Suomen poliitiikot ja viranhaltijat

Kyllä suomessa riittää rahaa eduskunnan ,hallituksen työntekijöiden ja kaikkien heidän assistenttiensa palkkoihin ,ateriaetuihin, taksikuluihin sekä näytti vaaleissa ole maskeeraajat ja kampaajat palkattuina että olivat kauniita vaalituloksien päivityksissä.
MYÖS VIRANHALTIJAT YLIVIIKARISTA alkaen ymmärtävät käyttää virkaansa kaiken mahdollisen hyödyntämiseen koko perheen ja sukulaisten kesken ja kansa maksaa lisää veroja ja verojen nousun myötä omat kotitalouden menot kasvaa moneen kertaan mitä esimerkikis indiksekorotukset on vaikkapa eläkkeissä.
Hyvinvointivaltion eläkeläiset miettivät pystyvätkö ostamaan lääkkeensä jamilloin pääsee leipäjonoon odottamaan jos jaksavat mennä.
Tilintarkastajat ovat tietoisia näistä vilpeistä mutta nauttivat niin hyvän palkanlisän ettei kannata paljastaa näitä väärin käytöksiä.
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Katos kun itse päättää omista palkoista, etuuksista ym niin mikäs siinä, otetaan kaikki pois jopa marinin aamiasraha kuussa 900 e??? Eipä kukaan muu saa aamiasrahaa sentin senttiä.

Hyvä kiristää ihmisiäkun on valtaa päättää. Mitää eivät eduskuntalaiset maksa, ei verjoja ei matkakuluja ei asumista ei yhtään mitään, kaikki on ilmaista ja siihen tulee vielä rahaa päälle!

Lomat on pulivuotta kesälomaa ja toinen puoli vuotta joululomaa... siitäkin saavat verotonta palkkaa. 500 e kk saava eläkäinen maksaa heidän laskunsa ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kyllä suomessa riittää rahaa eduskunnan ,hallituksen työntekijöiden ja kaikkien heidän assistenttiensa palkkoihin ,ateriaetuihin, taksikuluihin sekä näytti vaaleissa ole maskeeraajat ja kampaajat palkattuina että olivat kauniita vaalituloksien päivityksissä.
MYÖS VIRANHALTIJAT YLIVIIKARISTA alkaen ymmärtävät käyttää virkaansa kaiken mahdollisen hyödyntämiseen koko perheen ja sukulaisten kesken ja kansa maksaa lisää veroja ja verojen nousun myötä omat kotitalouden menot kasvaa moneen kertaan mitä esimerkikis indiksekorotukset on vaikkapa eläkkeissä.
Hyvinvointivaltion eläkeläiset miettivät pystyvätkö ostamaan lääkkeensä jamilloin pääsee leipäjonoon odottamaan jos jaksavat mennä.
Tilintarkastajat ovat tietoisia näistä vilpeistä mutta nauttivat niin hyvän palkanlisän ettei kannata paljastaa näitä väärin käytöksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu