asumaan ja työskentelemään...suomen verotus niin raaka että vie tuhkatkin pesästä ja siihen päälle järjettömät asumiskulut.Ei kukaan viisas jää enää suomeen jos vain pääsee pois täältä velkamaasta.
Nuoretkin jo lähtemässä sankoin joukoin Espanjaan
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
taanoin eläkeläiset lähti sankoin joukoin portukaliin asumaan olemaan,kunnes kokoomuksen stuppi lähti maahan neuvottelemaan miten eläke verot päätyisi suomeen, niin vapaa liikkuvuus väheni portukaliin lopulta,
Mitä ne nuoret siellä tekevät? Hedelmiä poimivat? Tai tomaatteja?
Kilpailevat työpaikoista marokkolaisten ja muiden afrikkalaisten kanssa.
Tulevat sitten takaisin, kun kyllästyvät halpatyöhön. Eläkettä ei kerry, joten eläkkeelle jäävät Suomen maksamalla kansaneläkkeellä.
aina näitä etä työläisiä jää maahankin, pienellä palkallakin pärjää halvenmassa maassa,
Minun lapseni ovat jääneet kotimaahan opintojensa jälkeen. He ovat saaneet hyvät työpaikat ja ovat oikein tyytyväisiä elämäänsä. He ovat saaneet hankittua kohtuulliset asunnot itselleen ja muut elämisessä tarvittavat asiat.
Mikähän nykyihmisiä kiukuttaa suomalaisessa elämänmenossa?
Uhotaan ulkomaille muuttamisesta, mutta kun ei eläminen sen kummempaa ole muuallakaan. Päinvastoin, ja varsinkin jos opinnot eivät ole oikein maittaneet.
Nimenomaan uhotaan. Mihinkään eivät täältä kuitenkaan muuta.
Ei taida olla muuttoliikettä Espanjaan. Ei siellä taida juuri työpaikkoja löytyä.
Turistikeskuksiin pizzanpaistajiksi.
olen nähny espanjassa fuengirolassa lähiöelämää, ja ei se yhtään houkuttele ! kovin vaatimatonta on.
Kuumuus ja ajoittainen vesipula. Lasten koulutus olisi ongelmallista. Hygieniataso ei vastaa suomalaista. Kiva käydä lomalla Välimeren alueella, mutta jo parin viikon jälkeen ihanaa olla kotona.
Viime viikolla suomalaisen narkkarin haastattelu aurinkoisella rantabulevardilla aiheutti heti nuorison muuttoryntäyksen Espanjaan.
Menevät rahojen perässä
En tiedä sankoista joukoista mutta ymmärrän kyllä joidenkin asioiden kiinnostavan.
Yksi on tietenkin hintataso. Mainitakseni vain asumisen niin kaakkoisessa Espanjassa sijaitsevan kaupungin keskustan rannassa sijaitsevan ylimmän kerroksen 78m2 asuntomme hoitovastike on 52€/kk sisältäen porteron palvelut. Veden ja sähkön perusmaksut ovat yhteensä parin euron luokkaa.
Virallisten, espanjalaisten töiden saaminen lienee vaikeaa mutta suomalaisten eläkeläisreservatioissa on tarvetta hiemankin rakennusten rempoista kiinnostuneille.
Eräs ihmeen vähän käytetty mahdollisuus on oleilla siellä 3kk:n jaksoja työttömänä työnhakijana nostaen siellä meikäläisen ansiosidonnaisen. Suomessa kuukauden jakso jolta on esittää työ- ja palkkatodistus ja uuteen reisuun.
Suomalaisilla yrityksillä on siellä myös erimuotoista toimintaa.
Espanjan houkuttelevuutta lisää kannabisklubit joissa saa käyttää sallitusti. Sivistysvaltio suomeen verrattuna jossa käyttö on rikos. Mikä rikos se itsensä päihdyttäminen on? Saahan viinallakin vetää vaikka hengen pois.
Espanja on 1/3 halvempi maa asua kuin Suomi,Portugali taisi olla vielä vähän halvempi ,ainakin pohjoisemmassa.
Lämpimämpäähän siellä on enemmän kuin Suomessa ,että se hyvä puoli Espanjassa on aina ollut,palkat tosin paljon pienemmät kuin täällä.