Elämme avovaimoni kanssa jo kahdeksatta yhteistä vuottamme. Ongelmani koskee yhdessä tekemiämme sopimuksia/ sitoumuksia tulevaisuuden suhteen. Olemme olleet kihloissa jo yli kolmevuotta, lapsia ei ole ja viimeaikoina avioliittoon menemisestä ei juurikaan olla puhuttu. Rakastan avovaimoani kovinkin paljon mutta oikeastaan viimeisen puolentoistavuoden ajan av:ni lattiamaton alle lakaisemat yhteiset suunnitelmat ovat alkaaneet häiritä minua (ja suhdettamme) aikalailla. Koen itseni tietysti petetyksi ja ikäänkuin joutuneeksi johonkin sairaaseen leikkiin. En ymmärrä miksi kukaan tekisi minulle mitään tällaista. Varsinkaan kun avovaimoni ei osaa selittää toimintaansa muuten kuin toteamalla "en tiedä". Haluasin todellakin perheen ja jopa naimisiinkin mutta tämän ihmisen kanssa se vaikuttaa lähes mahdottomalta ainakin tässä tilanteessa. Ongelmani on se, etten tiedä mitä tässä tilanteessa tekisin. Tilanne aiheuttaa minulle suunnatonta ahdistusta, unettomuutta ja ilkeää käytöstä mutta eroaminen avovaimostani kuulostaa silti mielestäni huonolta ajatukselta. Ts. Joskus toivon hänen palavan helvetin tulissa kun taas toisinaan kaipaan häntä niin että koskee. Tilanne on mielestäni erittäin hankala ja näin pitkittyneenä se alkaa vaikuttaa jo psyykkiseen hyvinvointiini. Ammattiapuun en ole vielä turvautunut mutta sekään ei varmasti ole kaukana. Onko teillä mahdollisesti kokemuksia saman kaltaisista tilanteista?
Petosta tällä tavoin
gnoomy
31204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tällaisten asioiden kanssa ei ehkä kannattaisi mennä tekemään etukäteen mitään kovin tarkkaan aikataulutettuja sopimuksia. Etenkään lapset harvoin tulevat juuri silloin kun on suunniteltu.
Minä seurustelin aikoinaan vuoden pari naisen kanssa, joka alusta asti laati aikatauluja siitä, milloin ostaisimme oman yhteisen asunnon, milloin menisimme naimisiin ja milloin ja montako lasta hankitaan. Näitä tarkkoja kaavailujaan hän sitten vaati ja painosti minua noudattamaan. Tein paljon myönnytyksiä sen eteen, että elämä kulkisi hänen haluamaansa suuntaan, mutta en kuitenkaan voinut luvata hänelle, että haluaisin naimisiin ja lapsia juuri hänen vaatiminaan ajankohtina.
Tästä seurasi paljon riitoja ja epävarmuutta, koin itseni riittämättömäksi ja itsetuntoni alkoi heiketä. Lopulta suhteemme kaatui.
Nykyään olen naimisissa ja perheenisä. Nykyinen vaimoni ei koskaan panostanut minua mihinkään, vaikka kertoi tietysti toiveistaan. Asiat etenivät ajallansa. Entinen kumppanini taas ihmetteli, miksi tein kaikki nämä asiat nyt jonkun muun kanssa.
Vastasin, että koska kukaan ei pakottanut.
Nooh, tämä oli vain minun tarinani hieman vastaavanlaisesta aiheesta, teidän tilanteenne saattaa tietenkin olla erilainen. Muita neuvoja en kuitenkaan osaa antaa.
Tuota noin... Puhut petoksesta, muttet anna mitään esimerkkejä. Sama juttu suunnitelmien kanssa, ei esimerkkejä. Sanot, että haluaisit perheen ja naimisiin, mutta kuitenkin sanot, että naimisiin menemisestä ei ole juuri puhuttu. Sanot silti, että avovaimosi on lakaissut yhteiset suunnitelmat maton alle. Mutta mitkä todella ovat *yhteisiä* suunnitelmia, mitkä taas sinun tai avovaimosi näkemyksiä yhteisistä suunnitelmista ja mitkä ovat vain teidän omia haaveitanne ja kuvitelmianne. Siinä ei ole mitään määrää, kuinka eri lailla mies ja nainen voivat ymmärtää samat asiat. Minun arkipäivän dialogiani vaimon kanssa on (kotiteatterin asennuksen jälkeen): ”olihan siitä jotain puhetta, että takaseinällekin kovaäänisiä tulee, mutta siitä ei ollut mitään puhetta, että niihin jotain johtoja kulkee”. Tai jos yhtenä viikonloppuna maalla huomataan, että katto vuotaa ja saman tien sovitaan, että koska vaimolla on seuraavana viikonloppuna töitä, niin minä voin lähteä perjantaina suoraan töistä kattoa paikkaamaan. Minun mielestäni asia oli selvä, enkä ottanut sitä uudelleen puheeksi. Seuraavana viikonloppuna vaimoni mielestä minä vain katosin mitään puhumatta. Minun mielestäni hän oli unohtanut selvästi sovitun asian.
Eli jollain tavalla keskustelu ja sopiminen pitäisi saada paremmalle tasolle. Olen huono neuvomaan, kun itse en siinä onnistunut ja jätin vähän aikaa sitten erohakemuksen. Minä en kerta kaikkiaan löytänyt sellaista sopimisen ja keskustelun mallia, jolla jatkuva riitely olisi voitu välttää.
Mutta sinun kysymyksestäsi ei edes rivien välistä paista, että olisitte tehneet jotain, mitä voi kutsua sopimuksiksi. Epäilen, että kyse on vain kummankin erilaisista toivomuksista, jotka eivät käy yksiin. Yksi hyvä konsti, joka toimii työelämässä on ns. varmistuskysymysten käyttö, eli asian toistaminen omin sanoin: "siis jos ymmärsin oikein, niin sovimme siitä, että..." Parisuhteessa asian voi tietysti muotoilla vähän toisin, mutta periaate on sama.
Jätä se, jos haluat sen palavan helvetissä...Oikeesti...