Mayerin telakalla Saksassa tehdään 200 tuntia palkatonta

Mayerin Saksan telakan työntekijät päättivät tehdä 200 tuntia palkatonta. Näin enemmistö työntekijöistä päätti. Kysymys on työpaikoista.

Meillä keskustellaan 100 tunnin palkallisten pekkasien käytöstä. Kun niistä 24 tuntia otettiin käyttöön muutama vuosi sitten, niin ammattiliitot rusinoivat valtavat lakot ja mielenosoitukset. On vähän eroa eri maiden työntekijöiden suhtautumisessa tulevaisuuden työpaikkoihin. Ollaanko samassa veneessä vai heitetäänkö kapuloita yrityksen rattaisiin? Kilpailukykyero Suomeen vain kasvaa.

Kiinasta tuli hieno risteilijä Viking Glory Turkuun. Tuli arviolta 30% halvemmaksi tehda Kiinassa. Laatutyötä. Onhan siinä suomalaista teknologiaa paljon. Milloin tulee seuraava? Ja suomalaiset ammattiliitot keskustelevat maksettujen pekkastuntien käytöstä,

Liitot uhkailevat ja pakottavat lakkoihin. Paperiliitto on ajanut 20 viimeisen vuoden aikana 34 paperikonetta alas toimillaan. Paperia tehdään kyllä, mutta ei Suomessa. Työ on siirretty ulkomaille. Nyt Paperiliitto on jahkaillut UPM:n kanssa neljä kuukautta periaatekysymysten kanssa. Liitto ei ole halunnut edes neuvotella.
Paperiliitto näyttää olevan yritystä vastaan ja UPM on sentään esimerkillinen yhteiskunnan palvelija, joka on pitänyt aina hyvää huolta työntekijöistään.

SAK-laiset ammattiliitot ovat Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja ja veronkiertäjä, kun naurussasuin nostaa verottomia osinkoja, vaikka ei ole siihen oikeutettu.
22159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Saksalaiset tekee pelkästä työn ilosta töitä. Ei muuta kuin hemaiseva kaunotar/komea uros muutaman kerran lääppimään niin saksalainen tekee lopun elämän pelkästä silmänilosta töitä. Firman palkanmaksu on kuitattu sillä ikuisesti.

Äänestä

Suomessa lähes miljoona verovaroilla palkattua ihmistä makaa etätöissä kotona.

Äänestä
  • Ai niin, eihän etätyö ole työtä, se on vain harrastus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai niin, eihän etätyö ole työtä, se on vain harrastus!

    Eihän se mitään oikeaa työtä ole jos ei ole paperimiehen esimies selän takana vahtimassa!

    Äänestä

Tämä sama kirjoitus on ollut jo useammalla palstalla. Miksi toitotat samaa kuraa joka tuutista. Telakka on telakka. Ei liity UPM:n touhuun millään lailla.

Voisit samalla verrata vaikka kiinalaisten tai afrikkalaisten työehtoihin ja minkälaisia äänestyksiä työehdoista ja eduista siellä on vuosien varrella tehty.

Esimerkit niin kaukaa haettu että tyhmempikin ymmärtää provosointisi. Tsemppiä koitokseen.

Äänestä

Paperiliitonko takia esim Ruotsissa ja Saksassa on koneita suljettu?😁

Äänestä

Yritätkö sanoa että Suomen pitäisi ottaa Kiinasta mallia. Kiinan työolot Suomeen. Pitääkö Suomalaisilta poistaa myös pekkaset.

Äänestä

Palkkoja voisi järkeistää:

Paperimies, koulutus olematon, työ liukuhihnalla...Ei voi olla kummonen palkka.

Hoitohenkilökunta, koulutus korkeakoulu, työssä vastaat toisen hengestä...Palkan pitäisi olla jotain muuta kuin "kummonen".

Äänestä
  • Nuohan ovat vain sinun luulojasi.
    Oikeasti nykypäivän tehtaassa koulutus/osaamistaso on todella kova, vaikka sinä mitä väität.
    Vastuu myös
    Sen takia siitä maksetaankin, ja alalle kelpaavat vain huippuyksilöt, jotka ovat sitoutuneita ja omaavat hyvät ongelmanratkaisukyvyt.

    Äänestä

  • Tiedätkö+paljonko+Saksassa+autotehtaissa+maksetaan+siitä+liukuhihnatyöstä?+Voin+sanoa,+että+se+on+vähän+toista+luokkaa+kuin+Uudessakaupungissa.+Yksikään+paperimies+ei+saa+Suomessa+lähellekään+sitä.+Tsekissä+Skodan+tehtaallakin+maksetaan+saman+verran+kuin+Uudessakaupungissa.+Niitä+liukuhihna+töitä+tehdään+suuren+palkan+voimalla.+Aikoinaan+Fordin+tehtaalla+Detroitissa+vaihtuvuus+oli+suurimmillaan+1000%+vuodessa.

    Äänestä

Haluat siis että vientiteollisuuden palkat alenisivat ja samalla verotulot vähenisivät jolloin myös monen hoitohenkilökunnan palkkoja jouduttaisiin leikkaamaan.

Onko paperimies ainut ylipalkattu Suomessa ja vain UPM:n työntekijä. Nuori joka tulee UPM:lle töihin vaaditaan 5 vuoden koulutus ja usean vuoden työkokemus alalta.

Olen samaa mieltä että hoitohenkilökunta ansaitsee paremman palkan mutta sitä ei saavuteta vientiteollisuuden palkkoja leikkaamalla.

Äänestä

Sen kiinalaialuksen laadusta ei vielä tiedetä mitään.

Äänestä

Miksi Suomalainen toivoo toiselle Suomalaiselle (pahaa) pienempää palkkaa ja huonompia työehtoja hyötymättä siitä itse mitään. Onko se vaan se kateus?

Äänestä
  • Kyllä, suomalainen on täysi kusipää toiselle.

    Äänestä

Kukaan ei ole UPM:ssä puhunut palkkojen alentamisesta. Se on Hakaniemen herrojen ja heidän tehtailla olevien kätyreiden herjaa. Ja täällä kirjoittavien valehtelijoiden yllytystä. Jussi lupasi vasta televisiossakin, että vuosiansiot eivät pienene. Lupasi myös aikaisemmin, että työpaikat säilyy, jos lakot ei ala. Se valtuutus meni liiton alettua lakot tammikuun alussa. Koneita menee kiinni Suomessa.

Paperiliitto on toimillaan ajanut 20 viime vuoden aikana 34 paperikonetta ulkomaille. Viimeeksi suljettiin Jämsässä ja Veitsiluodossa. Se johtui kaksi vuotta sitten pitkän lakkoilun ja 24 tunnin kiristyksen takia. Nekin 24 tuntia oli maksettuja tunteja vaikka liiton miehet muuta valehtelivat.

Suomessa on vielä 100 tuntia maksettuja pekkastunteja ilman työvastiketta. Miehet makaa sohvalla ja palkka virtaa. Ei synny bruttokansantuotetta eikä tuottavuuslisää.

Muutos on tätä aikaa ja tulevaisuutta. Vanhassa kiinni pysyminen on taakse päin menemistä. Ei ole saavutettuja etuja. Työpaikka ei ole saavutettu etu.

Äänestä
  • Kovasti jaksat tuota samaa soopaa.
    Ei mene läpi.

    Äänestä

  • Yritystuet pois kaikki, jos firmat eivät työllistä niin ei latiakaan tukia ja myös jos firmalla menee muutenkin hyvin niin sille ei kuulu maksaa mitään tukea.

    Siinä sulle todellisia saavutettuja etuja jotka ulosmitaataan joka vuosi osinkoina ulos.
    Duunarin ja työttömän syyllistäminen on halpamaisinta mitä maailmassa on olemassakaan.

    Äänestä

  • No onko se sun lompakosta pois jos maksetaan?
    Sapettaako noin kovin kun toiset pärjää, taidat itse kuulua niihin huono-osaisiin:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No onko se sun lompakosta pois jos maksetaan?
    Sapettaako noin kovin kun toiset pärjää, taidat itse kuulua niihin huono-osaisiin:D

    Keskeinen kiista koskee tässä vaiheessa sitä, että UPM haluaisi pidentää työntekijöiden työaikaa parilla tunnilla viikossa muttei maksaa työajan pidennyksestä.

    Äänestä

Taitaa olla huono-osainen rikkuri joka katkera kun on saanut päällensä siankusta ja lietettä pyrkiessään lakonalaisiin töihin siinä kuitenkaan onnistumatta.
Yrittäisi uudelleen ja uusintakäsittely on ihan ilmainen.

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Ei ole ketään näkynyt.

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mayerin Saksan telakan työntekijät päättivät tehdä 200 tuntia palkatonta. Näin enemmistö työntekijöistä päätti. Kysymys on työpaikoista.

Meillä keskustellaan 100 tunnin palkallisten pekkasien käytöstä. Kun niistä 24 tuntia otettiin käyttöön muutama vuosi sitten, niin ammattiliitot rusinoivat valtavat lakot ja mielenosoitukset. On vähän eroa eri maiden työntekijöiden suhtautumisessa tulevaisuuden työpaikkoihin. Ollaanko samassa veneessä vai heitetäänkö kapuloita yrityksen rattaisiin? Kilpailukykyero Suomeen vain kasvaa.

Kiinasta tuli hieno risteilijä Viking Glory Turkuun. Tuli arviolta 30% halvemmaksi tehda Kiinassa. Laatutyötä. Onhan siinä suomalaista teknologiaa paljon. Milloin tulee seuraava? Ja suomalaiset ammattiliitot keskustelevat maksettujen pekkastuntien käytöstä,

Liitot uhkailevat ja pakottavat lakkoihin. Paperiliitto on ajanut 20 viimeisen vuoden aikana 34 paperikonetta alas toimillaan. Paperia tehdään kyllä, mutta ei Suomessa. Työ on siirretty ulkomaille. Nyt Paperiliitto on jahkaillut UPM:n kanssa neljä kuukautta periaatekysymysten kanssa. Liitto ei ole halunnut edes neuvotella.
Paperiliitto näyttää olevan yritystä vastaan ja UPM on sentään esimerkillinen yhteiskunnan palvelija, joka on pitänyt aina hyvää huolta työntekijöistään.

SAK-laiset ammattiliitot ovat Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja ja veronkiertäjä, kun naurussasuin nostaa verottomia osinkoja, vaikka ei ole siihen oikeutettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu