Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) 22.2.2022 julkistamat tammikuun työttömyysluvut ovat ikävää luettavaa. Ne kertovat työttömyyden kasvaneen vuoden 2021 alusta, jolloin koronapandemia alkoi rajoituksineen.
TEMin tilastojen mukaan tammikuun lopussa oli 406 000 työtöntä. Heistä Kelan ja työttömyyskassojen päivärahaa sai yhteensä 328 000.
Pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt rajusti ja siitä kärsivien määrä oli tammikuun viimeisenä päivänä 106 000. Kokoaikaisesti lomautettuja oli vielä lähes 30 000, vaikka yhtiöille on kipattu miljardikaupalla ilmaista rahaa.
Yhdysvaltojen ja EU:n Venäjä-vastaiset talouspakotteet ja niiden vastapakotteet merkitsevät iskua Suomen taloudelle ja sen seurauksena lisää työttömyyttä, lomautuksia ja pätkätöitä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Koronapandemia kylläkin alkoi loppuvuodesta 2019.