Venäjä uhkaa Suomea ja Ruotsia sotilaallisesti?

Jos liitymme natoon.Korkealta taholta tullut uhkaus.
2977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Olisi ajatellut ennen, kuin hyökkää Ukrainaan.

Äänestä

Ja vielä enemmän jos emme liity.

Äänestä

Uhkaaminen loppuu sillä sekunnilla kun nimet Nato jäsenkirjassa.

Äänestä
  • Kyllä, suomalaisten heikkous henkisesti miksi olemme edelleen ulkona missä muut tervee euroopan maat ovat.!

    Ruotsi jäi ulkopuolelle suomen voimakkaan lobbauksen takia, suomesta höpötettiin pelokkaana poliitikkojen toimesta pitkään ja saatiin ruotsin kanta pysymään.

    Äänestä

Haluavat kontrolloida meitä.
Vapaus tarvitsee natoa.

Äänestä
  • Venäjä on puhunut näin 1950 luvulta naton alkuvuosista lähtien poliitikoille. Ei voi olla vaikuttamatta ja sitten kun tietää suomalaisen mielenlaadun ja ehkä huonon itseluottamuksen monilla! Lisätään vielä venäjämielisten määrä.

    "Mitä muut ajattelee" se on täältä

    Tässä tulee niitä syitä joista on esim koko media hiljaa suomessa edelleen 2022. Vaikuttanut lapsiin ja suomeen kauan.

    Äänestä

Nyt pitäisi liittyä, kun Putleri on sitonut joukkojaan Ukrainsn invaasioon.
Saisimme vähän tasoitusta jos käyvät päälle.

Äänestä

> Jos liitymme natoon.Korkealta taholta tullut uhkaus.

Niin korkeaa tahoa ei Venäjältä löydykään, että Suomi olisi enää valmis niitä höpinöitä kuuntelemaan.

Luottamuksemme on petetty. Emme voi Suomessa enää jatkaa neutraliteetin ja liittoutumattomuuden tiellä, tuli millaisia Venäjän uhkauksia tahansa.

Suomi on tiellä kojti NATO:a. Sen tien sinne siloitti Vladimir Putin.

Äänestä

Nato tuo turvan Venäjää vastaan. Onnitelkoot Putin itseään Suomen tulevasta Nato-jäsenyydestä.

Äänestä

Kukaan Suomessa ei enää luota tuon ilmeisistä eturauhasvaivoista kärsivän kalsarimyrkyttäjän jorinoihin. Suomi Natoon!

Äänestä

Sama on jatkunut 1950 luvulta on suomen poliitikot sairastuneet.

Nyt perkele herätys ja natoon. Suomi tervehtyy tästä nato tilasta jonka venäjän painostus aiheuttanut.

Äänestä

Siksi Suomen ja Ruotsin tulee viipymättä liittyä NATO:oon.
Ovatko venäläiset poliitikot todellakin niin hölmöjä, etteivät tiedä, miten suomalaiset vastaavat kiristykseen ja uhkailuun? Ilmeisesti he ovat itse niin peloteltuja, että uskovat muidenkin pelkäävän.

Äänestä

Onko hyvä suomalainen kermajuusto loppu, kun noin laittaa Mariaa kiukuttamaan?...jaa mutta ruplahan se rusahdellen romahteli.... Loppu maksuvalmius tatjaanalta?

Äänestä

No ei kovin korkealta, pieni rakettimies on pieni.

Äänestä

Ei Natoon
Ei miinoja

Ensimmäinen johtaa invaasioon
Toinen vai estää Venäjää hyökkäämästä, ellei niillä ole keinoja niiden eliminoimiseksi. Venäjän alaisuudessa voimme yrittää päästä eroon pakkoruotsista, tilalle tullen pakkovenäjä, joka on erityisen hyödyllinen laajuudessaan ja mahdollistaa laajemman elämän koko Unionin alueella, ja jopa luopumisen Suomen kielestä. Turvatakuut ovat varmat. Elämä paranee paljon, ja eläkkeellä voi parhaassa tapauksessa elää ruhtinaallista elämää Venäjällä.
Jos taas olisimme Natossa (ei tule onnistumaan, ja venäjän salainen kumppani Saksa ei Suomea hyväksyisi), joutuisimme sotaan Venäjän imperiumia vastaan, varmoin häviöin, sen sijaan, että olisimme voittajien puolella Euraasian valtiaina.

Äänestä

Olemalla nato liiton ulkopuolella olet venäjän puolella jonka myös venäjä painostaa allensa ja sellaiseen maahan hyökätä!

Äänestä

Ja linkki tietysti puuttuu.

Ketjun otsikoksi kuuluisi "Juutalaisia ja heidän valheitaan"...

Äänestä

Tarja Halosen mielipide just nyt olisi muikeaa kuunneltavaa, sillä se Venäjän ulkoministeriön virallinen twiitti oli aika kylmäävä.

