Etikkaa etikkaa...

Kaipaisin muiden kommentteja omenaviinietikan käytöstä. Itse käytin omenaviinietikkaa kohtalaisesti ja säännöllisesti joka päivä, kun aiemmin laihdutin. Liikkunut en paljoa, mutta paino putosi. Muistaakseni söinkin aika epäterveellisesti.
Nyt olen kuitenkin laihduttanut muuttamalla elintapojani ja ajattelinkin nyt ottaa omenaviinietikan mukaan kuvioihin vähän vauhdittamaan urakkaani, jos sillä on positiivistä vaikutusta laihduttamiseen. Joten kaipailisin asiallisia kommentteja asiaan. Olen muuten lukenut että nykyinen miss suomi olisi käyttänyt omenaviinietikkaa koko missikiertueen ajan, ja hänellä se olisi toiminut erittäin hyvin. Joskus luin jutun jossa myös Taina Kokkonen olisi saanut tuloksia aikaan etikalla.
En tarkoita nyt kapseleita, vaan nestemäistä etikkaa.
Hampaille haitat tiedetään, joten siihen ei tarvitse ottaa kantaa. Kertokaa kokemuksianne, niin hyvät kuin huonotkin.
3824158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Mäkin oon käyttänyt sitä etikkaa viime kesänä, lisäsin veteen lorauksen ja nautin. Se ei ollut kovinkaan "herkullista", mutta auttoi. LAihduin kesän aikana muutaman kilon sen ansiosta. Mutta söin kyllä epäterveellisesti. OMENAVIINIETIKKA RULAA!!!!! :*)

Hyviä kevään jatkoja!

Äänestä

Hei nim.Catlady !!!
Kyllä olet oikeassa.Nimenomaan nesteenä nautittuna
omenaviinietikka tehoaa.Itse otin ennen ruokailua
lasillisen vettä johon sekoitin noin 2 tl kyseistä
etikkaa.Kapselit eivät ainakaan minulle toimineet
mitenkään.

Äänestä
  • Hei taas nim.Catlady!! Tuli vielä mieleen muu
    vinkki omenaviinietikan yhteydessä käytettäväksi.
    Osta apteekista Cr Kromi valmiste nimeltään:
    Kromisan se hillitsee makean nälkää ja auttaa
    sokeriaineenvaihdunnassa ja on arvokas ravinnelisä
    muutenkin.Erittäin hyvä tuote kannattaa kokeilla.

    Äänestä

  • Omenaviinietikka okei kirjoitti:

    Hei taas nim.Catlady!! Tuli vielä mieleen muu
    vinkki omenaviinietikan yhteydessä käytettäväksi.
    Osta apteekista Cr Kromi valmiste nimeltään:
    Kromisan se hillitsee makean nälkää ja auttaa
    sokeriaineenvaihdunnassa ja on arvokas ravinnelisä
    muutenkin.Erittäin hyvä tuote kannattaa kokeilla.

    Saitko muuten itse painoa pois minkä verran viinietikan ottamisen myötä? Kauanko käytit?

    Kiitoksia. =)

    Äänestä

  • *Catlady* kirjoitti:

    Saitko muuten itse painoa pois minkä verran viinietikan ottamisen myötä? Kauanko käytit?

    Kiitoksia. =)

    Heikun keikun Catlady!! Tulokset olivat tosi
    mahtavat mutta liikunta ja ruuan tarkkailu
    piti sittenkin ottaa huomioon.Aikaa kului noin
    3kk painoa hävisi n.11kg.

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Heikun keikun Catlady!! Tulokset olivat tosi
    mahtavat mutta liikunta ja ruuan tarkkailu
    piti sittenkin ottaa huomioon.Aikaa kului noin
    3kk painoa hävisi n.11kg.

