Elämän kanssa ei kannata temppuilla, siinä jää aina toiseksi, myös Hitlerin kohtalo todistaa vastaansanomattomasti tuon tosiasian. Samoin nl:n kaatuminen tapahtui sen vuoksi että nl yritti elää elämänvastaista elämää. Siinä jää aina toiseksi !!!
Ja niin käy myös Putinille, ei mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana tai yleensäkään edes selvitä.
Tuosta asiasta on liikaa esimerkkejä.
Toivottavasti saa kohtalonsa n. puolen vuoden sisällä. Niin ei ehdi tappaa liikaa viattomia ihmisiä.
Ja niin käy myös Putinille, ei mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana tai yleensäkään edes selvitä.
Tuosta asiasta on liikaa esimerkkejä.
Toivottavasti saa kohtalonsa n. puolen vuoden sisällä. Niin ei ehdi tappaa liikaa viattomia ihmisiä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voi selvitä hengissä, mutta kukaan ei enää halua istua hänen kanssaan samaan pöytään. Sen verran rankkaa kusetusta ollut hänellä.
Sama kohtalo odottaa kuin Saddam Husseinia.
Lukasenkko menetti kasvonsa ja kuiskaili Putinin korvaan sotaisia asioita. Luulisi että Putin olisi tietoinen Lukan noloudesta ja halusta kostaa kelle vaan, että voisi pitää työnsä. Omituista olisi, jos Putin tekisi itsestään yhtä epäonnistuneen mitättömyyden kun valkovenäjän pressa.
Jos tekee saman kuin Hitler, niin maksaa kyllä vaivan.
Sitä saa mitä tilaa
Miehittäjille on aina käynyt huonosti.
Смерть русскому оккупанту!
Putlerin valtakauden loppu lähenee.
Minä suren Ikrainalaisten puolesta. Viattomat ihmiset saa saman kohtalon kun HITLERIN JUUTALAISET. Koettakaa nyt saada se diktatuuri hengiltä, ennen kuin syntyy maailmansota.
Rakastan elämää 75v.ukki
Hitlerin joukkoja ja välineitä löytyy maasta vielä tänäkin päivänä:
https://www.youtube.com/watch?v=JWb7KixNx8w
Ukrainan sota on ainakin rikastanut nasujen mielikuvitusta. Koko elämä on mennyt puolivaloilla nahjustellen, mutta nyt vihdoinkin on saatu aivot aktivoitumaan.