Mikä saa ihmisen niin sekaisin ihastuksesta, että se kertoo toiselle tunteensa. Hormonit ne vain on. Ihastua voi kuka vain ja kehen vain, mutta teot ratkaisee. Harmittaa, kun menee sitten muusiaivoksi ja typeränä kuvittelee olevansa jotenkin ainutlaatuinen ja mahtava, että toista kiinnostaisi. Juu ei. Sitten, kun saa totuuden vasten kasvoja ja lopulta ymmärtää asian laidan, järkyttävä häpeä iskee.
Ansaittu häpeä. Tunteitaan ei tarvitsisi hävetä, mutta silti niitä vain häpeää. Varsinkin, kun joutuu olemaan tekemisissä toisen kanssa senkin jälkeen.
Ansaittu häpeä. Tunteitaan ei tarvitsisi hävetä, mutta silti niitä vain häpeää. Varsinkin, kun joutuu olemaan tekemisissä toisen kanssa senkin jälkeen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aikamoisia morkkiksia menossa... T
Alottaja
Ootko saanut suorat pakit vai vedätkö omia johtopäätöksiä?
En oikein suoriksikaan niitä kutsuisi. Johtopäätöksiä tästä on 80 prosenttia.
Ja olen kuitenkin itse kertonut toiselle. Se vaati paljon rohkeutta, mutta varjopuolena jatkuva häpeå.
Pettymys kohtaa jokaisen näissä asioissa, mutta se opettaa olemaan varmempi ja voimakkaampi. Vain tällöin sillä toisellakin on se voima ja varmuus vastaanottaa se suuri tunne!
Kai tämä on sitten se jonkinlainen vaihe eteenpäin menemisessä. Kun sanotaan, että kannattaa kertoa tunteet, niin pääsee eteenpäin tavalla tai toisella. Saa tietää myös toisen ajatuksia ja siten olisi helppo päästä eteenpäin.
Ei se ole ihan niin yksinkertaista. Pitäisi varmaan vaan elää omassa valheellisessa pilvinnassa ja haihatella mahdotonta.
Toisaalta, kun toista oppii edes hieman tuntemaan, niin tajuaa, että ei se toinen välttämättä olekaan sopiva.
Surullisempaa on jos ei pysty kertomaan
Aikamoisia omasta päästä keksittyjä tekosyitä olla tekemättä mitään asian eteen.