    Aloitin uuden vuoden alussa omenaviinietikka kuurin. joka ilta ja aamu rkl vesilasiin. Liikuin myös normaaliin verrattuna paljon, lihasliikkeitä ja lenkkeilyä... Painoni putosi 5 kg. Nyt olen jatkanut liikuntaa mutta jättänyt etikan pois ja miten kävi... paino pysyy ennallaan. Tuntuu että kannattaa ottaa etikka takisin käyttöön.

    Äänestä

  • froglady kirjoitti:

    Heippa jälleen! On hauska kuulla,että monet
    muutkin ovat tyytyväisiä.Toivottavasti ei tule
    oikein hirveitä takaiskuja.

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Heippa jälleen! On hauska kuulla,että monet
    muutkin ovat tyytyväisiä.Toivottavasti ei tule
    oikein hirveitä takaiskuja.

    minullakin paino humpsahti taas melkein kilon alaspäin, että kyllä tämä taitaa tosiaan toimia.
    Kertokaa muutkin kokemuksianne.

    Äänestä

  • *catlady* kirjoitti:

    minullakin paino humpsahti taas melkein kilon alaspäin, että kyllä tämä taitaa tosiaan toimia.
    Kertokaa muutkin kokemuksianne.

    Moi Catlady !!! Samassa veneessä ollaan kävin
    nimittäin kanssa puntarilla.Ihanaa kun on kevät
    tulossa ja muutenkin mieli korkealla!

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Moi Catlady !!! Samassa veneessä ollaan kävin
    nimittäin kanssa puntarilla.Ihanaa kun on kevät
    tulossa ja muutenkin mieli korkealla!

    Sanos muuta, kerro taas vaikka viikon päästä lisää positiivisia tuloksia... =)

    Äänestä

  • *catlady* kirjoitti:

    Sanos muuta, kerro taas vaikka viikon päästä lisää positiivisia tuloksia... =)

    Catlady Moikka!!!! Viesti otettu vastaan.
    Ilmoittelen tuloksista jossain vaiheessa.Mitä
    muuten ajattelit siitä kromista?

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Catlady Moikka!!!! Viesti otettu vastaan.
    Ilmoittelen tuloksista jossain vaiheessa.Mitä
    muuten ajattelit siitä kromista?

    No hei taas doglady!

    En ole katsonut sitä kromia tarvitsevani koska minulla ei ole enää makeanhimoa. Vai vaikuttaako se muuten suotuisasti laihdutukseen, makeanhimoon en kyllä tarvitse sitä. Mutta muuten hyvä vinkki ja otettu vastaan. Mutta muuten, paljon käytät sitä etikkaa per päivä? Mutta kirjoitellaan kuulumisia.

    Aurinkoista kevättä muuten.=)

    Äänestä

Hei! Kyselisin, käykö ihan tavallinen kaupasta ostettu omenaviinietikka?

Äänestä
  • Itse ainakin käytän kaupasta ostettua Rajamäen omeneviinietikkaa ja se toimii. Mutta jos on parempia niin vinkkejä otetaan vastaan.

    Äänestä

  • *catlady* kirjoitti:

    Itse ainakin käytän kaupasta ostettua Rajamäen omeneviinietikkaa ja se toimii. Mutta jos on parempia niin vinkkejä otetaan vastaan.

    Hei catlady! Ilmoittelen jo nyt että tulipa
    sählättyä.Otin olutta ja tottakai napostelin
    kaikkea mitä ei pitäisi.Nyt täytyy pitää kurin
    palautus.Ottaa totisesti aivoon.Sitten vielä
    tuosta etikasta.Itse käytän apteekista saatavaa
    Apteekkarin omenaviinietikkaa joka on myös valittu
    vuoden -99 luontaiselintarvikkeeksi.Eipä muuta
    tällä kertaa.

    No hei.

    Eipäs lannistuta pikku sähläyksistä. Itse ainakin olen huomannut että kun olen tässä laihdutellut ja reippaasti kuntoillutkin niin kyllä keho kestää sen yhden napostelupäivän ihan kunnolla. Ja sehän tekee muutenkin ihan hyvää aineenvaihdunnalle, tietenkin niin että se herkuttelu jää yhteen päivään. Tosin tuttua on että kyllä tosiaan sitten potuttaa. Täytyyhän sitä kuitenkin laihduttajan ja etikanlitkijänkin saada herkutella ihan hyvällä omallatunnolla... =)vai mitä?

    Tsemppiä jatkoon..=)
    Kuulumisia odotellen....

    Heippa Catlady !! Kiitos ymmärryksestä ja kannustuksesta!!!
    Yritetään jälleen uudelleen.Pidetään yhteyksiä.

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Hei catlady! Ilmoittelen jo nyt että tulipa
    sählättyä.Otin olutta ja tottakai napostelin
    kaikkea mitä ei pitäisi.Nyt täytyy pitää kurin
    palautus.Ottaa totisesti aivoon.Sitten vielä
    tuosta etikasta.Itse käytän apteekista saatavaa
    Apteekkarin omenaviinietikkaa joka on myös valittu
    vuoden -99 luontaiselintarvikkeeksi.Eipä muuta
    tällä kertaa.

    Mä olen käsittänyt, että luontaistuotekaupan ja tavallisen kaupan Rajamäen etikka on samaa, joten siinä mielessä ei kai väliä :) Olen itsekin aloitellut juuri "kuurin".

    Äänestä

  • Yökyöpeli kirjoitti:

    Mä olen käsittänyt, että luontaistuotekaupan ja tavallisen kaupan Rajamäen etikka on samaa, joten siinä mielessä ei kai väliä :) Olen itsekin aloitellut juuri "kuurin".

    Moi!!! Tiedoitampa sinulle että otan itseäni
    niskasta kiinni vapun jälkeen nyt on mennyt
    vähän hommat pipariksi.Pidetään yhteyksiä ja
    HAUSKAA VAPPUA SINULLE !!!!

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Moi!!! Tiedoitampa sinulle että otan itseäni
    niskasta kiinni vapun jälkeen nyt on mennyt
    vähän hommat pipariksi.Pidetään yhteyksiä ja
    HAUSKAA VAPPUA SINULLE !!!!

    Jepsis, tehdään niin.
    Hyvää ja iloista vappua myös sinulle!

    Äänestä

Haluaisin muuten kysellä teidän annostustanne ja mitä vielä teette lisäksi...Kuinka nopeasti teillä näkyy tuloksia?

Äänestä

Heippa Doglady!

Tänään punnitsin itseni, painoa oli tippunut kaksi kiloa. Tosin minullakin on tuo etikan käyttö jäänyt, jos nyt tulevana viikkona sitä alkaisin litkiä ja katsoa tippuuko paino enemmän. Olen siis muutenkin laihdutellut, nyt yhteensä 17,8 kiloa, joten katsotaan jos se etikalla sitten vauhdittuu, on nimittäin tuo tahti alkanut hiipumaan.....

Kuulemisiin.

Äänestä
  • Heikun keikun vaan!! Nyt on sitten vaput juhlittu
    enemmän tai vähemmän.Litkimisen pitäisi alkaa
    minullakin ja ruokavalion tarkistus myös.En
    ikäväkseni ole käynyt vielä puntarissa hui kumpa
    uskaltaisi,mutta eiköhän se siitä.En ota kauheaa
    pulttia ainakaan vielä.Onnittelut sinulle!!!!!!
    Kuulemisiin.

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Heikun keikun vaan!! Nyt on sitten vaput juhlittu
    enemmän tai vähemmän.Litkimisen pitäisi alkaa
    minullakin ja ruokavalion tarkistus myös.En
    ikäväkseni ole käynyt vielä puntarissa hui kumpa
    uskaltaisi,mutta eiköhän se siitä.En ota kauheaa
    pulttia ainakaan vielä.Onnittelut sinulle!!!!!!
    Kuulemisiin.

    Kokeillaan nyt sitten sitä etikkaa, toivotaan että tehoaa. Kiitokset onnitteluista, tuntui tosi mukavalta. Kiitos. Ja tsemppiä sinulle!!

