Rokotevastaisen elämä: kaksi vuotta peräkammarissa

Johan siinä mieli katkeroituu ja alkaa selittelemän valintaansa itselleen, onhan se surkeaa kun huomaa kaksi vuotta elämästään valuneen peräkammarissa piileskelyyn. Vaikea on myöntää erehtyneensä.

Ensin piti pelätä koronaa ja sitten kun rokote vapautti ihmiset liikkumaan, olikin joku nettigöbbels-foliohattu jo onnistunut manipuloimaan peräkammarin poikaa ja ottanut pienistä palleista otteen.

Nyt tulee katkeraa tilitystä kun ei voi myöntää että kaksi vuotta ole uskaltanut tehdä muuta kuin selailla nettiä ja runkaaminen on ollut ainoa huvi.

Minä otin rokotteet ja olen jo pitkään ollut maassa jossa varjoisalla kadulla oleva lämpömittari näyttää 18°C juuri nyt. Mutta minäpä tein itsenäisen ratkaisun ihan omista lähtökohdistani. Ei ole katkeruutta eikä ole tarvetta pelotella järjellisen ratkaisun tehnyttä väkeä spämmitutkimuksilla.
1764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olen liikkunut siellä missä olen halunnut. En ole ottanut rokotteita, eikä kukaan 6-henkisessä perheessä, kaikki jo aikuisia, ole rokotteita ottanut. Koronaa ei ole kukaan perheestä sairastanut. Yli puolet niistä sukulaisista jotka on rokotettu, on sairastanut koronan.

Äänestä
  • Mutta teillä on mielenterveysongelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta teillä on mielenterveysongelmia.

    Näin täytyy todeta suvusta, koska yli puolet siitä on ottanut rokotteen.

    Äänestä

  • Olet liikunut missä olet halunnut, mutta halusi on jäänyt jääkaapin, tv:een ja tietokoneen välille. Tai mitä nyt välillä poikkeat jonkun perheenjäsenesi vuoteessa kyläilemässä.

    Ne koronaan sairastuneet sukulaiset ovat varmaan liikkuneet vähän muuallakin, ja kyllähän koronan saa jos menee ihmistungokseen sisätiloihin. Ihan kuten minkä tahansa flunssataudin esim.

    Äänestä

  • En ole ottanut koronarokotteita ja olen elänyt täysin normaalia elämää. Marraskuussa kävin Espanjassa, Benalmadenassa kahden viikon matkalla ja sinne piti olla negatiivinen koronatesti. Tämän sai Finnairin toimistolta (65e) ja Suomeen tullessa Fuengirolan lääkäriasemalta (40e).Mitään muuta haittaa en ole toistaiseksi huomannut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet liikunut missä olet halunnut, mutta halusi on jäänyt jääkaapin, tv:een ja tietokoneen välille. Tai mitä nyt välillä poikkeat jonkun perheenjäsenesi vuoteessa kyläilemässä.

    Ne koronaan sairastuneet sukulaiset ovat varmaan liikkuneet vähän muuallakin, ja kyllähän koronan saa jos menee ihmistungokseen sisätiloihin. Ihan kuten minkä tahansa flunssataudin esim.

    Kuvitteletko olevasi joku Jumala joka tietää minua paremmin, missä olen halunnut liikkua ja missä olen liikkunut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta teillä on mielenterveysongelmia.

    Ei rokotevastaiset koronaa pelkää. Ne jotka ovat ottaaneet kaikki rokotteet jotka ovat saaneet, pelkäävät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei rokotevastaiset koronaa pelkää. Ne jotka ovat ottaaneet kaikki rokotteet jotka ovat saaneet, pelkäävät.

    Paskat housuissa on rokottamattomat pelänneey kun heillä ei ole edes sitä vähäistä suojaa jonka rokote antaa.

    Vai tarkoitatko etyä ihan ajatuksen voimalla korona ei tartu? Onko joku kaltaisesi sanonut niin? Ehkä hän esitti jopa linkin tutkimukseen, jossa sanottiin
    "Korona ei tartu jos kieltäytyy rokotteesta."

    Koronan tartuntamekanismi on sama kuin kausi- ja muilla flunssilla. Se tarttuu jos on tarttuakseen, ja rokottamattomaan erityisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvitteletko olevasi joku Jumala joka tietää minua paremmin, missä olen halunnut liikkua ja missä olen liikkunut?