Äänestä

Lainaus:"Venäjä+uhkaa+Suomea+ja+Ruotsia+sotilaallisesti,jos+liitymme+natoon.Korkealta+taholta+tullut+uhkaus."Mitähän+tärkeää+asiassa+jätetään+kertomatta+???Venäjän+näkökumasta+Suomi+ON+JO+NATOn+jäsen+!Suomalaiset+itse+eivät+asiaa+näin+miellä,+koska+Suomi+ei+ole+NATOn+täysjäsen.Mutta+Venäjän+näkökumasta+Suomi+ON+JO+NATOn+jäsen,+koska+Suomella+on+NATOn+kanssa+ns.+isäntämaasopimus,+joka,+vaikka+ei+annakaan+Suomelle+samaa+turvaa+kuin+täysjäsenyys+antaisi,+niin+se+kuitenkin+sallii+NATOn+sijoittaa+joukkoja+ja+asekalustoa+Suomen+maaperälle,+siis+Venäjän+näkökulmasta+katsottuna+uhkaamaan+Venäjää.En+usko,+että+venäläinen+sotilasjohto+olisi+niin+tyhmää,+etteivät+tätä+tajuaisi,+kyllä+100%+varmuudella+tajuavat+!Tuon++isäntämaasopimuksen+tekeminen+oli+typerintä,+mitä+Suomi+saattoi+valtiona+tehdä:+sillä+saatiin+kaikki+NATO+täysjäsenyyden+haitat+(eli+ärsyttää+Venäjää+tasan+saman+verra+kuin+täysjäsenyyskin),+mutta+ei+mitään+NATOn+etuja+(joista+tärkein+on++se+NATO+sääntöjen+artikla,+jonka+mukaan+hyökkäys+mitä+tahansa+NATO+-maata+vastaan+katsotaan+hyökkäykseksi+kaikkia+NATO+-maita+vastaan).Näinollen:+koska+Suomella+on+jo.+em.+isäntämaasopimus+NATOn+kanssa,+niin+NATOn++täysjäseneksi+liittyminen+ei+venäjän+näkökulmasta+katsottuna+muuttaisi+asiaa+millään+tavalla.Näinollen+asiassa+selvästi+jätetään+jotain+hyvin+tärkeää+kertomatta,+mutta+mitä+?

Äänestä

Tuo Maria on vain Lavrovin propagandisti. Kremlin kuukausipalkkalainen jargonisti. Noita siellä riittää niin että tyhjät päät kolisevat yhteen. Hupiakka - ei muuta.

Äänestä

Suomen halu NATO liittoon voikin olla jo korkealla, mutta ovatko kaikki NATO maat valmiita hyväksymään Suomen jäseneksi nyt tässä tilanteessa kun kaikilla on tiedossa Venäjän asenne Suomen jäsenyyteen??

Ovatko kaikki NATO maat ihan oikeasti valmiina riskeeraamaan yhtään mitään Suomen tähden, kun Venäjä höökii jo valmiiksi Suomen rajan takana?

Realismia nyt.

Myöhäistä se on nyt ja nyt pitää pelata niillä korteilla mitä käsiin on ITSE pelattu vuosien aikana.

NATO ei nyt Suomea tule pelastamaan. Siellä on paljon heikkoja jäsenmaita jotka eivät ole valmiita Venäjää vastaan, ELLEI VELI VENÄLÄINEN OLE HEIDÄN RAJOILLAAN.

Äänestä
  • Olemalla euroopan maa naton ulkopuolella olet venäjän alla.

    Nato on joukko paljon maita samalla puolella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olemalla euroopan maa naton ulkopuolella olet venäjän alla.

    Nato on joukko paljon maita samalla puolella.

    Nyt olisi hemmetin huono ajankohta pyrkiä naton jäseneksi kun veli venäläisten pomolla heittää iso ratas. Miksi mennä heiluttamaan pubnaista rättiä härän kärsän edessä...

    Äänestä

Mitään uhkaa ei ollut, ennen kuin te natottajat aloititte venäläisten ja suomalaisten uhkailun ja näytätte päivä päivältä uhkailevan entistä enemmän. Kirjoituksenne ovat aina vain törkeämpiä.

S24-yp ja Suomen valtiovalta näyttävät pitävän sotilaallista toimintaanne internetissä täysin hyväksyttävänä.

Mitä ajattelee teistä Suomen oma kansa?

Venäjä ei uhkaillut meitä.

Mutta samoin kuin se ilman uhkailuja lähti Ukrainaan vastaamaan sen mätäkansan omiin uhkailuihin ja julmuuksiin, on odotettavissa, että se tulee myös Suomeen.

Valmistautukaamme kuolemaan. Nynne tulee! Te kutsuitte.

Eikä meitä enää auta Jumalakaan, koska Suomi itse hylkäsi Jumalan. Kyösti Kalliota Herra kuunteli, mutta NWO-Niinistölle hallituksineen, jos ei suoraan naura, niin luullakseni vain hymähtää.

Vielä 2 kuukautta sitten tätä uhkaa ei ollut, kunnes te NATO-trollit aloititte.

Suomen kansan vihollinen ei ollut Venäjä, vaan te.
Nyt kaiketi te molemmat, myös keskenänne!

Helluntailaiset ja patmoslaiset NWO-profeetat jo iloitsevat, että Ruotsissa montakymmentä vuotta sitten laadittu, muka Jumalalta saatu, sotapropagandistinen "Tukholman profetia" saatiin vihdoinkin toteutumaan!

Äänestä

Zuomen suihkari tilaus on peruutettu ja ydin atomi voimala nousee pyhikselle!😁😁

Äänestä

Valeuutisia Venäjällä Suomen natsiyhteyksistä. Samoin että itärajalla panssareita ja aiomme hyökätä Naton avulla Venäjän kimppuun.
Koko Venäjän johto ja media on maanisesti sekaisin. He itse uhkailevat koko ajan ydiniskuilla ja koko ajan menossa rikollinen sota Ukrainassa, Venäjä hyökkää sanallisesti ja sotilaallisesti mutta syyttää muita eikä itse ota mitään vastuuta!
Luodaan viholliskuvia, lietsotaan vihollisuuksia. Muuta ei osata. Koko hallinto on seonnut ja skitsofreeninen.

Äänestä

Eikös vanja muista kuis kävi Raatteentiellä ? Samanlaista se tulee olemaan jos yrittääpi uuvestaan !!!!

Sven-Dufva

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos liitymme natoon.Korkealta taholta tullut uhkaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu