinia.

    Äänestä

Keksitty juttu. Demari osaa helposti pukata paskan ulos myös suunsa kautta.

Äänestä
  • Politiikassa tapahtuu aina joskus jotain vuotoja. Jos tämä olikin sellainen.

    Äänestä

Onko tarina saanut kimmokkeen äidistäsi?

Äänestä

Mä en kyllä usko vieläkään!? :/

Ehkä sen taskussa vaan meni hajalle sen edelliseltä huoltoasemalta varastama mehutetra tjtn?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joskus 70-luvulla pidin Konalassa pientä huoltoasemaa ja eräänä päivänä sinne ilmestyi demari kovalla kiireellä. Hän halusi päästä vessaan, oli hirveä hätä, on tavara justiinsa tulossa. Se oli asiakasvessa enkä halunnut päästää demaria sinne ja sanoin että se on tukossa ja putkimiestä odotellaan. Demari kuitenkin tiukkasi ja tiukkasi, että eikö mitenkään, on aivan karmea hätä. Sanoin vaan että ei se nyt onnistu ja samalla kuulin miten demarilta lurahti housuun. Hirveä haju ja lahkeestakin valui vähän lattialle.

Hitto, olisinhan minä sen demarin vessaan voinut päästää, jos olisin arvannut että se puhuu totta. Luulin, että se menee vain varastamaan vessapaperit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu