Tänään Ilta-Sanomissa ei mainittu sanallakaan koronaa.
Tämä on merkittävää sillä koronasta ja sen tuhansista päivittäisistä tartunnoita on kiljuttu jo kaksi vuotta joka päivä.
Tämä on merkittävää sillä koronasta ja sen tuhansista päivittäisistä tartunnoita on kiljuttu jo kaksi vuotta joka päivä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Niin oli tarkoituskin lopettaa. Coronalla ahdisteltiin, tehtiin kiltin tottelevaisiksi ja pantiin ottamaan rokotteet, joiden haittoja on ruvennut ilmenemään niin paljon, että siinä olisi ollut puheen aihetta ja tutkimista.- Se piti estää.
Tämä lakinainen Cavonius on jo tehnyt asiasta rikosilmoituksen.
Niin se lakinainen Mrs Ceivoniushan ehti nälkälakossakin melkein viikon kunnes pökertyi.
Cariuksen mahdollinen sekopäisyys tai nälkälakon lyhyys eivät ole millään tekemisissa tilastotiedon kanssa, jo on virallisesti annettu.
Mikä on infoa, mikä disinfoa on vaikea erottaa ja pöljä kekekekeke ei siihen pysty.
Hänen väitteet olivat pelkkiä valheita.
On niin läpinäkyvää, että juuri siitä tässä ”sodassa” on kyse. Kv. eliitti himmailee nyt koronaplandemiaa ja tarjoaa tilalle uuden kriisin. Kun tuo kriisi hälvenee, niin sitten hehkutetaan taas ”ilmastohätätilaa”, ja jossain vaiheessa tulee varmaan taas uusi lavastettu ”Isisin isku”, ne kun ovat olleet koronatauolla.
Nyt Venäjä bannaa ammoniumnitraatin ulkomaankaupan muutamaksi kuukaudeksi:
https://www.naturalnews.com/2022-02-27-russia-bans-ammonium-nitrate-fertilizer-exports.html
SE ON HYVÄ ETTÄ SAAVAT RIKOLLISET JÄÄDÄ ILMAN !
Kohta sammuu kaasun saanti saksalaisille ja siinä ei USA:kaan saa sitten halpaa kaasua laivattuna ja saksalaiset palelevat, jos nyt kesä lämmittääkin.
Samalla öljyn toimitukset seis Suomeen - ihan hyvää oppia nuijille, kun aukovat päätään ja tekevät turhia pakotteita, joilla ei ole Venäjälle merkitystä.
Roskaa. Koronasta uutisoidaan edelelen.
Tässä ihan tuoreita uutisia tältä päivältä:
Koronavirusta on Espoossa edelleen liikkeellä paljon – "Maskia kannattaa käyttää"
https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4492511
THL ja Helsingin yliopisto havainneet omikronin alalinjojen yhdistymisestä syntyneen muunnoksen
https://aamuset.fi/artikkeli/5581676
Tekniikan maailman pitkä uutinen tältä päivätä koronaviruksesta:
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/4a-2022/miten-pandemia-paattyy/?shared=1215830-d36b9357-500
Pöljä.
Tässä puhutaan Ilta-Sanomien uutisista.
Omikronit ym. humpuukin on vain myrkkyruiskevammoja.
Lukeeko joku vielä roskalehtiäkin??????
Älä tulkitse noin typerästi. Otsikko väitti että Putin lopetti aiheesta uutisoinnin ja käytti esimerkkinä iltasanomia. Iltasanomat ei kuitenkaan ole ainoa uutisia tekevä lehti Suomessa...
Yksipuolisen koronalätinän tilalle on tullut yksipuolinen Ukrainalätinä.
Totta - sairas aika ja yrittävät lierot lähteä ilman tuomioita nyt kansanmurhasta.
Ei auta puheenaiheen vaihto. Tätä odotettiinkin jo.
Pikkunäpistelijöistä ja varkaista sekä yksittäisistä tapoista lässytetään, mutta missä on se tärkein, eli puhe KANSANMURHASTA!
TARKOITUS OLIKIN SIISTISTI PÄÄSTÄ EROON KANSANMURHASTA PUHEENAIHETTA VAIHTAMALLA - OLI JO KUUMAT PAIKAT.
Tuomiot odottavat kansanmurhaan osallistuneita.
Piikittäjät pitää viedä linnatuomioille - he tiesivät vaarat myös.
Koronatoimilla ihmisiä valmisteltiin tulevaan maailmansotaan. Sulkutilat, ulkonaliikkumiskiellot ja sääntöjen totteleminen. Nyt käynnissä on maailmansodan ensimmäiset valmistelut. Se tullaan toteuttamaan kontrolloidusti, mutta varmasti WEF:n agendojen mukaan. Nyt pakotteet ja boikotit ohjaavat jo rahaa niihin taskuihin mihin niiden on tarkoitus mennä. Sodalla saadaan väkeä vähemmäksi, kun pelkkä piikittäminen ei tapa riittävän paljon porukkaa. Maailmasota ei tosiaan saa olla totaalinen, vaan kontrolloitu suurvaltojen toimesta. Muuten kaikki tuhoutuisi.
Yleensä joilla on vakava perussairaus on tosi huono immuunivaste, kun tälläinen henkilö ottaa kororanapiikin niin oma vastustustus kyky heikkenee entisestään ja on altiimpi virus- että bakteeri taudeille.
Miks mainittais ku sodalla paremmat klikit pitää saada pelolla lobattua natoa
Niin, peloteltiin coronakuolemilla ja tuskallisilla kuolemilla - todella sairasta mainontaa ja kiihotusta oli 2 vuotta sitten alkanut toiminta.
Nyt pelotellaan sodilla ja kiihotetaan Natoon mukaan - voi anna mun kaikki kestää.
Aloittaja koittaa siis kertoa että Putin on Eliitinkanssa salaliitossa meitä vastaan ja tahallaan sotii jotta emme mieti enää myrkkypiikkejä ja niiden tappamia joukkoja?
Eikös se Putin sitten ollutkaan hyvis?
Mihin tässä enää voi uskoa?
No, vastatkaa?
Kansan terveyden tuhoamisesta onkin ollut jo vaikea puhua kun kuolleitakin on tullut enemmän kuin talvisodassa 1940.
Helpottaa näitä poliitikkoja, ehtivät miettiä miten selviävät syytteistä kansanmurhaan.