    Äänestä

  • *catlady* kirjoitti:

    Kokeillaan nyt sitten sitä etikkaa, toivotaan että tehoaa. Kiitokset onnitteluista, tuntui tosi mukavalta. Kiitos. Ja tsemppiä sinulle!!

    Heippa! Kokeillaan kun ehditään asia on koko
    ajan mielessä.Hauskat viikonloput!!!
    Kuulumisiin!!

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Heippa! Kokeillaan kun ehditään asia on koko
    ajan mielessä.Hauskat viikonloput!!!
    Kuulumisiin!!

    luin näitä kirjoittamianne juttuja ja näyttäisi siltä että tämä etikka on tosiaankin toimivaa.mullakin on viikossa hävinnyt huiketa kaksi kiloaa jo pois.tarkoitus olisi pusottaa ainakin 20 kiloa niin painaisin sen verran kuin pitää.kertokaahan minulle miten nopeasti teillä on paino tippunut ja miten kauan ainetta pitää käyttää että painoa on tuo n. 20 kiloa lähtenyt pois? kiitos jo etukäteen.

    Äänestä

Hei doglady.

Paino tippunut nyt viikossa kilon. Kuinkas sinulla?

Äänestä
  • Hei vaan! Olen ollut kipeä joten en ole jaksanut
    pitää yhteyttä.Punttarissakaan en ole käynyt
    joten en tiedä tilannetta.Maanantaina on lääkäril-
    le aika jos saisi selvyyden tähän masu kipuun.
    Hauskaa viikonloppua ja kuulemisiin.

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Hei vaan! Olen ollut kipeä joten en ole jaksanut
    pitää yhteyttä.Punttarissakaan en ole käynyt
    joten en tiedä tilannetta.Maanantaina on lääkäril-
    le aika jos saisi selvyyden tähän masu kipuun.
    Hauskaa viikonloppua ja kuulemisiin.

    Huomio ja hei!! Mitä sinulle kuuluu,eipä olla
    oltu vähän aikaa yhteydessä.Minulla todettiin
    vatsakatari joten olen ollut vähän hiljaisena.
    Eipä muuta kuulemisiin.Ja ostinpa eilen
    sentään uuden pullon etikkaakin.

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Huomio ja hei!! Mitä sinulle kuuluu,eipä olla
    oltu vähän aikaa yhteydessä.Minulla todettiin
    vatsakatari joten olen ollut vähän hiljaisena.
    Eipä muuta kuulemisiin.Ja ostinpa eilen
    sentään uuden pullon etikkaakin.

    Hei vaan.
    Täällähän minä edelleen, olen odotellut viestejä ja kuulumisia sinun suunnalta. Laihdutukseni etenee mainiosti, kokonaismäärä jotain 21 kiloa. Etikka on kyllä jäänyt koska paino näyttää tippuvan jo muutenkin. Mutta kirjoitteles.

    Äänestä

  • *catlady* kirjoitti:

    Hei vaan.
    Täällähän minä edelleen, olen odotellut viestejä ja kuulumisia sinun suunnalta. Laihdutukseni etenee mainiosti, kokonaismäärä jotain 21 kiloa. Etikka on kyllä jäänyt koska paino näyttää tippuvan jo muutenkin. Mutta kirjoitteles.

    Hurjan,hurjan paljon onnea !!! Sinulla menee tosi
    lujaa kilojen kanssa.Itseltäni on hetkeksi
    näköjään motivaatio hukassa mutta pidetään silti
    yhteyksiä.

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Hurjan,hurjan paljon onnea !!! Sinulla menee tosi
    lujaa kilojen kanssa.Itseltäni on hetkeksi
    näköjään motivaatio hukassa mutta pidetään silti
    yhteyksiä.

    Hellurei! Missä piileksit? Minulle ei kuulu erikoisempaa.Hauskaa viikonloppua sulle!

