- vai vaikuttaako se mitään? Varmaan huippu-urheilijan yksilöllinen kunnianhimo ja tahdonvoima vaikuttaa eniten ja tietenkin fyysinen lahjakkuus, joka tulee geeneistä. Isänmaallisuudella voi kuitenkin olla suurempi merkitys kuin nyky-Suomessa halutaan myöntää.
Suomen kansainvälinen urheilumenestys on laskenut tasaisesti jostain 1970-luvulta lähtien. Syyksi mainitaan useimmiten, että se johtuu vain siitä, että Suomi on pieni maa ja urheiluun on tullut mukaan niin paljon uusia maita. Se ei kuitenkaan selitä sitä, että miksi muissa pohjoismaissa ei näy samaa alaspäinmenoa eikä sitä, miksi Suomen suuruusluokkaa olevat tai Suomea pienemmätkin maat menestyvät nykyisin vanhaa urheilumaata, Suomea paremmin. Esittäisinkin väitteen, että syy miksi Suomi on pärjännyt Norjaa ja ainakin suhteellisesti myös Viroa huonommin on semmoinen kuin "kansallishäpeä". Kansallishäpeä on omatekemäni nimitys Suomelle tyypillisestä ilmiöstä. Vastaavaa en ole havainnut missään toisessa maailman maassa. Suomessa tietyn aatesuunnan kannattajat ovat mielestäni lietsoneet vijhaa ja halveksuntaa omaa maata ja sen kansaa kohtaan. Näinä aikoina se on synnyttänyt Suomessa henkisen polarisaation, joka näkyy Suomessa vahvemmin kuin missään muussa Euroopan demokraattisessa maassa. Polarisaation jyrkkyys on Suomessa samaa luokkaa kuin Yhdysvalloissa joskin eri syystä. Suomessa polarisaatio on kärjistynyt kun lietsottu kansallishäpeä on synnyttänyt vastareaktion. Täällä Suomi24 palstoilla se näkyy todella räikeänä.
Miten se isänmaallisuus kontra kansallishäpeä sitten voisi korreloida huippurheilun kanssa? Pekingin olympialaisissa Suomen sijoitus mitalitilastossa on 16, Norjan sijoitus on 1. ja Ruotsinkin 5. Suomen menestys oli Niskasten ja lätkäjoukkueiden varassa, mistä se kertoo? Se voisi kertoa siitä, että Suomessa on tiettyjä henkisiä saarekkeita, joissa kansallishäpeä ei vaivaa. Lätkäjoukkueissa on tämä leijonahenki, joka ehkä suojaa kansallishäpeän virukselta. Samankaltainen suoja on Niskasilla ja muita menestyvillä suomalaisilla huippu-urheilijoilla. Esittämäni kysymyksen voikin kääntää toisin päin: Miten kansallishäpeä vaikuttaa haitallisesti kansalliseen urheilumenetykseen ja yksittäisten urheilijoiden menestymiseen? Niskasten ja lätkänpelaajien urheilumenestys on luonnollisesti heidän itsensä saavuttamaa ja kovan ponnistelun takana, Huippu-urheilu on kuitenkin erittäin herkkä juttu. Pienetkin asiat voivat vaikuttaa siihen tuleeko urheilijasta Iivon tai Kertun kaltainen menestyjä vai jääkö hän vain yhdeksi hyväksi urheilijaksi monen muun joukossa.
Ihminen on henkinen kokonaisuus ja kokonaisuuteen kuuluu myös sosiaalisuus. Isänmaallisuus on parhaimmillaan rakentava ja voimaannuttava sosiaalinen tunne, kansallishäpeä taas on repivä, hajottava ja heikentävä tunne. Se sama repivä polarisaatio, joka näkyy räikeänä ihmisten välillä näillä palstoilla voi myös vaikuttaa repivästi ihmisyksilöiden pään sisällä niin, että heistä ei voi tulla menestyviä huippu-urheilijoita. Myönnän, että väite on provosoiva, mutta mielestäni ei mahdoton.
Miten isänmaallisuus vaikuttaa urheilumenestykseen?
Anonyymi
0
73
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1076156Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370