Tiedepiireissä vahvasti vallalla oleva käsitys ihmisen osuudesta ilmastonmuutoksen kiihtymiseen ollaan jokseenkin yhtä mieltä. Kyse ei ole kuitenkaan muusta kuin luonnollisesta seurauksesta lajimme liikakasvusta; meitä nyt vaan on jo liikaa.
Ilmastonmuutos
2
112
Vastaukset
- Anonyymi
2 km oli jäätä kohdallamme ihan pian taaksepäin, se voi toistuakkin.
Kyllä meillä saisi lämmetä kun niin pirun kylmää talvisin. Joskus ollut Siperiakin lämmin, historialla tapana toistaa itseään. Silloin taisi vähemmän olla autoja ja ihmisiä. Joka nyt muuttunut vihreäksi uskonnoksi hoilaaminen ilmastosta, jehovat sanoi maailman lopun tulevan sitä hoilasivat kuin vihreät nyt.Kiitos kommentistasi. Eihän ihmiskunta todellakaan ole lajipuuton uhan alla. Vahvaa ylivouhotusta on ilmassa. Pitemmällä juoksulla ihmiskunnan on joka tapauksessa toimittava radikaalisti lajimme säilymisen eteen. Se on kuitenkin seikka, johon sinä tai minä voisimme parhaimmillaankin vaikuttaa vain marginaalisesti. Siltikin itse käytän luonnonvaroja niiin niukalti kuin suinkin pystyn ja houkuttelen ystäviänikin samaan. Tämä tuo minulle hyvät vibrat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361260
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34791Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46577- 14570
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25521Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott29506Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad24500- 22467
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .14462Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14461
