Minusta Schubertin pianominiatyyrit eli tanssit ovat ihaninta musiikkia mitä milloinkaan on sävelletty; esimerkkinä vaikka 17 ländleriä D 366, Ländlerit D 790 tai Grazilaiset valssit,jotka Trudelies Leonhardt soittaa vastustamattoman ilmeikkäästi 1815 Wienissä rakennetulla vasaraklaveerilla Divertimento-merkillä.
Myös Alice Aderin (Harmonia mundi) ja Alfred Kitchinin (Thorofon) tulkinnat osasta ländlereistä on viimeisen päälle hiottua soittoa, joskaan modernin konserttiflyygelin sointi objektiivisuudessaan ei samalla tavoin palkitse kuulijaansa verrattuna fortepianolla soitettuna ilmeikkkäämpien tanssien subjektiivisiin sonoriteetteihin.
Myös näiden kahden pianistin tulkinnat muutamista schubertin "Sentimentaalisista valsseista", D 779, ovat unohtumattoman kauniita, aivan toista luokkaa kuin Arts-merkille levyttäneen pianistin nyanssiton ja agogiikaltaan olematon läpisoitto ylinopeassa tempossa taikka erään Supraphon-merkille levyttäneen pianistin tätäkin epäonnisempien tähtien alla syntynyt levytys.
Eräs suosikkini lempiteos-listalla on ehdottomasti Schubertin Kaksoset-eli die Zwillingsbrüder-Singspielin eli saksalaisen laulunäytelmän D 647 alkusoitto, jossa näkemykseni mukaan Schubert loi oman vastineensa Mozartin Figaron häät-oopperan KV 492 matalissa jousissa kohisevana pyörteenä alkavalle uvertyyrille. Mozartin kuuluisaan alkusoittoon peilautuva Schubertin samalla kertaa runollinen, sinfoninen, että rikkaasti pulppuilevien vastakohtaisten ja dynaamisesti jyrkästi vaihtelevien eri aiheiden dramaattisessa sykkeessä herättää ihmetystä kuinka näin kaunista musiikkia on voitu laiminlyödä näin kauan. Mozartin soittimellista lyriikkaa tämä värilylläinen musiikki heijastelee myös puupuhallinväreineen; harmonisten sävelkulkujen diskriminoinnilla, taitavalla rytmin käsittelyllä sekä huolellisella soitinnuksella puupuhaltimineen Schubert onnistui tuottamaan uusia sointivärejä Singspielin musiikillisiin malleihin sekä tässä että jo esim. Paholaisen huvilinna, Nelivuotinen vartiotehtävä, että Salamankan ystävykset-laulunäytelmissä.
Myös Alice Aderin (Harmonia mundi) ja Alfred Kitchinin (Thorofon) tulkinnat osasta ländlereistä on viimeisen päälle hiottua soittoa, joskaan modernin konserttiflyygelin sointi objektiivisuudessaan ei samalla tavoin palkitse kuulijaansa verrattuna fortepianolla soitettuna ilmeikkkäämpien tanssien subjektiivisiin sonoriteetteihin.
Myös näiden kahden pianistin tulkinnat muutamista schubertin "Sentimentaalisista valsseista", D 779, ovat unohtumattoman kauniita, aivan toista luokkaa kuin Arts-merkille levyttäneen pianistin nyanssiton ja agogiikaltaan olematon läpisoitto ylinopeassa tempossa taikka erään Supraphon-merkille levyttäneen pianistin tätäkin epäonnisempien tähtien alla syntynyt levytys.
Eräs suosikkini lempiteos-listalla on ehdottomasti Schubertin Kaksoset-eli die Zwillingsbrüder-Singspielin eli saksalaisen laulunäytelmän D 647 alkusoitto, jossa näkemykseni mukaan Schubert loi oman vastineensa Mozartin Figaron häät-oopperan KV 492 matalissa jousissa kohisevana pyörteenä alkavalle uvertyyrille. Mozartin kuuluisaan alkusoittoon peilautuva Schubertin samalla kertaa runollinen, sinfoninen, että rikkaasti pulppuilevien vastakohtaisten ja dynaamisesti jyrkästi vaihtelevien eri aiheiden dramaattisessa sykkeessä herättää ihmetystä kuinka näin kaunista musiikkia on voitu laiminlyödä näin kauan. Mozartin soittimellista lyriikkaa tämä värilylläinen musiikki heijastelee myös puupuhallinväreineen; harmonisten sävelkulkujen diskriminoinnilla, taitavalla rytmin käsittelyllä sekä huolellisella soitinnuksella puupuhaltimineen Schubert onnistui tuottamaan uusia sointivärejä Singspielin musiikillisiin malleihin sekä tässä että jo esim. Paholaisen huvilinna, Nelivuotinen vartiotehtävä, että Salamankan ystävykset-laulunäytelmissä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta kyllä Muntonin 99 valssin levytys on ihanimpia pianolevyjä kautta aikain. Siihen kauden määrään hukkuu, vaikka on ymmärrettävää, ettei pianisti voi aina keskittyä kappaleiden yksilöityyn hiomiseen tulkinnoissaan.
Olen valitettavasti eri mieltä filosofian tohtorin kanssa. Mielestäni Schubertin tyyppivirhe oli inkontinenssista aiheutunut roskan tulva! Valtavasti sävellyksiä vailla sisältöä tai teemaa, puserrettu jollain pakottavalla vimmalla vain.
Kuuntelin eilen Schubertin 8:tta sinfoniaa. Silkkaa roskaa!!! Sen vuoksi päätin jättää muiden lainaamieni Schubert-levyjen kuuntelemisen tuonnemmaksi.
Hyvä lukija, mikäli haluat nauttia klassisen musiikin helmistä, todellisista klassikoista, käänny Fryderyk Chopinin puoleen!! Mainitsen seuraavat teokset, joista rakkautesi Chopinin elävää, vivahteikasta, suorastaan sielullista musiikkia kohtaan varmasti käynnistyy:
1. Vallankumousetydi C-mollissa, henkeäsalpaavan majesteettista, väkevää, mutta soinnikasta.
2. Valse, Op. 64, nro 2, kaksiosainen ja monitulkintainen teos. Voit olla murheen alhossa tai riemusi kukkuloilla, mutta tunnet teoksen säkenöivyyden ja pystyt samaistumaan siihen.
3. Valse nro 14, E-mollissa... mykistyttävää.
Havaitse teema, joka näihin kaikkiin teoksiin nivoutuu: teokset pursuvat sielukkuutta ja juhlistavat elämän alkuvoimaa. Samalla ne ovat kepeitä ja melodisia, joten tavallinen mutavarpainen junttikin kykenee kuuntelemaan Chopinia pitkään kyllästymättä!! OOh...:)
Monilla säveltäjillä, kuten esim. Schubertilla tai Debussylla, oli ongelmana varsinaisen sanottavan puute. Heidän teoksensa eivät puhuttele kansankulttuurin eri ulottuvuuksia. Chopinin teoksissa sitä vastoin tiivistyy kaikki ne ulottuvuudet, joita klassinen musiikki parhaimmillaan pystyy tarjoamaan. Suosittelen kaikille Chopinia... eikä tarvitse tyytyä mainitsemiini hengentuotteisiin, mutta nämä ovat ehdottomasti Chopinin parhainta tuotantoa.