Mitä tehdä, kun miesystäväni kavahtaa kosketustani ja katsettani kun yritän saada hänet innostumaan ja kiihottumaan. Hän on kuin lämpeämätön jääkalikka. Aikaisemmin asiat olivat toisin...rakastelimme keskimäärin 3 kertaa päivässä. Luuletteko että jokin minussa on muuttunut, jota mieheni ei halua sanoa minulle? Olen kuitenkin kaunis ja nuori nainen. Olen yrittänyt kaikkeni. Mikä neuvoksi? Voiko parisuhde selvitä tällaisesta?
Terv. Avuttomasti kiimainen
Terv. Avuttomasti kiimainen
Vastaukset 17
Vanhimmat
Been there. Ei siihen auta mikään temppu. Itse katselin "frigidiä" miestä viisi vuotta ja totesin, ettei se siitä enää takasin muutu. Kun ei toista itseään kiinnostanut edes mennä lekuriin ja selvittää onko elimellistä vikaa. Hän oli tyytyväinen siihen seksittömään elämään ja hänellähän ei ikää ollut edes 35:ttä.
Ikävä kuulla. Toivon että oma mieheni ei olisi täysin frigidi...En ymmärrä miksi hän ei enää halua. Kun on vielä niin sanotusti "hyvin varusteltu" yksilö. Haluttomuus hänellä alkoi siis ihan puskista. .
Puskista se meilläkin alkoi. Lopulta tosiaan oltiin siinä tilanteessa, ettei häntä voinut enää suukottaa eikä halatakaan. Samalle sohvallekaan ei tunnuttu mahtuvan ja auta armias, jos yritin sängyssä siirtyä metriä lähemmäksi. En mäkään syytä ymmärtänyt enkä saanut koskaan selville mitä sen takana oikeasti. Masennusta nyt ainakin, mutta kun ei sitä apua tosiaan voi toiselle pakottaa.
toinen nainen, näin oli ainakin minun kohdalla
Tutkimuksen mukaan jos ei seksi kiinnosta niin mies ei enää rakasta kumppaniaan ja ajattelee eroa mutta ei uskalla sanoa sitä. Ikäänkuin se etääntyy sinusta ja pistää sinut haluamaan eroa koska itse ei halua tehdä sitä.
Jos noin, niin oma eksäni oli sitten poikkeus. Hän kun ei olisi millään halunnut erota.
No niinpä! Hyvin sanottu!
Missä tuon tutkimuksen voi lukea?
Hän tietää että petät siksi tuollainen
Täällä myös haluttoman miehen kumppani.
Ennen seksiä myös ja oli mahtavaa,sitten-
kuin puskista yht'äkkiä lakkasi seisomasta ja haluttomuus sen jälkeen.
Haluaisin puhua hänen kanssaan ja olen yrittänytkin.
Okei,seisokin kanssa oli ongelmia hänen mielestään ja oikeastaan minä sain hakemaan erektio lääkettä.
Kokeilimme sitä tasan kerran.Ei mitään vaikutusta.Eipä miestä paljoa kinnostanutkaan.Ei auta seksikkäät alusvaatteet tai miehelle tehty esileikki.
Kohta vuosi ilman seksiä.Olemme erkaantuneet muutenkin toisistamme ja tämä elämäni ilman seksiä mieheltä jota (kait) rakastan saa jopa vihan tunteita.
Saattaa olla homoseksuaalisuutta. Käykö mies lenkkisaunassa ja tulee sieltä häpeillen kotiin eikä pysty istumaan saunareissun jälkeen kovalla tuolilla? Kannattaisi vaikka miehen nukkuessa tutkia onko hänen analaukko löystynyt (esim työntämällä sormi analaukkoon) ja katsoa onko kalsareissa peppupuolella jälkiä siemennesteestä.
Yhteinen kemianne on loppu! Hän jo ajattelee muita.Ole viisas ja lopeta suhde siihen.Muuta nevoa ei voi sinulle antaa.Rakaus kun on ikuista,kohde vaan voi muttua ja teidän kohdalla se on jo muttunut.
Keskustelemassa sen miehen kanssa . Kysy mikä on. Miehilläkin murheita eivätkä ole mitään seksikoneita jotka aina valmiina. Ihan luonnollinen vaihde se on suhteessa että jokus on seksiä vähemmän. Kyllä sitä alkuhuumassa oli monta kertaa saman illan aikana mutta vuodet tasoittaa.
Keskustelemalla siis *
Hiivasieni aiheuttaa haluttomuutta,eikä muita oireita ole.
Jätä se, sillä on uusi kiikarissa.
Aloittaja pettää