Ja rahaa lahjoitetaan muuallekin. Sinä, juurikin sinä ja sinun lapsesi maksavat.
Hallitus on ostanut liikaa koronarokotteita.
Anonyymi
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tyhmähän sinä olet.
Rokotteista tullaan kipeäksi, paljon Kelan maksamat sairauslomat maksavat?
Linkki väitteeseesi, muutoin mutua.
noi määrät on jäätäviä.rahaa palaa. tehohoitpaikkojen ja henkilökunnan lisäkouluttaminen olis voinut olla parempi vaihtoehto.
Sekä sitten polttoaineiden hinnat Tulevien verojen lisäksi, ihan hirvittää millä maksaa.
Lihantuottajien kustannukset ovat liian korkeat, mutta hallituksella ei ole edes suunnitelmaa miten heille maksetaan.
Tiet rapistuu, kaikki siltaremontit on vain alkua. Kaikki pitäisi uudistaa, sinä maksat.
Mä ajan vähemmän kun dieselin hinta nousee.
Kaikki ajavat myös ihan turhaa ajoa.
EU haluaa tyhmyydessään taloista ilmatiiviit, sinä maksat.
Meillä on jo kovat ajat. Silakka kallistuu, kellariluukkuja tukitaan, rotat katoavat.
Hallitus voi työntää ne Phizerin anaali-piikit vaikka omiin persuuksiinsa.
- Piikitön
Älä sitten vonkaa sairaalahoitoa kun sairastut koronaan.
Älä sitten vonkaa sairaalahoitoa kun saat haittoja piikistä.
En ole saanut mitään haittoja kolmesta rokotteesta.
Ymmärtäkää jo, että kaikki mikä vaikuttaa tuhoisesti maanne talouteen on oikein tosi hyvä asia.
Huonossa kunnossa oleva valtiontalous tarkoittaa sitä, että otatte sitten koko ajan uutta velkaa, kuten nyt vaikka tämän covidin takia, ja siksi juuri tämä covid on tosi hyvä juttu. Teidänhän kuuluu velkaantua oikein kunnolla.
Nimittäin te maksatte ne valtion velat loppupeleissä sitten tälle velanantajaheimolle luovuttamalla valtionne maa-alueet velanmaksuna. Hupsis keikkaa, siinä meni sitten Suomen maa ja koko kansa siinä sivussa. Teistä tulee isänmaattomia.
He haluavat siis maanne maa-alueet ja tulevat ne saamaan koska he ensin velkauttavat teidän oikein ronskisti.
Tämä antaa heille myös motiivin keksiä erilaisia velkakiihdyttimiä, joilla teidät saadaan velkaantumaan yhä syvemmälle.
Teidän velkaantuminen on heille tietysti sitten oikein hyvä asia koska he ottavat maanne sitten maksuna. Sama myös muiden velkaantuneiden maiden kohdalla.
Te voitte pelastautua ja selvitä vain ottamalla käyttöön taas oman valuutan ja ottamalla Suomen maan takaisin itsellenne. Mutta ei teistä ole siihen, joten...
Good luck, idiots!
Huono provo taas porvarilta.
18€ jokaiselle suomalaiselle turhaaa maksettavaa. Sillä saisi neljä ivermektiini pilleriä 😄
Niin sanotut "koronarokotteet" ovat yksi turhimmista ellei turhimmat rahareiät, mitä Suomessa on ollut. Niitä olisivat tarvinneet ehkä riskiryhmät, mutta luultavasti eivät hekään. Koskaan ennen ei kausiflunssan takia ole pidetty tällaista vouhotusta.
Aiemmin on joka vuosi kuollut riskiryhmäläisiä flunssaan 500 -700 vuodessa, nyt ei kahteen vuoteen yhtään. Outoa kyllä, kun flunssakuolemat loppuivat niin samalla alkoivat "koronakuolemat".
THL:n tiedotuksesta (THL Info) kerrotaan, että ”seurantatiedoissa (tartuntatautirekisteri) kuolema luokitellaan COVID-kuolemaksi jos henkilö on ennen kuolemaansa testattu COVID-positiiviseksi. Varsinaista kuolinsyytä seurantajärjestelmä ei rekisteröi, eikä huomioi esim. kuolintodistukseen kirjattavia diagnooseja.”
https://vastavalkea.fi/2020/04/10/thl-kuolema-luokitellaan-covid-kuolemaksi-riippumatta-varsinaisesta-kuolinsyysta/
Vihreiden piikityshuoneissa voidaan tarjota muun sortimentin ohella myös koronapiikkejä.
Ei ole koska mahdollista on että tulee neljäs rokotus jaettavaksi.
Ongelmajätelaitokselle ne piikit.
Ylimääräiset rokotteet kehitysmaihin ja vähennetään niiden hinta kehitysavusta.