    Jumalalle et uskaltaisi valehdella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole ottanut koronarokotteita ja olen elänyt täysin normaalia elämää. Marraskuussa kävin Espanjassa, Benalmadenassa kahden viikon matkalla ja sinne piti olla negatiivinen koronatesti. Tämän sai Finnairin toimistolta (65e) ja Suomeen tullessa Fuengirolan lääkäriasemalta (40e).Mitään muuta haittaa en ole toistaiseksi huomannut.

    Suostuit sitten lammas maksamaan satkun testeistä?

    Äänestä

pitää paikkaansa, mutta ikä suojelee baarit ja naiset ja massa tapatumat jäävät väliin,

Äänestä

Peräkammari kaipaa perusteltua määritystä, muuten ihan aivoihinsa kustua sumua aloitus.
Terveisin.se on neiti nakkipaketit vielä marketissa hyllyllä, mille jauhoisen paskasi sanelit, että mietippäs piikkis, pusu.
Hymyile
Näin
:)
Rauhallista illanjatkoa, turvallista.
https://m.youtube.com/watch?v=jwF53CMOEYI

Äänestä

Olen mennyt siellä missä menen. Nämä pellerajoitukset ei ole vaikuttaneet elämääni. On täällä kädestävietävää porukkaa. Mikä myötähäpeä ….

Äänestä
  • Lisäys: piikit voi työntää kaatopaikalle ….

    Äänestä

  • Sama juttu! Päinvastoin, tuntuvat eniten pelkäävän nuo vaippa naamalla kulkevat rokotetut.
    Kumman aggressiivisia ja valehtelevia nämä rokotetrollit. Miksi vihata rokottamattomia? En minäkään vihaa rokotettuja, päin vastoin olen surullinen että varoituksista huolimatta menivät ja ottivat petospiikin. Rukoilen ettei niistä mitään pidempikestoisempaa pahaa aiheudu, mutta merkit ovat huonot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama juttu! Päinvastoin, tuntuvat eniten pelkäävän nuo vaippa naamalla kulkevat rokotetut.
    Kumman aggressiivisia ja valehtelevia nämä rokotetrollit. Miksi vihata rokottamattomia? En minäkään vihaa rokotettuja, päin vastoin olen surullinen että varoituksista huolimatta menivät ja ottivat petospiikin. Rukoilen ettei niistä mitään pidempikestoisempaa pahaa aiheudu, mutta merkit ovat huonot.

    Mistä "varoituksista"? Foliohattupäiden vouhotuksistako puhut?
    Yritä kertoa asiasi uudestaan, koeta myös saada pois tuo tekstistä kumpuava katkeruus siitä, että oikeasti et ole uskaltanut liikkua oikein missään, vaan ruokatarpeetkin olet tilannut kotiovelle.
    Jatka vaan rukoilua, jos saat siitä mielenrauhaa. Muutq hyötyä siitä ei ole.

    Äänestä

Monet rokotetut ovat paniikissa alkaneet juomaan kusta, kun on alkanut henki pihiseen siihen malliin, että tuntuu siltä kuin kylymä pieru olisi tuloillaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Johan siinä mieli katkeroituu ja alkaa selittelemän valintaansa itselleen, onhan se surkeaa kun huomaa kaksi vuotta elämästään valuneen peräkammarissa piileskelyyn. Vaikea on myöntää erehtyneensä.

Ensin piti pelätä koronaa ja sitten kun rokote vapautti ihmiset liikkumaan, olikin joku nettigöbbels-foliohattu jo onnistunut manipuloimaan peräkammarin poikaa ja ottanut pienistä palleista otteen.

Nyt tulee katkeraa tilitystä kun ei voi myöntää että kaksi vuotta ole uskaltanut tehdä muuta kuin selailla nettiä ja runkaaminen on ollut ainoa huvi.

Minä otin rokotteet ja olen jo pitkään ollut maassa jossa varjoisalla kadulla oleva lämpömittari näyttää 18°C juuri nyt. Mutta minäpä tein itsenäisen ratkaisun ihan omista lähtökohdistani. Ei ole katkeruutta eikä ole tarvetta pelotella järjellisen ratkaisun tehnyttä väkeä spämmitutkimuksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu