Se mitä oli, oli mukavaa ja kivaa. Lämmin muisto on parempi kuin katkeruus ja ärsytys. 😄😊
Juu. Antaa olla.
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jätetään tää nyt tähän.
On se mutta ei kielilleen ja vihoilleen mitteen voi.
Mä luulen, ettei tämä näe ennee onnellista päivee.
Toisista tai kolmansista en tiedä ennee.
Minä en silti ymmärrä mikä pojissa on vikano,,,,
En vain halua nähdä ennee ketteen.
Ei minua tunneta .
Ei jaksa ennee pittee yhtä kenenkään kanssa, mutta sen mie sanon että se mikä on toiselle nyt sitten automaattista((hyi🥱😭😟😕),sua minulle vain pahan olon aikoon.
Tekis mieli kiskoo piät irti kaikilta.
Oma piä on ruma.
Oli se jo kolmekymmentävuotta sitten.
En lisännyt tähän paljon mitteen.
Hirveästi oli asioo ja on, olin elänyt jo vuotta viisi ,,,,
Ei älä jätä yksin tänne. En kestä sitä taas.
Käynyt aiemmin? Kuinka kauan sitten?
Ei merkitystä. Ei hän jäänyt viimeksikään. Vaikka se rikkoi minut.
Samaa mieltä. Onneksi näin päin. Minulla oli vähän huonot hetket siinä yhdessä välissä.
En halunnut sellaista. Oli pelkästään sun valinta. Ei pidä päättää asioista yksin.
Kyllä joissakin tilanteissa saa itse yksin tehdä päätöksen jos tuntee ahdistusta ja stressiä johonkin ihmiseen liittyen. Silloin se ihminen on täysin väärä itselle. Elimistö osaa kertoa hyvin sen kenen kanssa voi olla tekemisissä ja kenen kanssa ei ja sitä on syytä kuunnella.
Tarkoitan kaiken aloittamista. Kun toinen ei välttämättä halua mitään love story juttua.
En minäkään halua nyt love story juttua kenenkään kanssa. Mutta haluan viettää aikaani minulle jo hyvin tuttujen ihmisten kanssa. Lovestoryn aika on sitten myöhemmin, kun on jaksamista tutustua uuteen ihmiseen. Tai sitten ei koskaan jos ei sopivaa löydy, tai ei tule sellaista tunnetta että tarvitsee rakkausuhteen. Minulla on se tilanne, että olen ollut kauan hyvin väsynyt monesta syystä johtuen ja siksi en kertakaikkiaan halua yhtään uutta ihmistä elämääni. Ahdistaa todella paljon edes ajatella sellaisen aloittamista. Tutut kauan tuntemani tuovat iloa ja hyvää mieltä.
En tiedä mistä sinulle tulee lämmin muisto, mutta minulle se tulee niistä vuosista kun lapset olivat pieniä ja niihin vuosiin liittyneistä ihmisistä.