Länsimaisessa ajattelussa on vakiintunut käsitys, ettei MILLÄÄN PERUSTEIN raiskaus ole hyväksyttävämpi, ei myöskään raiskatun esiintymisellä, olipa hän sievästi tai kornisti pukeutunut tai alasti.
Kaikkia RAISKAAJIA on meikäläisen käsityksen mukaan käsiteltävä YHDENMUKAISESTI siihen katsomatta, mitä alkuperää he ovat ja minkälaisen kasvatuksen ja koulutuksen he ovat saaneet, yksinomaan TEKOJEN LAADUN mukaan.
Oikeusministeri esitteli - jopa hymyssä suin - lakiehdotuksen, joka muka siirtää raiskauksen painopisteen SUOSTUMUKSEN pohjalle. Ketunhäntänä oli ehdotukseen piilotettu siten, että raiskaajan yksilölliset ominaisuuden olisi otettava huomioon ymmärrettävyystekijöinä.
Haluaako raiskattu sellaista lakia, joka erottelee raiskaajia jo lähtökohtaisesti eri luokkiin? Raiskauksessa ei ole nähtävissä lieventäviä tekijöitä. Raiskaus on aina ankara rikos. 🌹👀

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vapaa-ajattelu turmelee 2.Samuelin kirja:
13
Suomessa noudatetaan Suomen lakia. 🌹👀