Ihmiskunnan viisaat ovat aina tienneet, että ihmisistä noin 80 % on "lammaslaumaa". Se on väkeä, joka ei halua ajatella hirveän paljon omilla aivoillaan, vaan menee mielellään sinne mihin jokin auktoriteetilta vaikuttava ohjaa.
Enemmän kuin puolet ihmisistä kokee ajattelun raskaammaksi, vaikeammaksi ja ikävämmäksi kuin ruumiillinen työ. Se on itse asiassa luonnollista, kun ajattelee että ihminen on olemassaolonsa ajan joutunut pärjäämään nimenomaan ruumiillisella työllä. Ajattelijat ovat olleet harvassa, mutta juuri he ovat sitten nousseet johtaviin asemiin.
Tämä tulee etsimättä mieleen, kun ajattelee että suomalaisista on (ainakin väitetysti) 80 % ottanut niin sanotun koronarokotteen. Loput 20 % ovat ihmetelleet, kuinka on mahdollista, että flunssaa yhtäkkiä pitää ruveta hoitamaan injektioilla. Samaan aikaan "vanhanaikainen" flunssa on kadonnut ja sen tilalle on tullut "korona".
Omia aivojaan käyttävät henkilöt ihmettelevät, miksi ihmiset pitäisi eristää normaalista elämästä. He ihmettelevät, kuinka luotettava ja turvallinen voi olla sellainen injektio, jonka mielekkyydestä ei sallita julkista keskustelua valtamediassa.
Nämä ihmiset osaavat laskea 1 1 ja todeta, että jotain omituista ja viallista on sellaisessa narratiivissa, joka ei kestä lainkaan julkista kritiikkiä. Niinpä he luontaista varovaisuutta noudattaen kieltäytyvät piikistä, jonka hyödyllisyydestä ei ole näyttöä, ja jonka aiheuttamista haitoista on koko ajan kertymässä lisää todisteita. Mutta he ovat siis vähemmistö, koska omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset ovat kautta ihmiskunnan historian olleet vähemmistö.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Alle+20%+ihmisistä+juo+tuoretta+virtsaa
asiasta tietävät on kertoneet että se pätevä sakki on paljon pienempi kuin voidaan edes uskoa.
se on karmea totuus, kun ajattelee mllanen määrä on päättämässä ihmsten kohaloista esim SOTE-puljuissa, politiikassa, jne.
Onneksi hyviä ihmisiä on paljon- jos heitä ei saada sumutettua esi rasismiin, ilmasto-kommunismiin tai fasismiin, koska he voi pelastaa maailman.
80%+lla++sitä+on+päässä+selvästi.
tässä myös se syy miksi netti pitää lopettaa- ja se tapahtuu- se on jo tiedossa.
Netissä kuka tahansa sekopää voi sitten levittää vääriä ajatuksiaan ja lietsoa kansa mihin vaan.
Järki jää määrällisesti hölmöjen mekastuksen alle, kun niitä järkityyppejä on mitättömän vähän verrattuna taviksiin, jotka uskoo esim uutisten aivopesu-propagandaan, jne.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17310288/illuminaatit-ja-saatana--todelliset-maailman-hallitsijat
Luonto+on+joskus+ajattelematon.
Koronaepidemiassa+luonto+antaa+ajatteluun+kykenemättömien+(80%)+ottaa+rokotteen+ja+välttää+koronan+vakavia+tautimuotoja+ja+niihin+kuolemia.
Ajattelukykyiset+eivät+ota+rokotusta.+He+antavat+luonnon+oman+puolustusjärjestelmän+hoitaa+asian,+kuten+vuosituhansia+on+tehty+ennen+nykyistä+lääketiedettä.+On+luonnolta+moraalitonta,+että+luonto+ei+anna+kunnon+suojaa+uskollisille+ajattelijoilleen+(20%).
Luonto on aina pyrkinyt harventamaan liialliseksi paisunutta populaatiota viirusten, sienten ja bakteerien avulla.
Luonto antaa hyvän suojan mutta toisia pelottaa todellisuus.
Sairastettu korona , jos sitä ikinä edes saa, antaa paremman suojan kun kaikki rokotteet yhteensä. Koettu on.
Ei piikkiä kiitos. Pistelkää itseänne vaan.
En aio ottaa ainuttakaan koronarokotetta ; on tässä kaksi vuotta puskettu läpi koronamyrskyn omallakin resistenssillä.
Niin. Ilmeisesti sinun logiikallasi ajatellen sitten esimerkiksi Amerikan mailla se koulutettu, äärimmäisen kovapäinen ja ahdasmielinen punaniskojen joukko on sitä omillaan ajattelevaa väkeä ja koulutettu väestönosa taas sitä joukkoa, joka ei viitsi ajatella?
Totuus siis kuuluu netin salaluuttouskovaisten ja sekopäiden suusta eikä tutkijoiden ja tieteiljöiden?
NIINKÖ?
Rullihurtalla alkaa jo usko loppumaan "salaluuttoon" :))))))
Kiitos päivän parhaista nauruista.
Ihmiset jotka uskovat aina sokeasti kaiken mitä vain lukevat netin surkeimmilta roskasivustoilta ovat siis muka ajatteljoita. Ihmiset joilla ei ole edes alkeellista medialukutaitoa, eikä mitään käsitystä siitä mitä tarkoittavat sanat lähdekriittinen analyysi, faktantarkistus ja disinformaatio, ovat siis muka ajattelijoita. Ihmiset jotka omaksuvat täysin kritiikittä kaiken mitä löytävät netin pimeimmiltä kujilta ovat muka ajattelijoita.
Ihmiset jotka aina uskovat täysin sokeasti ja täysin kritiikittä kaiken mahdollisen sonnan, roskan, huuhaan, hölynpölyn, valheet ja disiformaation mitä netistä löytyy ovat muka ajattelijoita, vaikka sellainen käytös on typerintä mitä ihminen voi tehdä.
Sinäkö uskot, että kaikki rokottamattomat juovat kusta?
"Lähdekriittinen analyysi, faktantarkistus" .. :))) Näytä todisteet.