Pelimiehen tunnusmerkit?

On niin helppo aloittaa (taas jälleen kerran) uusi keskustelu samasta kuluneesta aiheesta.

Ehkä kannattaa jättää kaikki iskevät miehet rauhaan ja keskittyä iskemään itse miehiä. Mutta kai tämä on absurdi ajatus naiselle. Itse en miehenä sitä pahalla näkisi, vaikka välillä minua tultaisiin iskemään (okei, kaksi kertaa tämä ihme on tapahtunut).

On meitä miehiä olemassa, jotka ovat ottaneet opiksi, että iskeminen vaikuttaa aina seksin nälkäiseltä vonkaukselta (lue: pelkään iskemistä ja sen tuomaa statusta sikana).
Eikä se tarkoita, että minä ja muut, jotka emme iske olisimme stereotyypin mukaisia nörttejä, vaan yksinkertaisesti ujoja. Itse Olen käynyt baarissa varmaan 200 kertaa, joista ehkä 50 kertaa olen ryypännyt (muulloin yleensä kuskina). Eli sekään ei ole syynä, että olisin aina perskännissä (juominen ei ole minulle siis itseisarvo baariin mentäessä). Itse en silmäpeliä selvempää merkkiä uskalla antaa (sehän olisi jo iskemistä). Sekään ei ole monesti ongelma, että minua pitäisi jonnekkin nurkkapöytään tulla iskemään, vaan monesti käyn (myös selvinpäin) tanssilattialla.

Luulen, että saisin nais-seuraa baarista, jos sitä tosissaan tarvisin (halu on eri asia), mutta pelko on suuri ja seksin tarve ei ole suuri (vaikea olla addiktoitunut johonkin, jota ei ole saanut). Iskevät miehet sitä taas usein ovat saaneet ja siksi he sitä usein tarvitsevat.

Mitä tällä halusin sanoa on (omaa etua ajatellen tietenkin), että on hyviä ja hauskoja miehiä, joita naiset ei tapaa, koska me emme ujoudessamme uskalla teitä iskeä. Varmaa on myös se, että me olemme varmasti myös luotettavempia, kuin jo muutaman kerran seurustelleet. Ehkä minullakin kypsyyden kasvaessa kuparinen menee joskus rikki ja silloin en tiedä, vaikka minustakin tulisi pettävä mies. Nyt en pettävää luonteenpiirrettä näe, mutta piilossa on ollut kahdenkeskeinen seksikin.

Wenegar kirjoitti:

Ehkä kannattaa jättää kaikki iskevät miehet rauhaan ja keskittyä iskemään itse miehiä. Mutta kai tämä on absurdi ajatus naiselle. Itse en miehenä sitä pahalla näkisi, vaikka välillä minua tultaisiin iskemään (okei, kaksi kertaa tämä ihme on tapahtunut).

On meitä miehiä olemassa, jotka ovat ottaneet opiksi, että iskeminen vaikuttaa aina seksin nälkäiseltä vonkaukselta (lue: pelkään iskemistä ja sen tuomaa statusta sikana).
Eikä se tarkoita, että minä ja muut, jotka emme iske olisimme stereotyypin mukaisia nörttejä, vaan yksinkertaisesti ujoja. Itse Olen käynyt baarissa varmaan 200 kertaa, joista ehkä 50 kertaa olen ryypännyt (muulloin yleensä kuskina). Eli sekään ei ole syynä, että olisin aina perskännissä (juominen ei ole minulle siis itseisarvo baariin mentäessä). Itse en silmäpeliä selvempää merkkiä uskalla antaa (sehän olisi jo iskemistä). Sekään ei ole monesti ongelma, että minua pitäisi jonnekkin nurkkapöytään tulla iskemään, vaan monesti käyn (myös selvinpäin) tanssilattialla.

Luulen, että saisin nais-seuraa baarista, jos sitä tosissaan tarvisin (halu on eri asia), mutta pelko on suuri ja seksin tarve ei ole suuri (vaikea olla addiktoitunut johonkin, jota ei ole saanut). Iskevät miehet sitä taas usein ovat saaneet ja siksi he sitä usein tarvitsevat.

Mitä tällä halusin sanoa on (omaa etua ajatellen tietenkin), että on hyviä ja hauskoja miehiä, joita naiset ei tapaa, koska me emme ujoudessamme uskalla teitä iskeä. Varmaa on myös se, että me olemme varmasti myös luotettavempia, kuin jo muutaman kerran seurustelleet. Ehkä minullakin kypsyyden kasvaessa kuparinen menee joskus rikki ja silloin en tiedä, vaikka minustakin tulisi pettävä mies. Nyt en pettävää luonteenpiirrettä näe, mutta piilossa on ollut kahdenkeskeinen seksikin.

edelleenkin miehen tehtävä on elämässä kasvaa ja jos naisen kanssa suhdetta haluaa oppia huomioimaan tämä kauniisti, tekeekö se vain toisten silmissä hänet pelimieheksi, eikö hän voi aivan oikeasti haluta löytää itselleen ihminen, keinot ovat vain erinlaiset, kuin muilla. ja entä jos "ei pelimies" vain kadehtii tätä hänen löytämäänsä kykyä, ei sille kyllä varmaan molemmille löytyy ottajansa, sillä onhan meitä naisiakin monenlaisia. Se tässä niin raivostuttavaa on, kun kukaan oikea pelimies ei uskalla täällä puolustaa itseään.

nainen kirjoitti:

edelleenkin miehen tehtävä on elämässä kasvaa ja jos naisen kanssa suhdetta haluaa oppia huomioimaan tämä kauniisti, tekeekö se vain toisten silmissä hänet pelimieheksi, eikö hän voi aivan oikeasti haluta löytää itselleen ihminen, keinot ovat vain erinlaiset, kuin muilla. ja entä jos "ei pelimies" vain kadehtii tätä hänen löytämäänsä kykyä, ei sille kyllä varmaan molemmille löytyy ottajansa, sillä onhan meitä naisiakin monenlaisia. Se tässä niin raivostuttavaa on, kun kukaan oikea pelimies ei uskalla täällä puolustaa itseään.

Todellinen pelimies ei puolusta itseään.Tiedätkö miksi?
Sen vuoksi koska se tietää,että pelimiehenä olo ei ole mikään ylpeyden aihe.Naisia on erilaisia samoin kun miehiä mutta raivostuttavaa on se kun jotkut vieläkin kuvittelee,että monet kokemukset rikastuttaa.Sitä ne ei tee.
Järvi ei ehkä kulu soutamalla mutta,liika pelaaminen tyhjentää ihmisen.

pelissä kirjoitti:

Todellinen pelimies ei puolusta itseään.Tiedätkö miksi?
Sen vuoksi koska se tietää,että pelimiehenä olo ei ole mikään ylpeyden aihe.Naisia on erilaisia samoin kun miehiä mutta raivostuttavaa on se kun jotkut vieläkin kuvittelee,että monet kokemukset rikastuttaa.Sitä ne ei tee.
Järvi ei ehkä kulu soutamalla mutta,liika pelaaminen tyhjentää ihmisen.

elikkä pelimies häpeäisi tekojaan tavallaan? Totuus on, että jokainen ihminen häpeää jotain joskus, ei se tee kenestäkään huonompaa(tai parempaa)mutta kun sen häpeän pystyy tunnustamaan itselleen ja läheisilleen, niin elämä on mahtavaa. Tekisikö pelimies siis ratkaisunsa siksi, että joku on joskus satuttanut syvältä?(ehkä äiti tai joku muu nainen?) Nämä ajatukset heräsivät minussa siksi, että jotain samanlaista olen kokenut elämässä itsekin toki toisinpäin. Ja siksi tiedän tai tunnen, että juuri pelimiehellä on suuri sydän yhtä herkkä kuin minun. Liika pelaaminen kyllä kuluttaa, mutta oman totuuden löytäminen peloittaa. Osuinko mitenkään lähelle?

nainen kirjoitti:

elikkä pelimies häpeäisi tekojaan tavallaan? Totuus on, että jokainen ihminen häpeää jotain joskus, ei se tee kenestäkään huonompaa(tai parempaa)mutta kun sen häpeän pystyy tunnustamaan itselleen ja läheisilleen, niin elämä on mahtavaa. Tekisikö pelimies siis ratkaisunsa siksi, että joku on joskus satuttanut syvältä?(ehkä äiti tai joku muu nainen?) Nämä ajatukset heräsivät minussa siksi, että jotain samanlaista olen kokenut elämässä itsekin toki toisinpäin. Ja siksi tiedän tai tunnen, että juuri pelimiehellä on suuri sydän yhtä herkkä kuin minun. Liika pelaaminen kyllä kuluttaa, mutta oman totuuden löytäminen peloittaa. Osuinko mitenkään lähelle?

Olet romantikko ja haaveilija.Se on sinulle eduksi,mutta asiat ei ole näin yksioikoisia.

Jokaisella tietenkin on omat syynsä omiin käyttätymismalleihinsa mutta tuskin niihin on olemassa mitään yhtä tai kahta syytä tai seurausta mistä se kaikki johtuu.Taitaa moni vaan elää elämäänsä siinä putkessa johon on ajautunut ja tuskin aina itsekään tietää mitä aukkoa missäkin kohtaa yrittää itsessään täyttää toiminnallaan.

pelissä kirjoitti:

Olet romantikko ja haaveilija.Se on sinulle eduksi,mutta asiat ei ole näin yksioikoisia.

Jokaisella tietenkin on omat syynsä omiin käyttätymismalleihinsa mutta tuskin niihin on olemassa mitään yhtä tai kahta syytä tai seurausta mistä se kaikki johtuu.Taitaa moni vaan elää elämäänsä siinä putkessa johon on ajautunut ja tuskin aina itsekään tietää mitä aukkoa missäkin kohtaa yrittää itsessään täyttää toiminnallaan.

ole aina niin kuin ajattelee. Toki olen romantikko ja haaveilija, mutta pohjalla myös vankat elämänsäännöt. Mutta ajattelen kaikista ihmisistä, niin, että kaikki me lopulta olemme hyvin samanlaisia samankaltaisine tunteineen(psykopaatteja en laske joukkoon) raamatussakin sanotaan,(en ole uskovainenkaan) että rakasta lähmmäistäsi kuten itseäsi, sen opin olen kääntänyt niin, että kun rakastan lähimmäistäni, niin saan sen välittämisen moninkertaisena takaisin, se pätee aina uudelleen ja uudelleen.Olen itsekäs saan itselleni juuri mitä haluan. En vain voi uskoa, että olisi joku kuka ei haluaisi suurinpiirtein samanlaisia elämän nautintoja läheisiltään saada, joku kuka haluaisi heittäytyä todellisesta nautinnosta pois. Itsestäni tiedän olleen aikoja kun olin epävarma itsestäni en uskonut kai olevani kaiken tämän arvoinen. Jymähtää voi matkan varrelle varmaan moni tekee niin ei oma tie koskaan yksinkertainen ole. Mutta siis nautintoa en toiselle antaisi, jos en itse olisi ensin valmis sitä ottamaan vastaan, sillä vasta silloin voin sitä antaa toiselle moninverroin takaisin. Höperöä ja soveltuikohan tämä nyt tähän tämän jälkeen, en vain voi uskoa, että pelimiehen toiveet elämästä olisivat erinlaiset kuin muidenkaan, tie löytää se mitä todella haluaa vaan voi olla toisilla itsestään selvää, joku muu kompuroi pahasti, toki se mitä lopulta haluaa saada vaihtelee ihmisillä. Joku haluaa lapsia joku taas ei halua, tässäkin kyl voisin ajatella, et ihmisen sisäinen kello haluaa niitäkin vaikka aivot muuta päättäisi. Ihminen on eläin sitä johdattaa tietyt vaistot.
Ja kiitos kun sanoit romantikoksi on kivaa kun joku sanoo kauniisti.