    Äänestä

  • Doglady kirjoitti:

    Hellurei! Missä piileksit? Minulle ei kuulu erikoisempaa.Hauskaa viikonloppua sulle!

    No heissan.

    Täällähän minä. En vain ole oikein ehtinyt koneella olemaan, on tuo vastauspuoli jäänyt. Jokos olet itse saanut itseäsi niskasta kiinni? Paljon sulla on pudotettavaa? Itse kun saisin nyt 7 kiloa pois, kokonaissaldo olisi hulppeat 30 kiloa. Tuntuu vaan niin tuskalta nämä viimeiset kilot. Kertoilehan kuulumisiasi.

    Hei! Onpa tässä itse kullakin ollut vähän
    kiireitä mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan
    vai mitä?Painoa pitäisi pudottaa ainakin saman
    verran kun sinulta on tippunut,että rankka urakka
    on edessä.Nyt todettiin sellainen sairaus että se
    on pakko tehdäkkin.Ei enää lainkaan olutta ja
    muutkin viinakset minimiin.Sillit ja muut kalat
    pois.Lihaa tai kanaa n.100g silloin tällöin.Kaikki
    tuotteet rasvattomiksi ja jne.Että siinä osa ruoka
    valiosta tämän jälkeen.Heippa ja kuulumisiin!!

    Hei! Onko kuumuus ja lomailu aiheuttanut sen
    ettei sinusta ole kuulunut mitään.Täällä menee
    ihan hyvin toivottavasti sielläkin päin.
    Palaillaan asiaan kun ehditään.Hauskaa kesän
    jatkoa!!!!

    No hei vaan.

    Senhän se on aiheuttanut, ei tule oltua koneella niin paljoa. No, hyvin menee, viime viikon pidin kunnon lomailua, ja nyt taas jatkan painonpudotuksen merkeissä. Painoa on tällä hetkellä n. 66 kiloa, ainakin tuo 6, mielummin 8-10 kiloa saisi vielä kadota. Vaan olen kyllä jo todella tyytyväinen, mahdun jo entisiin vaatteisiini. Tuntuu upealta. Kirjoittelehan lisää kuulumisia ja painojasi jne....

    Hauskaa kesää Sinullekin!

    Äänestä

Vinkkinä kaikille, itse juon omenaetikkani sellaisilla tavallisilla lasten mehupilleillä pieneen vesitilkkaan sekoitettuna, niin ei hampaat kärsi. Varsinkin bulimisista oireista kärsivien laihduttajien täytyisi säästää hampaitaan kaikelta ylimääräiseltä rasitukselta (aivan, näilläkin palstoilla pyörii syömishäiriöisiä), pilli toimii (kunhan vaan huolehtii ettei se kosketa hampaita!)

Äänestä

pystyykö käyttää jos imettää
?????

Äänestä

Kommentoi aloitusta

*catlady* kirjoitti:

Kaipaisin muiden kommentteja omenaviinietikan käytöstä. Itse käytin omenaviinietikkaa kohtalaisesti ja säännöllisesti joka päivä, kun aiemmin laihdutin. Liikkunut en paljoa, mutta paino putosi. Muistaakseni söinkin aika epäterveellisesti.
Nyt olen kuitenkin laihduttanut muuttamalla elintapojani ja ajattelinkin nyt ottaa omenaviinietikan mukaan kuvioihin vähän vauhdittamaan urakkaani, jos sillä on positiivistä vaikutusta laihduttamiseen. Joten kaipailisin asiallisia kommentteja asiaan. Olen muuten lukenut että nykyinen miss suomi olisi käyttänyt omenaviinietikkaa koko missikiertueen ajan, ja hänellä se olisi toiminut erittäin hyvin. Joskus luin jutun jossa myös Taina Kokkonen olisi saanut tuloksia aikaan etikalla.
En tarkoita nyt kapseleita, vaan nestemäistä etikkaa.
Hampaille haitat tiedetään, joten siihen ei tarvitse ottaa kantaa. Kertokaa kokemuksianne, niin hyvät kuin huonotkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu