Exän päihdeongelma

Anonyymi

Tilanne: Ero, yhteishuoltajuus, varhaisteini asuu luonani. Exän alkoholinkäyttö ajoi suhteen eroon. Ex-vaimo etsi itselleen miehen, jota juominen ei haitannut. Tuona aikana lapsi ei juuri käynyt siellä. Sekin suhde päättyi parissa vuodessa ja ex asuu nyt uuden miehen kanssa. Vuoden vaikutti siltä, että juominen olisi ollut hallinnassa, ja exän ja lapsen suhde parani, mutta taas mentiin ja nyt mukana on muitakin aineita.

Mitä helvettiä teen? Ex valehtelee vaikka mistä ja kieltäytyy menemästä hoitoon (on toistuvasti valehdellut siellä olevansa ja pian käy selville ettei ole). Jos käräytän hänet viranomaisille, häneltä menee duuni ja sen mukana elatuskyky, enkä näe miten se häntäkään auttaisi. Voisin alkaa rajoittaa tapaamisia (muodollista sopimusta ei ole, joten kieltämällä ne en syyllisty mihinkään), mutta siitä luultavasti seuraisi kostoiskuja vähintään juoruilun kautta ja lapsi kuitenkin haluaa pitää yhteyttä.

Exän meno on sen verran holtitonta, että epäilen hänen tulevan jossain vaiheessa poimituksi kaupungilta juoppoputkaan silmät lautasina. Voinko itse joutua ongelmiin sosiaaliviranomaisten kanssa siitä, että en ole käräyttänyt äitiä, jonka luona lapsi ei asu? En välttämättä voi uskottavasti teeskennellä tietämätöntä. En haluaisi hakea yksinhuoltajuutta, mutta onko se paras vaihtoehtoni? Onko tilanteessani oleville vertaistukea missään?

Ex ei ole vaaraksi lapselle muuten kuin esimerkillään ja lapsi on riittävän vanha ja fiksu osatakseen häipyä tilanteesta ja kutsua kyydin, jos meno menee rujoksi. Mutta ex ei tosiaan enää aina osaa olla käyttämättä edes lapsen ollessa luonaan.

4

952

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mieti parasta vain lapsen kannalta hän ei voi tehdä asialle mitään ja on silti keskiössä

    • Anonyymi

      Eihän lasta voi tuollaiseen lähettää.

      Lasu hoitaa asian, tee ilmoitus.

      • Anonyymi

        Kun sanot "Lasu hoitaa asian", mitä uskot tapahtuvan? Oletko varma, ettei siitä tule isälle ja lapselle pelkkää lisäriesaa?


    • Anonyymi

      Lapsesi käydessä äitinsä luona,muista aina painottaa ettei hänen tarvitse katsoa juppoa äitiään.
      Selitä että äidillä on vakava ongelma ja äidin on itse haettava siihen apua. Mutta lapsen ei missään tapauksessa tarvitse katsella äitinsä käytöstä. Aiti saattaa olla hyvä mainipuloija ja aiheuttaa syyttämällä lasta, omista ongelmistaan.

      Haluaako hän mennä sinne ensinkään?
      Eikö olisi parempi että lapsi kommunikoisi vain puhelimitse tai facebookissa tai skypessä hänen kanssaan.
      Tuolloin sinun ei tarvitse pelätä mahdollisia traumoja lapsellesi. Sinä kuitenkin olet tuki ja turva johon hän voi aina luottaa.

      Yhteishuoltajuus ei tarkoita että lapsen on vietettävä aikaa juoppojen ja huumeita käyttävien ihmisten seurassa!
      Yhteishuoltajuus yleensä tarkoittaa etta kumpikin vanhempi on taloudellisesti vastuussa lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa. Molemmat vanhemmat osallistuvat opettajien kanssa yhteistuumin lapsen parhaaksi valitsemaan koulu- ja vapaa-ajan ohjelmiin jne..

      Kohta lapsi on omillaan ja pois "pesästä'. Tee näistä muutamista jäljellä olevista vuosista mahdollisimman turvallinen ja luotettava sinun luonasi.

      On aivan sama mitä lapsesi äiti rallattelee mailmalla - sillä ei ole mitään merkitystä sinun ja lapsesi elämään!!!!!!!!! Kukaan noista mahdollisista juoruista ei kuitenkaan piittaa yhtikäs mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1616
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      133
      924
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      742
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe